sinkkuelämä

En ole kovinkaan taikauskoinen mies. Näin alkaneen vuoden kynnyksellä alkoi kuitenkin kiinnostamaan minkämoisia ennustuksia minulle olisi tulevaisuuden tuulissa luvassa. Horoskooppeja en ole juurikaan jaksanut lueskella. Aina siellä povataan Oinaille impulsiivista sarvien kalistelua.

Tarot-korteista en juurikaan ymmärrä, joten olihan se googlattava. Sivulla, jonne löysin luki isolla fontilla Maljojen ritari. Tipatonta vietän, joten ei osunut minuun. Olkoon Tarot vain Marco Hietalan liidaama raskaamman rokin soitinyhtye. Ennustajaeukosta tulee mieleen Aku Ankan ilkeähkö pitkänokka kristallipalloineen. Se on lähdettävä hakemaan vastausta kansan syvimmistä riveistä.

Kop, kop koputtaako vuonna 2020 ikkunaani se prinsessa yksisarvisellaan? Vai saapuuko A-junalla ja sieltä reittioppaan mukaan noin kymmenen minuutin matkalla kastelee nahkaiset Dr.Martensinsa? Avaan sälekaihtimet ja siellä hän vilkuttelee leveä hymy huulillaan. Harrastuksikseen mainitsee säännölliset juoksulenkit ja heti naurahtaa ensimmäiselle huonohkolle vitsilleni. Päiväunista kertoo pitävänsä ja pestopasta kuulemma lempiruokaansa. Eihän tämä nyt voi olla mahdollista. Näinkö siinä sitten pääsee käymään?

Hieman hikoilevilla käsillä lähden etsimään vastausta kansan syvimmistä tulkinnoista. Todenmukaiselta, järkevältä ja aina asialliselta lähteeltä. Siltä lähteeltä, jonka virtaukselle ei loppua näy. Etusormella painan V A U V A ja fi perään. Hakukenttään naputtelen oman nimeni ja sitten jännitetään. Ja ei nyt P”#€&/E!! 

Esko Kyrö jää sinkuksi. Näin siellä tosiaan lukee. Tätä joudun muutaman kerran tavaamaan ja kyllä, totta se on. Yksisarvinen lentää verkkokalvoiltani kohti niitä hattaranpunaisia pilviä. Prinsessan mekonhelmasta putoaa lappunen kuin syksyn kellastama lehti. Sieltä se sarjakuvamaisesti putoaa kädelleni. In your dreams, taulut jäi laittamatta kiviseinään… on kirjailtu todennäköisesti Tigerin glitter-tusseilla. Mitä lie mahtaa tuolla tarkoittaa? No en jaksa tätä sen enempää mietiskellä. Selailen hieman enemmän näitä virtuaalisia ennustuksia ja silmiini iskeekin otsikko.

Esko Kyrö ei osaa edes porata. Noniin, sieltä se löytyi vastaus tähän edelliseenkin. Eli vuonna 2020 on hankittava Makitan ihan kunnon kone, iskutoiminnolla. Nimenomaan iskutoiminnolla. Kaivan sen lappusen taskustani ja nyt ymmärrän mitä hän tarkoitti.

Sunnuntaita!!

Esko

Otsikon lausahduksen poimin eräästä minulle saapuneesta viestistä. Kiitos siis lähettäjälle. Aika hyvin sanottu. Aina, kun kirjoitan sinkkuelämän kiemuroista on viestitulva erinäisissä kanavissa hyvinkin vilkasta. Taitaa olla siis melkoisen universaali aihe. Ajoittain sitä miettii näitä naputellessaan, että pitääkö ihmiset minua jotenkin epätoivoisena rakkauden perään haikailijana. Yksin polttelee tuoksukynttilöitä pienessä asunnossaan ja selailee kateellisena muiden parisuhteiden hymyntäyteisiä lomakuvia. Otsassa näkymätön leima: …ttu, minä ikinä ketään enää rinnalleni saa. Asiahan ei ihan näin ole. Oikein on onnellista elämää. Bonuksena, kun vielä saisi hieman säännöllisempiä suukkoja tai tahattomia sipaisuja tuonne niskavillojen tietämille.

”Sinkuille liian perheellinen ja perheellisille liian sinkku.” Jotenkin tuo virke jäi pyörimään päähäni. Asiassahan on kyllä perää ja tunnen ajoittain istuvani viestin lähettäjän kanssa samassa paatissa. Tässä iässä sitä useimmille ystävilleni on siunaantunut ihania perheitä. Aikoinaan sitä vietettiin aikaa suurilla porukoilla. Oli yhteisiä uusia vuosia, kokoonnuimme laittamaan ruokaa isolla jengillä. Kutsuja sateli ystävien lasten synttäreille. Siellä yhdessä aikuisten kanssa istuimme kinuskikakkua mutustellen sohvalla ja sokerihumalaiset lapset kirmasivat ympäri asuntoa. Enpä ole aikoihin ollut tuontyyppisissä kemuissa. Tämän hetkisen elämän juhlissa ennemminkin humalaiset aikuiset kirmaavat ympäri asuntoa ja kinuskikakut jäävät syömättä. Eikä siinä mitään. Mukavia ovat nekin kekkerit. 

Toki aika on rientänyt eteenpäin ja ehken ole ollut itsekään ihan niin aktiivisesti enää yhteydessä kaikkiin tuolloin ympärillä oleviin ihmisiin. Elämäntilanteet ovat eläneet ajan mukana. Täysin ymmärrettävää. Sinkkuna sitä helposti ajatuu viettämään aikaa samassa elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa. Perheellisille tai parisuhteessa oleville esimerkiksi täysin extempore-juoksulenkille lähteminen ei onnistu ihan kädenkäänteessä. Sinkuille saattaa ajoittain riittää noin neljätoista minuuttia ja ollaan jo trikoot kireällä valmiina starttamaan. Ja kyllähän tässä itsekin osa-aikaperheenpäänä huomaa sen, että on sitä lapsen kanssa elämä niinsanotusti hyvinkin erilaista. Kahden elämän mies.

Sinkuille liian perheellinen. Itsehän lähestyn tätä sinkkuisän roolista. Minkälaista on olla sinkkuisä täällä deittimarkkinoilla? Uusia ihmisiä tavatessa sitä tuo ihan luonnollisesti hyvin nopeasti keskusteluihin sen elämän tärkeimmän ihmisen. Elämässä on omien askeleiden lisäksi aina mukana myös ne pienemmät askeleet. Jos joku ihminen tässä vaiheessa heittää u-käännöksen, niin sekin on hyvin ymmärrettävää. Eipä tämmöistä ole kyllä kukaan koskaan ainakaan suoraan ole sanonut. Kyllä ne tiet ovat risteytyneet aina jostain ihan muista syistä. Lanseeramani #ainaonjotain siellä on useammin kummitellut. 

Nykypäivänä keskusteluissa tuon myös hyvinkin selville sen, että en ole todellakaan heti pukemassa mahdolliselle tulevalle kumppanille samanlaisia perheyökkäreitä päälle tai tarjoamassa asuntoni vara-avaimia omaan avainrenkaaseensa. Ollilla ne ovat ja siellä on niille hyvä paikka. Ajan ja järjen kanssa on sitten jossain vaiheessa hyvä alkaa yhdistelemään toimivaa ykköshyökkäysvitjaa. Vaan mistä sitä voi tietää milloin on oikea aika millekin? Millä taktiikalla kannattaa lähteä etenemään? Ehkäpä se elämä sitten ajan kanssa asettelee pelipaikat kohdilleen. Tosin näin yksilölajin urheilijana ei noita joukkuelajeja tarvitse vielä sen kummemmin miettiä.

Taktiikkataulu narikkaan ja kivaa iltaa!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //