Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

uusi elämäntilanne

, , , , , , ,

…kun mieli särkyy

3.4.2016

20160320_102246000_iOS
EskoKyrö-6

EskoKyrö-20-2

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole hakea sääliä. Tämän kirjoituksen tarkoitus on antaa edes yhdelle ihmiselle toivoa ja uskoa. Toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta.

Itkun turvottaneet silmät tuijottavat minua peilistä. Identiteetti on murentunut pieniksi palasiksi jonnekin. Itsetunto ja itsekunnioitus on irtautunut vartalosta. Kuka minä olen? Mitä minulla on? Miten onnistun rakentamaan elämäni taas aivan alusta? Häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen leima otsassa. Katkeruus on vallannut mielen.

En osannut käsitellä näin vaikeita asioita. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Menin täysin henkiseen umpisolmuun. Elämän iloinen liekki sammui. Nyt oli tehtävä jotain. Tässä olisi ollut mahdollisuus jäädä loppuelämäksi rypemään tuonne katkeruuden mustaan ja synkkään suohon. Avata korkki ja antaa mennä. Itse kuitenkin suljin lenkkareiden nauhat entistä kireämmälle, lähdin ulos ja päätin, että taistelen itseni ylös tuolta suosta ja nousen sieltä vahvempana kuin koskaan.

Psykiatri. Psykoterapeutti. Kyseisten ammattien edustajat eivät ole aiemmin kuuluneet elämääni. Nyt kuuluvat ja olen ylpeä itsestäni, että hain ulkopuolista ammattiapua. Alkoi pitkä tutkimusmatka itseeni. Haluan avata kaikki solmut minussa. Haluan, että täältä surun pyörremyrskystä kävelee mies, joka tuntee itsensä paremmin kuin koskaan. Käsittelee tämän eron viimeistä kyyneltä myöden. Olen joskus mietiskellyt voiko stabiilin, iloisen, sosiaalisen ja elämänjanoisen ihmisen mieli särkyä. Kyllä se voi.

Haluan murtuneen sydämeni pohjasta toivottaa entiselle elämänkumppanilleni kaikkea hyvää hänen elämässään. Haluan edelleen laulaa hänelle syntymäpäiväonnittelut nuotin vierestä. Haluan leipoa hänelle F:n kanssa lösähtäneen äitienpäiväkakun. Haluan hänelle onnea ja iloa. Tulen aina rakastamaan F:lle parasta mahdollista äitiä. Rakkaus on vain muuttanut muotoaan. Rakkaus asuu siinä pienessä ihmisessä, siinä tärkeimmässä.

Rakastakaa, silittäkää poskea ja kysykää mitä oikeasti kuuluu.

Valoa kohti, joskus.

-Esko-

Tästä kappaleesta tuli minulle todella tärkeä. Olen kuunnellut sen lähiviikkojen aikana varmasti satoja kertoja. Jokaisella kerralla tulee kylmät väreet ja kyynel pyrkii silmäkulmaan. Egotrippi, hieno biisi.

//Postauksen kuvat: Jere Lehtonen//

Comments (128)
, , , , ,

Askel tuntemattomaan

3.4.2016

E2O_20160327-34
E2O_20160327-2
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuka?

Nimi: Esko Kyrö

Koulutus: kasvatustieteen maisteri, erityisryhmien liikunnanohjaaja

Ammatti: luokanopettaja

Siviilisääty: yksinäinen

Perhe: 5-vuotias vauhtimimmi

Harrastukset: juoksu (kaikissa muodoissa), koripallo, salibandy, kuntosali, kulttuuri ja kirjoittaminen

Mediassa: Iholla tv-sarja syksy 2014, Jaksa Paremmin tv-sarja 2015-2016, Kolmistaan-blogin ex-kirjoittelija 2014-2016

Somessa: Instagram: @eskokoo Facebook: facebook.com/eskokyroblogi Snapchat: eskokoo Twitter: EskoKyr Youtube: Esko Kyrö

Oma blogi, nyt se sitten on todellista. Ehkäpä tämän alkusysäys olisi voinut tulla hieman iloisemman tapahtuman kautta, mutta nyt kävi näin. Olen useita vuosia seurannut Karoliinan Kolmistaan-blogin rakennusta ja kirjoittamista. Milloin olen pitänyt lakanaa kuvien taustalla, milloin olen seisonut pelkissä boksereissa lumihangessa etsimässä sitä täydellistä auringonpilkahdusta. Pari vuotta sitten sain mahdollisuuden käydä itsekin kirjoittamaan. Kirjoittaminen, siitä minä pidän. Siksi tätäkin postausta teille naputtelen.

Tässä sekavassa elämäntilanteessa kirjoittaminen on ollut todella tärkeää. Olen lukenut kirjoja, kirjoittanut, lukenut, urheillut ja taas kirjoittanut. Korttitalo sortui pahemman kerran ja nyt se olisi järjestettävä siistimpään pinoon kuin koskaan aikaisemmin. Kirjoittaminen ja vuorovaikutus tulevat olemaan varmasti minulle hyvin tärkeitä rakennuspalikoita.

Tervetuloa mukaan seuraamaan elämääni aivan uuden tilanteen edessä. E20-blogi tulee pitämään sisällään elämän eri vivahteita: Arjesta, syvällisistä pohdinnoista vääränkokoisiin kurahaalareihin. Sisutuksen, tyylin, muodin kautta isän ja tyttären väliseen pohjattomaan rakkauteen.

Teitä lukijoita haluan todellakin kuunnella. Mitä te toivoisitte tältä uudelta blogiltani? Ulkoasua vielä hiotaan, joten mitäpä tykkäätte ja mitä toiveita sen suhteen?

Tervetuloa! Nyt on otettu askel tuntemattomaan. Elämässä ja kirjoittamisessa.

-Esko-

P.S. Illalla julkaistavaa postausta en ihan heti kuvitellut kirjoittavani…

//Kuvat: Jere Lehtonen//

Comments (109)