Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, ,

Testaa tietosi. Kuinka hyvin on alakoulun asiat hallussa?

2.5.2019

Mun munkit on isommat, kun sun munkit. Ikuinen vappuuuuu. Vapu ei lopu. Onneksi loppui ja samalla loppui myös nuo lausahdukset tuolta sosiaalisen median maailmasta. Vappu menee itselläni samaan kategoriaan uuden vuoden ja juhannuksen kanssa. Ei lukeudu vuoden päätapahtumiin. Johtunee osittain siitä, että minulle ei ole päässyt syntymään minkään porukan kanssa varsinaisia tradioita kyseisten juhlapyhien ympärille. Rytmitkin sekoitti totaalisesti. Ihan maanantaifiiliksellä mentiin töissä. Ja yhtäkkiä ja yllättäen tuleekin taas viikonloppu.

Eli töihin sinne opepöydän taakse tänään taas palailtiin. Eilen puhuimme ystävieni kanssa kahvilla, jotta mitä he muistavat alakoulustaan. Pidin siinä heille pientä koetta asioista, joita päivittäin opetan. Siitäpä tulikin mieleeni, että tännehän on kirjoitettava teillekin aikakone alakouluun. Oletettavasti asiasisällöt ovat vuosien saatossa hieman eläneet, mutta tässä tulee valtakunnallinen koe eri oppiaineista kerätyillä kysymyksillä. Aivonystyrät töihin.

MATEMATIIKKA

Tavaratilan pituus on 3 m, leveys 1,5 m ja korkeus 2 m, Kuinka suuri on tavaratilan tilavuus?

SUK

Selvitä tai päättele mitä tarkoittavat Agricolan aikaiset sanat

  1. nenäsilmät
  2. korvapuustella
  3. kuhlari
  4. laahitseminen

HISTORIA

Mitä uudistuksia Pietari Brahe teki Suomessa?

ENGLANTI

Käännä lauseet englanniksi.

  1. Asiakkaat kuulevat huhuja ruokamyrkytyksestä.
  2. Voitteko suositella erinomaista ravintolaa?
  3. Teen herkullista keittoa siskolleni. Hän on sairaana.

USKONTO

Millaista lupausta et haluaisi ikinä pettää? Mainitse ainakin kaksi.

YMPPÄ

Mitkä ovat tavallisimmat Suomen kallioperästä löytyvät kivilajit?

RUOTSI

Täydennä 

  1. lampun alla _______ lampan
  2. kerrostalon edessä ________ höghuset
  3. kaverin kanssa _________ kompisen
  4. pöydän päällä _________ bordet
  5. oven takana _________ dörren
  6. ikkunan vieressä ______ fönstret
  7. kaapissa __________ skåpet
  8. keittiöstä __________ köket
  9. olohuoneeseen _______vardagsrummet

Noniin, noniin. Tuliko tyydyttävä, hyvä vai erinomainen? Vastauksiahan tähän ei oikein voi kirjoitella.

Hyvää loppuviikkoa!!!!

-Esko-

// LÄHTEET: Ritari 6lk, Lets Go 6, opeopas, Kipinä 6, opeopas, Tutkimusmatka 6, opeopas, Kymppi 6, opeopas, Telefon 6lk., Tähti 6lk, opeopas ///

Comments (12)

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Jankkuliini 2.5.2019 at 22:58

    Heikosti menisi meikätytöltä tämä koe. Ei niitä juttuja vaan muista… Ehkä parhaiten menisi toi matikka- ja ruotsi-osuus. Mutta mikä ihmeen aine on suk? Ei meillä ollut sellaista aikoinaan 1980-luvulla Lahessa Kiveriön ala-asteella. Hauska koe kyllä tämä! Täytyypä joskus vähän verestellä näitä tietoja vaikka googlaillen tai kirjoista. Must se on hurjan noloa ja sääli, miten vähän niitä vuosien ajan päntättyjä juttuja jäi mieleen… Tsemppiä loppurutistukseen tämän kouluvuoden kanssa!

    • Reply Marjo 5.5.2019 at 11:55

      Suk on suomen kieli. Valtaosalle Suomen lapsukaisista suomi on äidinkieli, mutta osan äidinkieli on jotain ihan muuta kuin suomi. Mitä monikulttuurisempi koulu sitä järkevämpää on puhua suomen kielestä äidinkielen sijaan.

      • Reply Esko 5.5.2019 at 20:36

        Kyllä, juurikin näin. Kerkesitkin jo vastaamaan. 🙂 Mukavaa viikkoa!!

    • Reply Esko 5.5.2019 at 20:44

      Kiitos Jankkuliini!! Kiveriön ala-asteella. WAU!! Sieltä alkoi minun työni koulumaailmassa. Siis niissä valkoisissa rakennuksissa siinä mäellä? Joita ei siis enää ole. Kivaa viikkoa!

  • Reply Anskuj 3.5.2019 at 00:43

    Näin kieltenopeopiskelijana ihmettelen, miksi luokanopettaja opettaa myös englantia ja ruotsia..? 🤔

    • Reply Esko 5.5.2019 at 20:42

      Heippa Anskuj!
      Koulullamme ei ole kieltenopettajia erikseen, eli me luokanopet vetelemme lähes kaikki aineet. #moniosaaja 🙂 Aurinkoista viikkoa!!

  • Reply Iida 3.5.2019 at 05:54

    Mahtava postaus, kiitos! Piti ihan muutamaan kertaan miettiä, lukea uudelleen ja miettiä..tajuta että ei,en osaa vastata muutamaan yhtään mitään. Kielet menee helposti mutta sitten muut, huh. Kyllä meille kasvaa viisaita lapsia 😊 Olen välillä lapsen kirjasta koittanut jotain tehtäviä tehdä, ja kokeisiin kuulustelun aikana yrittänyt esittää ”kyllä minä tiedän tämän”, mutta kun en tiedä. Olisipa hauskaa käydä vaikkapa päivän ala-astetta..pitääkin ehdottaa opettajalle että vanhemmat mukaan päiväksi oppimaan. Tuon vapun juhlinnan kohdalla yhdyn ajatuksiisi täysin, ei ole koskaan ollut minunkaan juhla mutta hienoa että monet ovat klo 06 Kaivarissa silleinensä satoi tai paistoi.

    • Reply Esko 5.5.2019 at 20:41

      Moikka Iida!
      Sinne vain lapsesi tunnille mukaan. Varmasti olisi ennenkaikkea lapsesi mielissään. 🙂 Olipa kiva kuulla, että tykkäsit tästä. Vähän laittoi aivoja toimimaan. Aurinkoista viikkoa!!

  • Reply maikki 4.5.2019 at 08:29

    Luokalle jäisin 😀 😀

    • Reply Esko 5.5.2019 at 20:37

      🙂 Hyvä on välillä kertailla. Aurinkoista viikkoa!!

  • Reply Venla 4.5.2019 at 08:30

    Alakoulutaidoilla ois ruotsi jäänyt tekemättä😅 Vasta seiskaluokalla aloin opiskella ruotsia.

    • Reply Esko 5.5.2019 at 20:37

      🙂 Hyvä Venlaaaa!!

    Leave a Reply