”Esko, sinun kirjoitukset ovat kyllä niin pirun hyviä.” Näin minulle tänään totesi työpaikkani läheisen huoltamon myyjä. Siinä minä seisoin Pepsi Max- pullo kädessä hieman hämilläni ja lopuksi hymyilin ja kovin kauniisti kiitin. Kirjoitukseni, joita nykyään paljon harvemmin kirjoittelen. En oikein edes tiedä, miksi minulle on nykyään niin vaikeaa juttua kirjoittaa ja Julkaise- painiketta napsauttaa.
Blogini perustin huhtikuussa 2016 ja tuolloin kirjoitin lähes jokaisena päivänä. Silloin se toimi kanavana purkaa omaa pyörremyrskyn keskellä seilaavaa päätäni sekä vakuumipakattua sydäntäni availla. Olisi ehkä voinut joitain juttuja jättää kirjoittamattakin, mutta toisaalta se oli sitä aikaa. Se oli elämääni silloin, kun niinsanottua uutta Eskoa lähdettiin rakentamaan. Yhtäkkiä lukijoita olikin todella paljon. Avoimesti tunteitaan avaavalle, omasta aidosta arjestaan kirjoittavalle miehelle oli selvästi tilausta.
Tuossa vaiheessa blogi oli ykköskanavani ja Instagram siinä seuraili mukana. Juuri tällä hetkellä tilanne on muuttunut aivan täysin. Tässä ympärillä vilisevien ja nopeasti vaihtuvien ärsykkeiden maailmassa eivät ihmiset enää oikein ehdi/jaksa/kerkiä pysähtyä blogikirjoituksen äärelle. Haluaisin kuitenkin toivoa ja uskoa, että kirjoituksillekin olisi vielä tilausta, eikä tämä meininki muuttuisi aivan tanssivideoiksi tai parhaan lipsyncin (suom. huulisynkan) tittelin tavoitteluksi.
Itsekin olen ehkä hieman tähän kelkkaan kyllä hypännyt, myönnän. Äitini kanssa noin kymmenessä sekunnissa kuvattu heilumisvideo kerää yli satatuhatta katselua. Täysin epätahtiin huulisynkattu (hirveä sana) Tanhupallo- imitaationi kymmeniä tuhansia katseluita jne. Sydän verellä kirjoitettu kirjoitus kerää kymmeniä kommentteja erinäisillä keskustelupalstoilla. Kommenttikenttien haaskalinnut olettavat, arvailevat, nöyryyttävät ja vetävät mukaansa vielä läheiset ihmisetkin. Siinäpä sitten miettii, että kummassa veneessä sitä haluaa soudella?
Turvallista se olisi vaan tanssia ja leikkiä oman elämänsä koomikkoa, mutta kyllä minä myös kirjoittaa haluan. Tässä on käynyt hieman vuosien takaa tuttu Iholla-ilmiö. Ohjelmaa kuvatessani useita kertoja valittelin työryhmälle, että ketä kiinnostaa joku arkinen hammaspesu ja mikromaksalaatikon syönti? Ei ketään. Ketä kiinnostaa kirjoitukseni? Ei ketään. Tämmöinen ajatusmalli tässä päähäni on hieman pesiytynyt.
Aitous ja aivan tavallinen elämä on ollut E2O:n kulmakiviä ihan alusta asti. Se fiilis täytyy nyt kaivaa takaisin. Unohtaa tykkäysmäärien tavoittelut tai miellyttämiset. Kyllä aitous, arki, tanssiminen ja huulisynkka samaan veneeseen mahtuvat. Niin ja kiitos huoltamon myyjälle. Kommenttisi oli hyvin arvokas.
Jatkan kirjoittelua.
-Esko-
22 Comments
Otantasi meiningin muuttumisesta on kapea. Minä kaipaan aikaa, kun elämä tapahtui sosiaalisen median ulkopuolella. Blogit ovat yhtä lailla osa ongelmaa, jossa tavikset haluavat olla ehdoin tahdoin kuuluisia ja tähän heille suodaan mahdollisuus.
Ehdotan, ettet jatka kirjoittelua tai huulisynkkiasi.
Iltoja, iltoja!
Hyvä ehdotus. 🙏🏻
Kiitos viestistäsi ja oikein mukavaa syksyä!
Tätä voi ehkä pohtia senkin kannalta, mikä ero on paperisella kirjalla ja äänikirjalla (ilman ylikriittistä vastakkainasettelua). Äänikirjojen yhteydessä ihmiset puuhastelevat kaikkea, koska aivot periaatteessa mahdollistavat sen. Sama ei ole mahdollista paperista kirjaa lukiessa- lukijan täytyy käsitellä tietoa työmuistissa ja rauhoittua aloilleen.
Olisiko samoja eroavaisuuksia sitten somen klippimatskuilla vs. kirjoitettu teksti (jälkimmäinen on enemmän ehkä kokonaisuus kuin välähdys/ stimulus). Lyhytjännitteisyys, tilapäisyys luonnehtii erinäisiä stooreja, klippejä. Sen sijaan kirjoittaessa ihminen enemmän jäsentää, ajattelee ajatuksiaan.
Minkälaisia olotiloja ihmisillä tuppaa olemaan, jos selaavat esim. 30min Instaa, kuin jos lukevat 30min kirjoitettua tekstiä…
Heippa Wella!
Kiitos sinullekin hyvästä ja pohdiskelevasta viestistäsi. Tänne tulevat kommentit kyllä mieltäni lämmittävät.
Ajoittain on hyvä pysähtyä. Ihan minkä tahansa äärelle. Olettaisin sen ihan hyvää tekevän.
Kivaa iltaa ja syksyä! 🍂
Blogit jyräsivät naistenlehdet sukupuuton partaalle. Kaikki halusiavat lukea jatkuvasti uutta tekstiä tuuttaavia blogeja.
Ajan saatossa osa katosi, osa jäi. Osa lopetti reilusti, osa blogeista vain hiipui ja hiljeni.
Uskon, että tilausta luettavalle vielä olisi. Blogimaailma vaan taisi kampata itse itsensä.
Sillä kun yhä useampi kirjoittaja huomasi saavansa minimi vaivalla instakuvasta sen saman määrän tai enemmän tykkäyksiä ja (tyhjänpäiväisiä) oot niin ihqu -kommentteja, nopeista pikaviestimistä tuli se päätuote. Maine ja mammona oli siellä ja oli coolia olla aallon harjalla ja kehityksen huipulla.
Yhä useampi tekijä postaa blogiinsa enää (työtä ja aikaa vaativaa) tekstiä. Korkeintaa joku yhteistyökuvio jouluna ja juhannuksena… ei sellaista kukaan osaa enää käydä seuraamassa ja lukemassa.
Nyt instakin on jo vähän out ja tiktokissa pitäisi olla. Nuo blogimaailman tähdet vaan ovat vanhentuneet tässä aikojen myötä, joten sopivat ehkä vähän jo huonosti alati uusille alustoille. Ei ehkä näytetäkään niin trendikkäiltä suunnannäyttäjiltä, kuin tarkoitus oli tai mihin ollaan totuttu, vaan jotenkin ehkä väljähtyneiltä. (Tai voiko sitä niinkään sanoa?) Aikuisten videoista paistaa monesti läpi teennäisyys ja kiusaantuneisuus. Yritetään olla jotain, mihin meidän sukupolvi ei ole luontevasti kasvanut.
Toivoisin rehdisti blogeille uutta tulemista. Vaikka sitten uus-retroa.
Sillä kyllä nuo keskustelupalstat länkyttää, vaikka lataisi mitä. Videoitakin tekstin sijaan.
Iltaa, iltaa!
Olipa hyvää ja kattavaa pohdintaa. Samalla myös todella kiva lukea tänne blogin viestikenttäänkin tulevaa viestintää. Sekin on suurilta osin tuonne Instaan siirtynyt. Kiitän siis kovin! 🙏🏻
Itsekin näin uskon ja jatkan naputteluani. Tanssiakin voi välillä. Antaapa länkytellä, kunhan minuun länkyttelynsä kohdistavat. Ei läheisiini.
Ihanaa syksyä sinulle! 🍂
Pakko kommentoida, vaikka tämä postauksesi on jo aika vanha. Olen seurannut sinun blogiasi alusta asti. Minusta tässä on parasta aitous, huumori sekä juurikin näkökulmaa opettajan normaalista ja arkisesta elämästä. Ihailtavaa miten rohkeasti avaat elämääsi kiperistäkin asioista.
Itse en ole enää sosiaalisen median käyttäjä, vaan suosin kirjoitettua tekstiä (kirjoja sekä blogeja). Koin sosiaalisen median ärsykkeet hyvin kuormittavana, joten päästin niistä irti. Keskittyessäni lukemiseen pääsen irti kaikesta muusta. Eilen olin aikamatkalla 1920-luvun Italian Rivieralla kahmiessani kirjaa aurinkoisella terassilla 🤩
Uusimmat postaukset saivat kyllä hymyn huulille ☺️ Kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa ansaittua kesälomaa! Toivottavasti vierailet uudelleen kalakukkojen pääkaupungissa Kuopiossa 👋
Heippa Hanna-Mari!
Olipa ihana palaute. Kiitän kovin. 🙂
Kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa kesää. Kuopio on niin kiva paikka.
* yhä harvempi, siis
🙏🏻
Palaan jatkuvasti tarkistamaan aiemmin seuraamiani blogeja onko uusia kirjoituksia tullut.
Toivon etteivät blogit häviä ja varsinkaan syvälliset avoimet pohdinnat.
Ihana Veera kuulla!
Kiva, kun kommentoit ja kyllä täältä kirjoituksia saapuu, syvällisiäkin. 🙏🏻
Mukavaa iltaa ja loppuviikkoa! 🍂
Kyllähän mä mieluusti blogeja lukisin, jos olisi luettavaa. Moni on lopettanut bloggaamisen kokonaan tai blogi päivittyy todella harvoin ja silloinkin monasti yhteistyöpostauksilla. Bloggaajat ovat siirtyneet tekemään postauksiaan instaan tai minne ovatkin siirtyneet – en tiedä sillä en ole siirtynyt mukana koska en ole kiinnostunut kuvien tai videoiden katsomisesta ja lyhyiden tekstien lukemisesta. Blogeissa juttu on nimenomaan ollut se teksti ja kuvat siinä ohessa. Sitä olen myös miettinyt, että kun aiemmin bloggaajat kertoivat perustaneensa blogin sen takia, että tykkäävät kirjoittamisesta niin eivätkö ne sitten oikeasti tykänneetkään kun siirtyivät tekemään kovin erilaista sisältöä. Vai onko kyseessä vain se, että noilla muilla kanavilla tienaa ja blogeilla ei.
Todella kaipaisin lisää blogeja luettavaksi suunnilleen oman ikäisten ihmisten kirjoittamina. Mutta ehkä 40+ ihmiset eivät sitten vain ehdi tai halua enää kirjoittaa julkista tekstiä ainakaan. Vaikuttaako tähän sitten keskustelupalstojen raadollisuus. (Sivuhuomautus: keskustelupalstat on syvältä, eikä niihin kenenkään pitäisi käyttää yhtään aikaansa.) Toisaalta jos ei halua avautua erityisen henkilökohtaisista aiheista niin ei tarvitse: kyllä mua ainakin kiinnostaa muukin teksti ilman mitään syvällisiä avautumisia. Sun blogista on esim. ollut mielenkiintoista lukea kotijuttuja ja koulumaailman terveisiä jne. Että jatka ihmeessä kirjoittamista, jos se sinua kiinnostaa: sinun tai muidenkaan tanssivideoita en ole nähnyt enkä tule niitä katsomaankaan:)
Heippahei!
Kiitos kannustuksesta ja ei niitä tansseja kannatakaan katsoa. 🙋🏼♂️
Oletettavasti osalla on kirjoitustahtiin/motivaation tai sen puutteeseen on vaikuttanut myös kohtalaisen sekaisin oleva maailma.
Ainakaan itse en ole tartuntatautispesialisti tai sota-analyytikko. Ja ajoittain sitä tuntui vaan niin kovin väärältä kirjoittaa.
Niin positiivisia, kun negatiivisiakin juttuja.
Ihanaa syksyä! 🍂
Täysin samaa mieltä! En itse myöskään seuraa esimerkiksi instassa ketään sellaista, jonka blogin lukijana olen ollut. Ei vaan kiinnosta.
Noille keskeustelupalstoille on varmaan ajauduttu osin ihan vaan siksi, ettei monessakaan blogissa enää edes ole kommentointimahdollisuutta. Mutta eipä niitäkään tarvitse kenenkään lukea, jos ei tahdo. Siellähän ne jauhaa omaa tarinaansa.
Mukavaa päivää!
Kiitos ja samoin sinulle. 🙂
Sun kirjoituksillesi on selkeesti tilausta edelleen! Voihan blogi- ja instapostaukset kulkea myös synkassa (itse käytit tätä sanaa ekaks). Tai mikset vaikka kirjottais kirjan?
Haastan sua suorilta kieltäytymisen sijasta pohtiin edes hetken, olisko rehellinen ja avoin kirjoittaminen kuitenkin olla ihan ok? Sun postauksista jää vähän sellanen fiilis, että aiheilla on paljon jostakin syystä asetettuja reunaehtoja, että tuntuu niinku joutusit enemmän panostaan ”kieli keskellä suuta” kirjottamiseen kuin aitoon itseilmaisuun. Vähän aikaahan palstojen haaskalinnut varmaan jaksas läyhätä, mutta ne lopettaa nopeesti, kun asiat ilmaisee ilman tulkinnanvaraa. Valitettavasti meissä ihmisissä on se piirre, että me myötäeletään enemmän toisten murheiden kautta ja samaistutaan vaikeita asioita elämässään kokeneeseen ihmiseen – vaikka toisinpäin ois ehkä oikeesti terveempää. Ihmiset tuntuu ärsyyntyvän jopa enemmän sellasista vaikuttajista, joiden elämässä kaikki on hyvin ja heidän ratkaisunsa ovat ainoita oikeita, vaikka rivien välinen todellisuus kirkuisi täysin päinvastaista.
Uskon, että sulla olis paljon annettavaa vaikuttamisskeneen, koska sun tyyppisiä vaikuttajia ei oo muita.
Moikka Ellie!
Tämä oli kyllä todella, todella hyvä viesti. Kiitän siitä kovin.
Uskon samaan ja nyt olisi korkea aika aktivoitua. Sen aionkin tehdä.
Ihanaa viikkoa! 🙂
Vahvasti samaa mieltä tämän kommentin ka ssa.
Olen tykännyt Esko sinun blogiasi lukea jo pitkään. Viime aikoina sinusta on jotenkin paistanut läpi, että haluaisit kirjoittaa ja olet sen moneen kertaan sanonutkin, mutta jokin varovaisuus pidättelee, valitettavasti. Tietty yksityisyys on todella hyvä säilyttää, mutta tietyn tyyppiset vihjailut avoimen kerronnam sijaan, antavat nimenomaan aiheita keskustelupalstojen haahkoille.
Heippa Sande!
Kiitos viestistäsi ja ymmärrän sisällön täysin. Pakko on hieman varovainen ajoittain olla, valitettavasti. Järki on pidettävä mukana ja ketään en halua näillä jutuillani satuttaa.
Sen toivottavasti lukijani ymmärtävät.
Ihanaa syksyä!! 🙂
Tunnen sut vain blogikirjoituksien ja somen kautta, mutta niistä välittyy sellainen fiilis, että toimit aina hyvin motiivein ja hyvään pyrkien. Siksipä uskon, että rehellinen puhe ei loukkaisi sulle tärkeitä ihmisiä. Muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä. Sun totuus on sulle totta. Virheiden tekeminen on inhimillistä ja niistä kertominen herättää enemmänkin myötätuntoa kuin halua heristää sormea.
Haastankin sua edelleen vapautumaan niistä näkymättömistä rajoista, jotka näkyy meille lukijoille rivien välistä. Ei, en tarkoita, että sun pitäisi oksentaa kaikki aiheesta X tai Y, vaan me haluttais nähdä se kokonainen Esko, johon tykästyttiin Iholla-sarjan aikana.
Kiitos Ellie, haaste vastaanotettu. 🙏🏻