Browsing Tag

kokkaus

, , , , ,

Televisiossa epämukavuusalueellani, apua!

1.2.2018

Haluaisitko Esko osallistua ruokaohjelmaan? Sain tämmöisen puhelun tuossa viime vuonna. Jaa, että minä ohjelmaan, johon liittyy ruoanvalmistus. Tämä puhelu taisi tulla väärään numeroon, oli ensimmäinen ajatukseni. Siinä hetken juteltuani lähdin ehdottomasti mukaan. Eihän kukaan voi kieltäytyä mahdollisuudesta päästä tekemään ruokaa noiden huippukokkien ja supermukavien tyyppien kanssa. Meri-Tuuli Väntsi ja Pipsa Hurmerinta saivat Eines-Eskon tuntemaan olonsa hyväksi keittiössä. Samassa Liemessä olimme kaikki kolme. Yksi ehkä hieman enemmän.

Television katselun tottumukset ovat muuttuneet paljon tässä vuosien saatossa. En tiedä kuinka monessa perheessä enää kokoonnutaan sohvalle katsomaan jotain tiettyä ohjelmaa. Nykyään, kun noita ohjelmia voi katsoa lähes mistä vaan ja lähes milloin vaan. Ei ollut näin vielä silloin, kun pikkupoikana suoritin ensimmäisen telkkariesiintymiseni. Tämä tapahtui koripallo-ottelun puoliajalla järjestetyssä jönglöörikilpailussa Kotkassa. Olin treenannut esitystäni älyttömästi ja se onnistui aivan nappiin. Katkera olen tuomarille, joka valitsi jatkoon kuitenkin kilpakumppanini. VHS-videolta näkyy, ettei tuomari katsonut minun esitystäni juuri lainkaan. Mitä lie tuijotteli?

Tulikin parinkymmenen vuoden tauko ja sitten lävähtikin naama eetteriin oikein urakalla. Se oli hieman outoa, kun tämä partasuu pyöri ihmisten olohuoneissa noin kuusi kertaa viikossa. Iholla oli melkoinen seikkailu. Oli mukava päästä seuraamaan kuinka televisio-ohjelmia tehdään ja tarttuipa siltä reissulta mukaan todella hyviä ystäviä. Tykkään tehdä kaikkea arkityöstäni poikkeavaa, pitää mielen virkeänä. Olkoon tämä reality-blogini hienoista jatkoa tuolle seikkailulle. Olisi tullut muuten melkoinen kausi omalta osaltani, jos kamera olisi käynnistynyt huhtikuun 3. päivä vuonna 2016, kun blogini aloitin.

Tämän jälkeen on käyty laittamassa unihommia kuntoon Jaksa Paremmin– ohjelman Vesan avustuksella. On muuten äärimmäisen mukava kaveri hänkin. Sattumalta törmäsin viime viikolla. Marja Hintikassa syötiin erokakkua ja alustin vierailuni sinne tekstillä, jonka otsikko oli: Ero oli helvetti, ahdistuslääkkeistä aurinkoon. Tämä on isin koti– juttu liittyi myös tuohon Marja Hintikka Show:hun. Aurinko ja isin oma koti, näinpä. Nyt olisikin vuorossa hieman erityyppinen ohjelma, joka kuvattiin viime kesänä todella aurinkoisessa kelissä, helteisessä.

En ole itsekään ihan varma, jolloin tuo jakso tulee ulos. Kirjoittelen sitten lähempänä lisää ja esittelen mitä me siellä keittiössä oikein loihdittiin. Voin sanoa, että oli aivan järjettömän hyvää ruokaa suhteellisen helpolla reseptiikalla. Ihan kaikkea en itse tehnyt, ihan kaikkea. Kiitos Meri-Tuuli ja Pipsa. Ootte huippuja ja oli kiva kesäinen päivä kanssanne!!

-Esko-

Comments (%)
, , , , , ,

Ruokamuistoja, ruokamuistoja…

14.11.2017

Jatketaanpas eilen aloitetulla ruokateemalla. Tuo lahtelainen jättiläinen viritti tänään vielä paljon keskustelua opehuoneen sohvallakin. Noh, tulipa sekin testattua ja tuskin tulee löytämään paikkaansa omassa ruokaympyrässäni. Ajoittain on hyvä vetää ihan överiksi, ruoka-asioissakin. Rakastan hyvää ruokaa ja olen aina ollut kova poika syömään. Muistan aina äitini vakiosanat ruokapöydässämme. “Mihin mahaan sinä oikein syöt?” No, tuohon nyt oli helppo vastata. “Olisiko vielä jälkiruokaa?”  Ruoka on tuoksujen, paikkojen, musiikin ohella asia, jonka kautta usein herää muistoja mieleen. Muistuttavat hetkistä, paikoista ja ihmisistä niiden takana.

Isoäidilläni oli niin kauan kuin muistan semmoinen puinen kuppi, joka sisälsi ranskanpastilleja. Sieltä niitä kävi poimimassa pieni Esko. Pinkit menivät ensimmäisinä. Sieltä samasta kupista niitä kävi poimimassa myös pieni F. Pinkit menivät ensimmäisenä. Muistellessamme F:n isomummua, hän aina mainitsee ne ranskanpastillit. Ja aina, jos jossain on tarjolla ranskanpastilleja tulee mieleen se kuppi, niillä oransseilla ornamenttikuvioilla. Isoäitinikin muisteli usein ruokahaluani ja tästä asiayhteydestä ei omat vanhempani ikinä hirveästi tykänneet. Olin mummulla hoidossa ja hän ihmetteli, kun syön niin isoja annoksia kyltymättömällä ruokahalullani. Tähän olin kuulemma todennut, että pakko syödä täällä, kun isi ja äiti ei anna minulle ruokaa.

Aina ovat antaneet ja hyviä muistorikkaita annoksia valmistaneet. Isän ruoista en muista muita kuin ne jo usein mainitsemani keitetyt nakit. Itsekin niitä ajoittain valmistan omalle tyttärelleni. Olen vienyt nakkihommat kuitenkin tälle vuosituhannelle ja täällä ne tarjoillaan trendikkäästi mukista. Mistäköhän lie olen perinyt nämä ehkä hieman vajavaiset kokkausgeenini? Ei se omena kauas puusta putoa, eikä tarvitsekaan. Äitini sensijaan on todella hyvä kokki ja täytyisi kyllä opetella valmistamaan annoksia, joita vain minun äiti osaa tehdä. Ei kenenkään äiti voi tehdä niin hyvää…

…kantarellikastiketta. Hyvä ystäväni tätä kerran sai syödäkseen ja edelleenkin kyselee, josko lähdettäisiin Lahteen syömään.

…lohikeittoa. Ei ole kuohukermaa ja voita säästelty.

…kaalikäärylettä. Saa kerran vuodessa, koska oikeaa juuri oikein soveltuvaa kaalia ei kuulemma saa kuin tiettyyn vuodenaikaan. Täydellisiä.

…kuhafilettä. Uusin suosikkini. Ronskissa rasvassa paistettu herkkupala, jonka kruunaa keitetty parsakaali.

Big Macin resepti on tarkasti varjeltu. Äitini annosten reseptit eivät ehkä ole. Täytyy mennä siis äidin kokkauskouluun. Opetella nuo neljä klassikkoa ja valmistaa niitä vuosien, vuosien päästä omalle jälkikasvulle. Siirtää perintöä, makujen muodossa. Kuohukermalla ja oikealla voilla tietysti.

Onko teillä joitain ruokia, jotka herättävät muistoja ja kuljettavat tiettyihin hetkiin?

-Esko-

Comments (2)