Harrasteurheilusta olen kirjoittanut aiemmin itse. Nyt salibandyjoukkueemme Facebook-sivuille ilmestyi pelaajamme kuvaus yhdestä turnauksestamme. Kiitos Jussi, kiitos! Kirjoitus oli todella osuva ja ansaitsee ehdottomasti vieraskynän paikan blogissani. Kiteyttää hyvin harrasteurheilun huumaan. Ajoittain glamouria, ajoittain välttämättä ei.
Itse en tuohon turnaukseen päässyt selkävaivojen vuoksi. Vaivoja, vaivoja. Noh, en näemmä ollut ainoa..
/////// Lauantain alkuilta lopputalven sohjoisessa säässä Vantaalla. Kello lyö kohti avausvihellystä. Yksitellen pelaajat saapuvat hallille jo valmiiksi kiroillen ja harmitellen. Joukkueessa, jossa keski-ikä on yli 34 vuotta, on monilla lauantai-illoille parempaakin tekemistä. Ja niin toden totta tällä kertaa näyttää käyneen. Paikalle saapuu seitsemän kenttäpelaajaa ja maalivahti. Jo ennen pelin alkua yksi pelaajista tippuu pois, kuumetta. Jäljelle jää 1+6 ja edessä kaksi peliä tunnin tauolla kärkipään joukkueita vastaan. Tunnelma on latistunut ja jopa koominen. Ennen peliä teippaan yhden pelaajan polven, joka kestää hädin tuskin juoksua. Samalla kuulen toisella pelaajalla olevan häntäluu murtunut. Teippauksen jälkeen maalivahti kertoo, miten aikoo heittää minulle pitkiä avauksia. Heitot tulevat tosin vajaina, sillä hänellä on olkapää hajalla eikä se kestä täysimittaisia heittoja. Odotamme kaukalon laidalla edellisen pelin loppua. Vieressäoleva kaveri puhaltelee, oli mennyt ilta eilen pitkäksi.
Ensimmäinen peli on yllättävän tasainen, vaikka osan pelistä tuntuu kuin pelaisimme yhden miehen vajaalla. Peli on jotenkuten hallinnassa, taistelemme tiiviillä puolustamisella ja iskemme vastaan harppuunahyökkäyksillä. Kahden erän jälkeen tilanne on kutkuttava, 2-2. Vastustaja lisää kierroksia viimeiseen erään, roikumme mukana parhaan mukaan. Iskemme vastaan aina kun mahdollista, tolppa sisään tolppa ulos. Kaadumme saappaat jalassa, häviämme lopulta 4-2. Hiki virtaa, urheilujuoma tekee kauppansa, päällä on hyvä tsemppihenki.
Pelien välissä keräämme voimia parhaamme mukaan. Koko joukkue mahtuu istumaan yhden pöydän ääreen. Sivusilmällä huomaan kuinka tuleva vastustajamme ottaa lämpöä viereisellä kentällä. Lauma nuoria poikia, joilla on samanlaiset verryttelyasut. Osalla on hikinauhatkin, takin alla on varmasti myös puuhelmet. Ei helvetti, säbelijäbeleitä. Ennen peliä pieneen katsomoon ahtautuu katsojia, jotka ovat selvästi vastustajien kavereita. Kaljapullot kilisevät ja äänijänteet paukkuvat jo ennen peliä. Siisti homma, tästä tulee varmasti mukava lauantai-ilta. Pitikö näiden kaikkien jätkien saada intistä viikonloppuvapaat juuri samaan aikaan?
Tuomari viheltää pelin alkaneeksi. Ensimmäiset sekunnit määrittävät tulevan pelin kulun. Vastustaja liikuttajaa palloa, me juoksemme perässä minkä ehdimme. Vaikka olenkin urheiluoptimisti, oli selvää, että meillä ei tässä pelissä ole saatavissa mitään muuta kuin helvetillinen hiki. Hyvä toki sekin. Vastustaja iskee maalin, iskee toisen, katsomosta alkaa meille huutelu. Jollain on kaunis parta, toisella urpon näköinen juoksutyyli, kolmas ei vaan osaa pelata. Yritämme sen minkä pystymme, se ei tällä kertaa vain riitä. Maalivahtimme ottaa koppeja minkä ehtii ja yrittää pitää pelin hengissä. Teemme maalejakin, mutta muuten olemme sivuosassa nuorten miesten rynniessä pitkin kenttää villivarsojen lailla palloa somasti liikutellen. Olemme kuin keiloja luisteluradalla tai ristireimareita Suomenlahdella. Molemmilta puolilta saa mennä ohi ja niin sitä mennäänkin. Lopulta tuomari viheltää pilliin, peli on päättynyt. 13-3 turpaan. 3 x 15 min tuntui tällä kertaa useammalta tunnilta ja parasta siinä oli se, että se loppui.
Pelin jälkeen kiittelemme toisiamme, että tulimme paikalle pelaamaan pelit. Ei tarvinnut luovuttaa ja ottaa siitä hyvästä noloja sakkoja joukkueelle. Kello on vajaa puoli yhdeksän, kun pujahdan hallista ulos pimeään iltaan. Jalkoja särkee, päätä särkee, perse on hiessä. Silmissä vilisee sinikeltaisia pelaajia edelleen. Onneksi minulla on kyyti kotiin, saattaisi kotiin löytäminen olla muuten tuskan takana. Taisi kuskillakin olla samanlaisia oireita, sen verran kauan seikkailimme Vantaalla ennen pääsyä sieltä pois. Lopulta laskeudun kotiin, saan kylmän oluen kouraan, sauna on päällä, tunnen mielihyvän pulppuavan tehdystä urheilusuorituksesta. Salibandy, peli meille kaikille! //////////
Seuraava turnaus huhtikuun alussa. Siihen pääsen onneksi itsekin. Taitaa olla vielä pelien jälkeen kauden päättävä saunailtakin edessä. Noh, ne on sitten ihan omia tarinoita.
Aurinkoa ja urheilun iloa!!
-Esko-
// Teksti: Jussi Evinsalo, kuvat hieman vanhempaa materiaalia. Oli tuolloin akillesjänne revennyt…//