Ennen eilisen tekstin julkaisua lueskelin sitä läpi ajatuksen kanssa ja mieleni valtasi jollain tavalla levollinen olo. Teksti käsitteli aihetta, joka on mietityttänyt paljon, hyvin paljon. Mahdollisesti uuden ihmisen saapumista joskus saunavuoroillemme, mahdollisen uuden ihmisen saapumista jakamaan kotitöitä ja täyttelemään veroilmoitusta. Painoin julkaise-nappulaa ja kaivoin hyllystä Bruce Fisherin kirjan, Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy. Muistan sitä lukiessani, että kyseiseen teokseen olisi hyvä palata aina ajoittain. Palasin siihen, koska koin, että eilisen kirjoituksen jälkeen minussa heräsi tunne, että olenkohan puoliksi tiedostamattani onnistunut kapuamaan kirjassa esitellyt portaat jo sinne ylimmälle asti? Vapaus lukee viimeisessä suorakulmiossa, suorakulmiossa numero yhdeksäntoista.
Oli hieno huomata, että pystyy ja kykenee jo kirjoittamaan asioista täysin neutraalisti. Kahdeksastoista porras kirjassa käsittelee sinkkuutta ja sen erilaisia ilmentymiä itsensä eheyttämisen polulla. ”Toivon sinun huomanneen polun sinkkuvaihe-osassa, että sinkkuna oleminen ei ainoastaan tunnu hyvältä, vaan se on ehkä ollut myös kaikkein antoisin vaihe koko kiipeämisen aikana.” Ei se aina tunnu hyvältä, mutta paljon se on opettanut minulle ja varmasti tulee vielä opettamaan. Vihdoin tämänikäisenä ukkelina voi todeta, että on oppinut elämään yksin. Oman itsensä kanssa. ”Jälleenrakennus ei ainoastaan auta sinua selviämään kriisistä, se myös kehittää yksinelämisen taitoja sekä tekee mahdolliseksi uudet rakkaussuhteet.”
Juuri tätä, juuri tätä tarkoitin. Pääni alkaa varmasti olemaan jo tuon viimeisen lainauksen kanssa samalla aaltopituudella. Varmasti kaikki voisi olla mahdollista tuolla vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa, josta ei siirappia varmasti tulisi puuttumaan. Vielä, kun saisi tuon eilen pyörittelemäni uusperhekuvion jäsenneltyä tuonne aivojen hermokeskuksiin. Noh, ajan kanssa kaikki varmasti tapahtuu, jos näin on tarkoitettu tapahtuvan.
Vapaus-luvun lopussa on kerättynä Miten sinulla menee? kysymyksiä. Lueskelin niitä läpi ja nyökyttelin hyväksyvästi lähes jokaisen numeron kohdalla. Tuli hyvä fiilis. Muutamia esimerkkejä: ”Pidän siitä, millainen ihminen olen.” Kyllä, minä olen oikeasti ihan hyvä tyyppi. Aina ei tältä ole tuntunut ja ajoittain peilistä tuijotti murtunut, itsetunnoton mies. ”En kanna mukanani vihan, surun, yksinäisyyden, hylkäämisen tai syyllisyyden muuntuneita tunteita, vaan olen oppinut ilmaisemaan niitä positiivisella tavalla.” Kyllä, minä olen perusluonteeltani hyvään uskova, iloinen ja positiivinen ihminen, joka uskoo naurun ja hymyn voimaan. ”Elämäni on paljon paremmin hallinnassani nyt, kuin se oli rakkaussuhteeni loppumisen aikaan.” Voi, kuule Bruce Fisher. Kiitos, että olet tämmöisen kirjan kirjoittanut. On antanut todella paljon ajattelemisen aihetta.
”Koen vapautta olla oma itseni.” Hieno tunne ja joskus tämmöisen asian ymmärrys vaatii jonkun tiedostamattoman ärsykkeen. Minulla se oli kirjoitus Jenni Vartiaisesta.
Mukavaa iltaa!!
-Esko-
// Lainaukset: Bruce Fisher Jälleenrakennus, Otavan kirjapaino Oy, 2013. 7. painos. //
// Kuvat: Markus Suntila //
“Isi, voisitko ottaa ton Jennin?…” Kysyi tyttäreni, kun vietimme jo traditioksi muodostunutta Vain elämää-iltaa. Huojentavia uutisia kuului viime viikolla, kun sarja saa edelleen jatkoa, uusien artistien matkatessa kohti Mondan linnaa. Voimme siis jatkaa tulevaisuudessakin tätä mukavaa tapaa viettää iltojamme. “Voisin ostaa mun omalla sataselle jotain sille. Ja Jenni sanoi, ettei se ikinä kiukuttele kenellekään muulle, kun sen veljelle. Se ei kiukuttelis sulle.” Kyllä, kyllä minä Jennin hyvin mielelläni voisin “ottaa”, mutta sillä Jennillä on niin usein konsertteja ja Jennin täytyy harjoitella paljon, että hän voi esittää laulujaan noin hienosti. Jotain tuon tyyppistä sain vastattua tähän kuusivuotiaan esittämään toiveeseen.