Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

kirjoittaminen

, , ,

Mitä grafologia kertoo minusta?

24.2.2021

Olen tehnyt useampana viikonloppuna koekertauksia tyttärelleni. Niihin liittyvistä Insta-videoista ehkäpä kysytyin kysymys on ollut: Onko toi sun kirjoittama? Onko toi sun käsiala? Miten sinulla voi olla noin kaunis käsiala? Kyllä se on minun käsialani. En ole kyllä itse juuri koskaan kiinnittänyt huomiota omaan väkerrykseeni. Kirjoitan paljon käsin. Töissä kirjoittelen taululle päivittäin. Käytän paperikalenteria ja useat muistiinpanotkin rustailen mustalla ohutkärkisellä tussilla. Tässä asiassa en ole sen digivallankumouksen koko ajan kiihtyvän pyörän mukaan hypännyt, enkä hyppää. 

Yleensä teen Googlesta lähinnä omien vaivojeni tarkastelua. Ja kaikkihan sen tietävät, kuinka järkevää on tuota hakukonelääkäriä käyttää. Tällä kertaa lähdin kuitenkin tarkastelemaan oman käsialani tutkimusta Googlen kautta. Sieltähän löytyi vaikka ja mitä. Oli aika leikkiä hetki grafologia ja lähdin tulkitsemaan Anna-lehden artikkelin perusteella omaa käsialaani. Mitä se paljastaakaan minusta ja luonteestani? Osuukohan kohdilleen?

”Jos käsialasi on iso, olet ihmisläheinen ekstrovertti. Haluat tulla huomatuksi ja ymmärretyksi.”

Heti ensimmäinen osui itseeni lähes täydellisesti. Tulen, tai ainakin yritän tulla toimeen lähes kaikkien ihmisten kanssa. Ihan aina se ei toki onnistu. Rakastan höpöttelyä ja juttelua erinäisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi opehuoneessa olen hyvin usein äänessä. Joidenkin mielestä varmasti liikaakin.

”Jos käsialasi on suora eli ei kallistu näkyvästi vasemmalle tai oikealle, olet looginen ja suhtaudut asioihin käytännönläheisesti.”

Tuosta loogisuudesta nyt en ole ihan varma. Käytännönläheisyyden tunnistan kyllä itsessäni. Teen usein ennen, kun ajattelen mitä olen oikeastaan edes tekemässä. Ja tämän piirteen olen perinyt äidiltäni. Jos saan jonkun asian päähäni, niin haluan sen totetuvan lähes välittömästi. Ei ehkä kaikissa asioissa ihan paras piirre.

”Kaukana toisistaan olevat sanat paljastavat, että nautit vapaudesta.”

Tämä osui taas täysin naulan kantaan. Olisinko voinut sanoa näin tuossa vuosia sitten? En todellakaan. En osannut olla yhtään yksin. Hetkisen sen otti ja nyt on kiva päättää täysin omista tekemisistään. On niinsanotusti mukava olla vapaa ja (keksi adjektiivi).

”Rivien väliin paljon tilaa jättävä osaa asettaa rajoja.”

Tässä asiassa on kyllä vielä paljon harjoiteltavaa. Isänä olen ajoittain aivan liian helposti ympäri puhuttavissa. Pitäisi olla huomattavasti jämäkämpi. Tämä ei siis kyllä ihan itseeni osunut. 

”Mikäli taas pidät kirjoittaessasi paljon painoa kynälläsi, olet itsevarma ja hyvä sitoutumaan. Saatat reagoida asioihin todella nopeasti ja vahvasti.”

Itsevarmuuteni oli kyllä todella kauan aivan kadoksissa ja murusina jossain maailmalla. En uskonut yhtään itseeni ja omiin kykyihini juuri missään asioissa. Pidin itseäni täysin epäonnistuneena ihmisenä, joka on onnistunut tuhoamaan oman päähän rakennetun tulevaisuutensa. Todella kiitollinen olen siitä, että ihminen voi kehittyä ja muuttaa pikkuhiljaa omia ajattelumallejaan. Olen ihan hyvä äijä. Ja hyvä on aivan riittävä.

Tuohon sitoutumiseen en kommentoi mitään. Jos miettii asiaa vaikkapa parisuhdekantilta, niin tämä grafologi on ampunut täysin metsään.

Reagoin asioihin nopeasti ja vahvastikin. Nämä asiat todellakin tunnistan.

”Jos nimesi pystyy lukemaan allekirjoituksestasi, viihdyt omissa nahoissasi. Et koe tarvetta esittää mitään kenellekään.”

Hienosti sanottu. Yritän olla mahdollisimman aito ukko. En oikein osaa vetää mitään roolia missään tilanteissa. Joskus ehkä voisi olla hieman virallisempi, mutta ei se vaan oikein onnistu.

Yllättävän hyvin nuo kohdat minuun täsmäsivät. Grafologia olikin muuten itselleni myös hieman vieraampi asia. Täytynee tutustua tarkemmin.

Kivaa viikkoa!

-Esko-

// Lainaukset: Anna-lehden artikkeli //

Comments (0)
, , , , , ,

Erilaista ja yhteisöllistä…

4.12.2017

Tämä oli ainakin erilainen ja yhteisöllinen kokeilu. Ihan alkaneen joulukuun kunniaksi. Taas kerran kiitän teitä, että lähditte rohkeasti mukaan. Elokuvissa on vaihtoehtoisia loppuja. Tässä minun ja teidän yhteisessä tarinassa on vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Lueskelin lähettämiänne ”jatkoja” ja aina tuli fiilis, että aina ne loppuivat kesken. Miten se tästä jatkuu? Eli jatkakaahan taas mieleistänne tarinanpätkää…Tästä tulee just hyvä.

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…Vielä vuosi sitten ne olisivat oikeasti olleet siinä, mutta eivät enää. Jo pitkään oli hankeen muodostuneet vain yhdet askeleet, mutta en suostunut hyväksymään sitä. Niin kauan, kun minä elättelin toivoa, tuntui, kuin sinä olisit edelleen täällä, eikä kukaan, ei kukaan, tulisi minulle toisin sanomaan, ennenkuin joku palauttaisi tunnistuslaatat minulle.. Painaisi kylmät metallit käteeni. Vasta se olisi totta…

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…En uskaltanut kuitenkaan katsoa sivulle, koska pelkäsin että askeleet olivat vain mielikuvitukseni tuottamaa harhaa. Olisin halunnut ojentaa käteni ja koskettaa, tehdä sinut todelliseksi. Laitoin kuitenkin käden taskuun, koska juuri äsken lausumasi sanat jyskyttivät päässäni. Miten toinen ihminen voi yhtäaikaa olla niin lähellä, mutta silti niin kaukana?…

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…Vielä vähän aikaa sitten lumeen olisi jäänyt kolmannetkin kuviot. Mutta tuolla jossakin oli toisin määrätty. Voi kuinka paljon voikaan tapahtua varsin pienessä hetkessä, voi miten lyhyeksi voikaan jäädä se joskus elämänmittaiseksi kuviteltu yhteinen matka.Tässä me kahden kuljemme, sinä ja minä, hentoisten hiutaleiden leijuessa hiuksillemme.Tässä hetkessä oli kaikki ja ei mitään…

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…pienemmät, jotka rauhallisesti askelsivat tahtiini. Käteeni tarttui luminen lapanen, tottuneesti niin kuin ennenkin. Siinä me, iso ja pieni jatkoimme matkaa. Surun saarelta, pitkin muistojen siltaa kohti uutta alkua.– Tehdäänkö huomenna taas lumiukkoja isi, kysyi pieni?– Tehdään vain kulta, vastasi iso.Pienin askelin, pienin askelin..Huomista kohti…

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…Ne olivat vielä paljon pienemmät kuin minun. Lumi narskui kenkien alla ja lumen pinta kimalteli kuin siinä olisi miljoona timanttia, jokainen omanlaiseksi muodostunut. Tuossa hetkessä oli jotain taianomaista, jotain selittämätöntä ja se sai minut miettimään…

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…Selviydyimme. Pääsimme pois. Hikipisarat jäätyivät punaisille poskille. Vaikka olimme edelleen eksyksissä, helpotus oli suuri. Olimme saaneet vihjeen. Ehkä nyt pääsisimme jouluhengen jäljille…

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…vain muutaman sentin päässä omistani. Miehen kasvot olivat kommandopipon verhoamat, enkä edelleenkään tiennyt hänestä muuta kuin matalan äänen, joko Espanjaan tai Etelä-Amerikkaan viittaavan korostuksen ja sen, että hän tiesi Janetten kuolemasta enemmän kuin poliisi. Kolme päivää saaressa hänen vankinaan olivat onneksi ohi. Minne olimme matkalla? Ja miksi hänen toppatakkinsa sisältä minun kylkeäni painava aseen piippu inhotti minua enemmän kuin se, että en ollut nähnyt saippuaa tai suihkua kolmeen päivään?…

Taakseni jäi se saari. Sitä kapeaa siltaa pitkin sieltä pois kävelin. Vierelleni lumeen piirtyi myös toiset askeleet…Askeleet, joiden jäljet painautuivat aivan omieni viereen, samaan rytmiin. Vaikka olin tavannut sinut vasta juuri vähän aikaa sitten, näyttivät askeleemme siltä kuin niiden olisi kuulunutkin kulkea rinnan, aivan vieri vieressä.Sinun pienempi, siro jalkasi painalsi päättäväisen, mutta hennon jäljen lumeen. Oma jälkeni oli kömpelömpi, vähän huterankin oloinen. Suunta oli silti sama ja kun katsoin sinua, ajattelin….

Luovuus taas kukkimaan ja oikein kivaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (4)

Categories

Archives