Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

elämä

, , ,

Perjantain vanhat: Tahdon rakastaa niinkuin Ryan Gosling

19.10.2018

Eilen kirjoituksessani sivuttiin puhetta ja ei ehkä ihan onnistuneinta semmoista. Laitetaanpas perjantain vanhaksi tämä Ryan Goslingin upeasta puheesta inspiroitunut raapustus. On ollut poika tunteikkaalla päällä. Ja tällä viittasin itseeni.

////  Kuka on tämä mies? Kasmir laulaa tästä kaverista. Tämä heppu on lähes jokaisen tuntemani naispuolisen henkilön unelmien mies. Ei, olenhan minäkin tehnyt tästä itseni kanssa kuin kaksi marjaa kuvan. Se nyt oli vain semmoinen omasta mielestäni hirveän hauska juttu. Ulkonäöllisestihän meissä ole mitään muuta samaa kuin silmälasit. Ja, nekin vain ajoittain. Nyt luettuani ja nähtyäni hänen puheensa voitetun Golden Globe- palkinnon jälkeen, liityin minänkin hänen arvostuskerhoonsa.

Minäkin haluan vielä pitää puheen, jossa voin varauksemattomasti kehua elämänkumppaniani ja omaa tytärtäni sanoen: ” Se on kuin taivas. Kuin kävelisi kukkaniittyjen läpi joka päivä. Kuin asuisi enkelien kanssa. Se on kuin auringonsäde pimeänä aikana.” Näin voisin kuvailla elämääni. Elämääni, joka olisi päivittäistä kukkaniittyä. Lähinnä tunnetasolla. Onkohan tuommoisia niittyjä enää edes olemassa vai onko ne kaikki jo kaavoitettu kovan rahan asunnoiksi? Helsingissä tuntuu ainakin näin olevan. Tarvitsenko päivittäistä kukkaniittyä, vai millaista tunne-elämää oikein on mahdollista tavoitella?

Ilmoitan usein jo ensimmäisillä treffeillä, että seuraava parisuhteeni tulee olemaan maailman paras parisuhde, tai niin ainakin haluan ajatella. Tässä vaiheessa aika moni on hönkäissyt varmasti nougatpullan väärään kurkkuun. Ja osittain ihan aiheesta. Näen itse asian kuitenkin niin, että ”huvikseen” ei voi eikä kannata enää suhteita rakentaa. Nuorempana sitä hyppäili suhteisiin hieman turhankin kevyesti. Kevyesti, koska menoon hyppäsi vain yksi kenkäpari. Nyt kenkäpareja on kahdet. Neljäneloset ja kolmeykköset. Kolmeykköset, joiden askeleiden tulee olla turvalliset, tasaiset ja hyvällä pidolla varustetut.

Olen sen ihmisen kanssa, jonka kanssa minun kuuluukin olla. Hän on Eva Mendes. En etsi mitään muuta.” Joskus tulevaisuudessa olisi mukava todeta myös näin hienosti kuin Ryan Gosling sanoi puheessaan. Siis, tuskin tulen Eva Mendesiä sanoissani mainitsemaan. Tuohon lauseeseen kiteytyy kuitenkin koko parisuhdetunne-elämän ydinajatus. ”Ihminen, jonka kanssa minun kuuluukin olla.” Niinpä.

Käytiin äsken F:n kanssa uimakoulussa ja pikkumimmi kertoi, kun päiväkotikaveri oli laulanut hänelle: ” Sä oot mun perjantai ja maanantai…” Sekin on muuten hienosti sanottu. Kevätlukukausi on selvästi alkanut. On kevättä näköjään kirjoittajankin rinnassa. Jos nyt ei vielä rinnassa, niin ainakin herra Goslingin puhe teki sen ajatuksen tasolle.

-Esko- ////

Comments (0)
, , ,

Jäinköhän minä viimeiseksi vuoden tulokkaaksi?

18.10.2018

Tasan vuosi sitten näihin aikoihin oli uusi musta puku henkarissa odottamassa. Avec hankittu ja valmistautuminen kohti hienoa gaalaa aloitettu. Niin ja, kuten olen useasti kirjoitellut olen todellinen gaalamies. Varhaisteinistä asti olen lähes kaikki kaikki gaalat katsonut ja osan taltioinut VHS-kaseteillekin. Emmat ja Venlat olleet ehkäpä lähinnä sydäntäni. Viimeiset pari vuotta kaikista suurinta intoa on kuitenkin saanut aikaan lokakuussa järjestetty The Blog Awards Finland. Kaksi kertaa minulla oli ilo tähän hienoon tapahtumaan osallistua. Venla-gaalassa olen kerran päässyt pyörähtämään.

Venloissa Duudsonit veivät potin Iholla-miesten edestä, täysin ansaitusti. Viime vuoden The Blog awards Finlandiin minulla ei ollut juuri mitään odotuksia, siis voiton suhteen. Juhlia odotin enemmän. Jotenkin pidin suuresti siitä meiningistä. Iloisia ihmisiä, loistavaa ruokaa ja helmeilevää juomaa oli runsaasti tarjolla. Myös silmiähivelevä pukuloisto täytti juhlapaikan. Ja kuinkas sitten kävikään.

Olin ehdolla vuoden tulokkaaksi ja kategorian palkintojen jaon alettua siinä Ollin kanssa skumppaa lipiteltiin. Nimeni sanottiin kovaäänisistä ja eihän sitä oikein voinut todeksi uskoa. Siitäpä sitten lavalle ja pidin varmasti kaikkien aikojen huonoimman kiitospuheen. En kyllä edes muista mitä siellä höpöttelin. Jotain kelluntatankista taisin mainita. Ei ollut kauniita raapustuksia povitaskussa valmiina, koska en ihan jaksanut uskoa, että lavalle tulisin nousemaan.

Jäinköhän minä viimeiseksi vuoden tulokkaaksi? Ei ole tänä vuonna ollut mitään mainintaa, että kyseinen gaala ainakaan vanhalla päivämäärällä järjestettäisiin. Kyllä se muuten gaalamiestä hieman harmittaa, koska The Blog Awards Finland oli hieno tapahtuma. Ja sieltä saatu palkinto lämmitti mieltäni suuresti. Oli todella iso tunnustus ja tuo musta muovilätkä tulee minua varmasti elämässäni seuraamaan. Siihen kiteytyy myös henkilökohtaisen elämäni raskain vuosi.

Näinköhän nuo mustat muovilätkät sukupuuttoon kuolivat? Toivottavasti eivät.

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

 

Comments (0)