Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

jenni vartiainen

, , ,

Jenni on niin ihana, kun se osaa tuoda hyvän mielen

17.11.2018

Nyt on aika päättää tämä trilogia. Kolmessa peräkkäisessä kirjoituksessani olen jollain tasolla käsitellyt Jenni Vartiaista, tuota upeaäänistä tummaa, hieman salaperäistä kaunotarta. Ja hyvä se on päättää eilisen mahtipontisen areenakeikan jälkitunnelmissa. Ja missä seurassa pääsin tätä konserttia katsomaan. Pikkufanin tietysti. Aiemmin olen hänen kanssaan käynyt katsomassa samaisessa paikassa Arielia, Elsaa, Annaa ja muita prinsessoja. Eilen hallissa esiintyi hieman erityyppinen prinsessa, suomalaisen pop-musiikin prinsessa ja vieläpä ilman luistimia.

Ja se F:n ilme, kun hän sai ihan oikealta Jenniltä omistuskirjoitetun cd-levyn. Eräs tuttuni oli järjestänyt paketin ennen keikkaa lipunmyyntipisteelle. Hieno hetki oli tyttärelle, niin ja tietysti myös minulle. Itse olen Jenni Vartiaiseen “tutustunut” jo Gimmel-aikoina. Silloin kyllä vaalea Suski oli suosikkini. Gimmel hautautui lopuksi Roviolle, mutta tuhkasta nousi kirkkaaksi tähdeksi eilen huikean vetäissyt naisartisti. Naisartisti, jonka kavalkadista löytyy kyllä todella vaikuttavia kappaleita, jotka ovat varmasti tuttuja lähes jokaiselle suomalaiselle.

Jennin biiseistä monet ovat itselleni tärkeitä ja niistä saa ajateltavaa hyvinkin moniin elämäntilanteisiin. Hienoa tunteiden maalailua, synkimmistä hetkistä sinne äärimmäisiin kirkkauksiin. Hieno keikka, todella hienolla visuaalisella toteutuksella. Oma lempibiisini kuultiin tietysti ja sehän on varmasti yksi hänen suosituimmista lauluistaan, Missä muruseni on. F:n lempibiisejä olivat kuulemma kaikki ja hän kiteytti keikan näin: “Jenni on niin ihana, kun se osaa tuoda hyvän mielen.”

Mukavaa viikonloppua!!!

-Esko-

Comments (2)
, , ,

Perjantain vanhat: Isi, voisitko ottaa ton Jennin?

16.11.2018

Ja, perjantain vanhana jälleen hyvin ajankohtainen nosto. Tässä juuri F:n kanssa valmistaudumme lähtöön kohti Hartwall-areenaa ja Jenni Vartiaisen konserttia. On tätä muuten odotettu. Niin, me molemmat olemme odottaneet.

///

“Isi, voisitko ottaa ton Jennin?…” Kysyi tyttäreni, kun vietimme jo traditioksi muodostunutta Vain elämää-iltaa. Huojentavia uutisia kuului viime viikolla, kun sarja saa edelleen jatkoa, uusien artistien matkatessa kohti Mondan linnaa. Voimme siis jatkaa tulevaisuudessakin tätä mukavaa tapaa viettää iltojamme. “Voisin ostaa mun omalla sataselle jotain sille. Ja Jenni sanoi, ettei se ikinä kiukuttele kenellekään muulle, kun sen veljelle. Se ei kiukuttelis sulle.” Kyllä, kyllä minä Jennin hyvin mielelläni voisin “ottaa”, mutta sillä Jennillä on niin usein konsertteja ja Jennin täytyy harjoitella paljon, että hän voi esittää laulujaan noin hienosti. Jotain tuon tyyppistä sain vastattua tähän kuusivuotiaan esittämään toiveeseen.

Voi, kun se olisikin niin helppoa, että voisikin vain “ottaa” jonkun tähän rinnalle kulkemaan ja elämään sitä yhteistä elämäntaivalta. Meistä on muodostunut pikkumimmin kanssa jo hyvin vahva tiimi. Yhdessäollessamme touhuilemme paljon. Vierailemme Helsingin kavereilla, sukuloimme, nauramme, otamme yhteen, nauramme, iskemme silmää ja nostamme peukun ylös. Juuri tällä hetkellä tuntuu todella oudolta ja jopa kaukaiselta, että ehkäpä joskus joku kolmas ihminen käy kanssamme perjantain saunavuorolla, heittelee kärrynpyöriä leikkipuistossa, peittelee lapseni nukkumaan, iskee hänelle silmää ja nostaa peukun ylös. Saa tyttäreni tuntemaan olonsa turvalliseksi ennen nukahtamistaan.

Minusta ei tunnu lainkaan kummalliselta, kun keskustelemme hänen toisen kotinsa uusperheasioista. Se tuntuu päivä päivältä enemmän luonnolliselta asialta. Mutta, että täällä meidän tiimissämme olisikin joku kolmas lenkki. Se ajatus ei ole vielä päähäni sisäistynyt millään tasolla. Tässä “uudessa elämässä” on lohdullista huomata erinäisistä tilanteista, kuinka ne ajan kuluessa jäsentyvät pään sisään ja elämään. Aikoinaan ajatukset siitä, että joku muu lukisi minun lapselleni iltasatuja oli täysin absurdia. Onko se sitä? Ei todellakaan. Varmasti voin joskus palata tähänkin tekstiin. Pakata sen yhteisen saunakassin. Shampoo, hoitoaine, Muumi-selvityssuihke ja kolme pulloa limpparia. Ai, eihän se olekaan yhtään erikoista.

Olen rikkonut jo heittämällä yksinoloennätykseni. Aiemmin olen “hyppinyt” suhteista suhteisiin. Olen enemmän parisuhdeihmisiä, todellakin. Uskon, että tämä uusperhekuvion assimilaatio-ongelma päähäni on yksi syy, miksen ole juurikaan romanttisella taistelukentällä mellastanut. Varmasti on kuitenkin tehnyt hyvää opetella olemaan oman itsensä kanssa. Opetellut olemaan hyvä isä muuttuneessa tilanteessa. Opetellut kestämään kolhuja ja ymmärtämään, että kaikki järjestyy ja murehtiminen ei ole avain onnelliseen elämään. “Mieli on kuin laskuvarjo. Jotta se toimisi täydellisesti, on sen oltava auki.” Näin todettiin Teemu Syrjälän Elinvoimaisen miehen kirjassa. Hienosti sanottu. Onneksi parisuhteissa ja rakkausrintamalla ei ennätyksiä ja päivämääriä lasketa.

Niin ja siitä Jennistä vielä. Jennihän laulaa, että junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan. Niinhän ne ovat. Tulevaisuudessa täytyy yrittää tehdä junapysäkistä se päätepysäkki. Semmoinen mieluisa, turvallinen, rakastava ja suklaapainotteinen, jotta sinne tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa. Niin ja veroilmoituksen täytön unohdan mielelläni. Sen täyttää nykyään todella nopeasti myös netissä, jos on pankkitunnukset. Mahtava laulaja tuo Vartiaisen Jenni!

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Lainaus: Teemu Syrjälä, Elinvoimaisen miehen kirja. Jenni Vartiaisen tuotanto //

   ///

Comments (0)

Categories

Archives