Blogitauko saa loppua juurikin nyt. Tauon syynä ei ollut ”mainoskikka”, ei blogini aiheuttamat paineet. Ei, blogikirjoittelu ei ole minulle paineenalaista toimintaa. Päinvastoin, kirjoittelu auttaa minua tutkailemaan ympärilläni tapahtuvia asioita ja ajoittain se jopa estää suurempien paineiden syntymistä. Kirjoittamisesta on tullut minulle todella tärkeä osa elämääni ja voi sitä kutsua jo sivutyöksikin. Se tuntuu erikoiselta. En todellakaan aloittanut blogiani rahan takia, en naputtele MacBook Pro:tani dollarin kuvat silmissä. Tottakai haaveet ja tavoitteet ovat korkealla tässä uudessa “sivutyössänikin”. Yksinkertaistaen: kirjoitan, koska rakastan tätä hommaa ja tämä antaa minulle paljon. Oli erikoista olla puolitoista viikkoa ilman naputtelua. Todella erikoista, mutta pakollista.
Eteeni tuli asia, joka heitti jo hyvin ja vapaasti hengittävän miehen elämän uuteen valoon. En ala tätä vielä sen tarkemmin availemaan. Näin, että tuossa tilanteessa oli ehdottoman tärkeä laittaa tietokone nurkkaan. Pohtia, miettiä, keskustella ja ottaa happea. Nykyajan teknologia mahdollistaa myös hyvin impulsiivisen viestinnän, joten oli hyvä olla paussilla ettei tule naputeltua mitään hölmöä, harkitsematonta, joka kaduttaa sitten aikojen päästä. Nyt täytyy katsoa ylös. Toivoa, että täällä ympäröivässä maailmassa on vielä jäljellä hyvyyttä, empatiaa, oikeudenmukaisuutta ja ennenkaikkea tervettä järkeä.
Tasan vuosi sitten istuin punaisen oven takana. Punaisen oven takana istui mies, joka oli saanut elää todella tasaisen elämän. Jopa pumpulissa kasvanut-termiä olisi voinut kohdallani käyttää. Tunteidenkäsittelytaitoja minulla ei ollut lainkaan ja tunnetyökalupakissa ei ollut mitään muuta kuin termi: Ihan hyvin. Aiemmin vastailin aina kysymykseen, miten menee? Ihan hyvin, vaikka sisällä myrskysi. Nykyään jos sisällä myrskyää ja joku tuon kysymyksen toistaa, vastaan: Ihan päin v####a, kiitos kysymästä. Vuosi on lisännyt työkalupakkiini todella paljon työkaluja. Niitä on haalittu sieltä sun täältä. Nyt löytyy rakkausasioiden ruuveja, vihan viiloja, katkeruuden käsihöyliä ja onnen oikohöylä. Se on höylä, jonka saa helposti epäkuntoon. Kunnossa ollessaan tekee hyvin tasaista ja sileää jälkeä. Ei jää tikkuja sormiin, ei.
Kävin eilen Hesen autokaistalla. ”Mitä saisi olla?” Ottaisin soijatortillan, tuoremehun ja vähän tasaisemman elämän.
Aurinkoa!!
-Esko-
// Kuva: Pasi Salervo //
