Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , , ,

Mitä veisin opettajalle lahjaksi?

22.5.2019

Tänään oli töissä hyvinkin kihelmöivä päivä. Oli aika kutosluokkalaisille järjestetyille yläkoulututustumisille. Omassa koulussa he ovat jo niin ”isoja”, mutta tänään he olivat niin kovin ”pieniä” ja hieman jännittyneitä tulevan opinahjonsa käytävillä. Oli itsekin mukava päästä pyörähtämään tuolla yläkoulumaailman ympyröissä.

Siinäpä samalla alkoi muistelemaan omaa yläkouluaikaansa Lahden Yhteiskoulun käytävillä. Kävin silloisen yläasteeni poikaluokalla. Meitä oli kuusitoista poikaa, ei lainkaan tyttöjä. Täytyisikin käydä kysäisemässä mikä pedagoginen ajatus mahtoi olla tämän ratkaisun takana? Hyvin se taisi mennä ja tuolloin koripallo näytteli todella suurta osaa elämästäni. Michael Jordanin paita on päällä seiskan luokkakuvassa. Siinä poikien ympäröimänä.

No, mutta sitten otetaankin askel seuraavaan opetusmaailman polttavaan aiheeseen. Se on muuten varma homma, että viimeistään ensi viikolla alkaa jossain pyörimään taas tämä otsikko: Mitä lahjaksi opettajalle? Sitä saatetaan juuri näinä hetkinä monessa kodissa pohtia. No, minäpä voin tähän ihan lyhyesti kirjoittaa pienen listan, josta on helppo poimia muistaminen sille oman lapsen opettajalle.

  • Tesla 3. Tätähän tituulerataan nimellä ”kansanmalli.” Taipuu siis varmasti hyvin myös kansankynttilämalliksi. Ympäristöystävällinen valinta. Open lempivärin ”pikkuagentit” varmasti saavat selville.
  • Kesämökki, mielellään Saimaan tai Päijänteen rannalta. Omakohtaiset kokemukset ja kalatarinat ovat aina niitä ympäristöopin tunnin helmiä ja motivointiruiskeita. Täytyyhän sitä olla paikka, missä sitä kokemuspankkia kartuttaa.
  • Kättely ja kiitos.

Itse kirjoitin jouluna hyvinkin samantyyppisen kirjoituksen, jossa oli sanat: …toivon myös sitä, että yksikään oppilas tai vanhempi ei ole kokenut tai tule koskaan kokemaan minkäänlaista stressiä tai eriarvoisuutta muistamisista minulle. Tätä ihan samaa toivon myös näin keväällä. Oppilaiden omat ideoinnit ovat niitä parhaita muistamisia. Jostain he olivat jouluna selvittäneet, että lempikarkkipussini on Choco-Aakkoset. Sain niitä noin puolitoista kiloa ja hyvin riittivät tammikuun puoleen väliin.

Kohtahan tuo koittaa, kesäloma!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (0)

You Might Also Like

, , ,

Etäsuhde

21.5.2019

Tässä on nyt reilut parisen vuotta elelty etäsuhteessa. Ei, ei semmoisessa perinteisessä aikuisten välisessä, jossa on kihelmöivää jännitystä ja tapaamisen hetkellä arki tuntuu juhlalta. Olo on kuin leijuisi taivaissa ne kuuluisat pinkit lasit päässään. Katkeamattomia viestiketjuja ja yhteisiä videopuheluiden mahdollistamia kokkaushetkiä. Haaveita ja toivoa siitä mahdollisesti koittavasta päivästä, kun yhteiseen kotiin kannetaan hymy huulilla ne sunnuntai-Ikeasta ilman väittelyitä hankitut hyllyt ja vartaloa myötäilevällä patjalla varustettu satakasikymppinen sänky.

Tässä on nyt reilut pari vuotta asusteltu etäsuhteessa oman lapseni kanssa. Istuin viikonloppuna tramppaparkissa. Join yhteisestä vesipullosta vettä ja katselin, kun tuo maailman ihanin tyttö pyöritteli volttejaan. Pyllähti, nousi ylös, pyllähti, nousi ylös. Jaksoi harjoitella, kunnes onnistui. Katsoi minua silmiin, hyppäsi korkealle ja heitti iloisena kanssani yläfemman. Tässä on itsekin viime vuosina pyllähdetty, noustu ylös, pyllähdetty uudelleen ja noustu ylös. Jaksettu harjoitella vaikka kuinka paljon. Heitetty iloisia yläfemmoja. Niistä iloisista yläfemmoista huolimatta on asia, jota en vaan saa täysin adaptoitua päähäni. Se on juuri tämä etäsuhde.

Näiden reilun kahden vuoden on tämä mies tehnyt seuraavia subjektiivisia havaintoja omassa pienessä, veljeni mukaan isossa päässään. Asiat, jotka ovat olleet haastavia.

  • Harvemmin lastaan tapaavana menee hyvin helposti päälle niinsanottu ”sirkusmoodi”. Täytyy yrittää keksiä koko ajan jotain megahauskaa ja virikkeellistä tekemistä. Ei sen niin pitäisi mennä ja tämän tiedostan oikein hyvin. Sitä vaan lomilla ja viikonloppuisin tekee helposti juuri niitä perusarjesta poikkeavia juttuja.
  • Suhteet Helsingissä asuvien ”lapsellisten” ystävien perhetreffit ovat jääneet minimaalisiksi. Vaikka sitä kuinka yrittää vaalia näiden pikkusankareiden tapaamisia, niin väistämättä nämä langat ovat ohentuneet. Eivät saa lipsahtaa kokonaan käsistä.
  • Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, kun en vain osaa pitää kiinni omista kasvatustavoitteistani. Tämän elämäntilanteen taakse on helppo piiloutua tilanteissa, joissa olisi täytynyt toimia täysin toisella tavalla. Oli kyseessä sitten ihan pienikin asia tai vähän suurempi. “Okei, voit syödä poppareita sängyllä.” Johdonmukaisuutta Esko, johdonmukaisuutta.
  • Hieman ohkainen kouluarjessa eläminen. Opettajan olen tavannut kerran. Oikein oli mukava. 
  • Tämä kysymys, tämä kysymys, josta olen paljon kirjoittanut. ”Kuinka usein näet lastasi?” Se häpeällinen kiemurtelu tulee edelleen, ihan jokaikinen kerta.
  • Se tunne, kun lapsi soittaa iloisena kertoakseen jostain päivän tapahtumasta. Olet semmoisessa paikassa, että et voikaan ottaa vastaan videopuhelua. ”Aijaa”- vastaus tekee aina semmoisen kokovartalopuudutuksen ja parin minuutin erikoisen olon.
  • Tämä tilanne on myös saanut minut todella epävarmaksi, kun tulee puhetta mahdollisesta lapsiluvustani. Yksi se on ja hyvin todennäköisesti tulee aina olemaankin. Ja noissa hommissa olisi lienee hyvä olla mukana toinenkin osapuoli, eli ei ole kyllä millään lailla ajankohtaisia nämä ajatukset.

Asiat, jotka ovat olleet positiivisia.

Aurinkoista tiistaita ja terveisiä Hyvinkäältä!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (12)

You Might Also Like