MISTÄ MIES PUHUU?

Siihen meni kaksi päivää, kun katsoin tämän aivan loistavan sarjan uuden tuotantokauden kaikki 12 jaksoa läpi. Ensimmäisestä kaudesta tykkäsin jo ihan älyttömästi ja tämä toinen kausi oli jopa sitäkin parempi. Sarjahan on Yleltä ja Yle Areenasta löytyvä Modernit miehet. Haluaisin lähettää sarjan käsikirjoittajille kiitokset tästä jopa nerokkaasta viihteestä. En tiedä onko se sitten hyvä vai huono juttu, mutta päähenkilöiden elämästä löytyy vähän liikaakin samaistumispintaa omaan elämääni.

Joillekin oman elämän kipukohtien avaamiseen helpottaa meditaatio, jooga, kirjallisuus, syvälliset keskustelut jne. Minulle se on ollut tässä erikoisessa maailmantilanteessa tämä kyseinen televisiosarja. Toinen kausi julkaistiin siis juuri optimaaliseen aikaan. Sarjan kiemuroihin on näin saman ikäluokan miehenä todella helppo samaistua. Oli kyse sitten deittailusta, karkaavasta hiusrajasta tai neljänkympin kriisistä. On muuten myös Peten perhemalli aika ajankohtainen tällä hetkellä. Elmukelmukonetta en sentään ole tuohon sänkyni yläpuolelle kiinnittänyt. Huumorin kautta ja vahvasti.

Hyvin harvoin sitä kotona nauraa yksin ja vieläpä kovaan ääneen. Kakkosjaksossa näin pääsi todellakin käymään. Antoi hyvän muistuksen siitä, että sen ensimmäisen Kaalimato tai Huippukiva.fi:n tilauksen kanssa on pidettävä maltti mukana. Sinne ihan syvimpään päätyyn ei ehkäpä kannata ihan heti lähteä. Noita juttuja on hyvin vaikea ylös kirjoitella, joten kannattaa katsoa ja en halua paljastaa sarjasta sen enempää.

Tässä on viime aikona omaan elämään muodostunut semmoinen pienten lasten arjesta tuttu struktuuri. Tiedätte varmasti ne kuvakortit esimerkiksi päiväkotien seinällä. Herätys, työpäivä, ruokailu, päiväunet, urheilu, kuuma suihku ja illalla vapaata oleilua. Tilasin jo Playstation nelosenkin iltoja ilahduttamaan. En tosin ole vielä pakettia edes avannut. Olkoon se tuolla vielä hyvänä hätävarana.

Nyt on Modernit miehet niinsanotusti tsekattu, joten jotain uutta olisi kiva katsella. Laittakaahan tuonne kommenttikenttään hyviä sarjoja. Sieltä voi muutkin poimia itselleen hyvää katsottavaa iltojen tai päivien ratoksi.

Kivaa iltaa!!

Esko

P.S. Tein Ylen sivuilta löytyvän, kuka Moderneista Miehistä olet- testin. Tulos oli…Jääköön se salaisuudeksi.

Lapsi rajojen ulkopuolella minä Uusimaalla…kaikki varmasti järjestyy

Viimeisin tekstini on lauantailta. Silloin oikeastaan ensimmäistä kertaa ahdisti tämä tilanne oikein kunnolla. Pelko oppilasryntäyksestä oli onneksi aiheeton. Vanhemmat ovat hoitaneet asian juuri sen kuulumalla vakavuudella ja pitäneet lapset kotona, mikäli mahdollista. Alkuviikosta olin vielä opettamassa fyysisesti työpaikallani, mutta keskiviikkona tuotin jo opetushistoriani ensimmäisen videokoulupäivän itsetehdyn keittiönpöytäni äärestä. Olihan se hyvinkin erikoista, mutta ainakin tähän mennessä on mennyt todella hienosti. Varmasti jossain kohdin tulee osittaisia notkahduksia, mutta kaikesta selviää kyllä.

Uusin mahdollisen ahdistuksen aihe iskikin sitten eilen, kun Uusimaa päätettiin eristää muusta Suomesta. Päätöshän on todella järkevä tälläisessä tilanteessa. Päässäni sitten pohdiskelin, jotta lapseni toinen kotihan sijaitsee näiden rajojen ulkopuolella. Tällä syyllä rajan pääsee ylittämään, mutta onhan se jotenkin todella absurdi tilanne ajella sitä tuttua Tampereen moottoritietä ja pysähtyä rajanylityspaikalle. Selittää tilanne ja jatkaa matkaa. Tässäkin tilanteessa kaikki järjestyy kyllä, joten aivan turha stressata ja valittaa. Se ei johda yhtään mihinkään. 

Konditionaalimuodot voi tämmöisessä poikkeustilanteessa laittaa hetkeksi tuonne hattuhyllylle. Ei tässä oikein muuta voi tehdä kuin elää hetkessä ja nauttia upeasta keväästä. Olla tiiviisti yhteydessä läheisiin ja ystäviin. Onhan se myönnettävä, että Eskon oma puolustusjärjestelmä on kytkeytynyt päälle tässä ehkä hieman pelottavassakin erikoistilanteessa.

Onneksi se minulla ilmenee yltiöpäisenä huumorina ja ulospäinsuuntautumisena. Ne huonoimmatkin meemit naurattavat helvetisti. (vessapaperihuumori ei edelleenkään) Hyvä suojelukeino. Onneksi Eskon oma puolustusmekanismi ei kytkeydy sisäänpäinkääntymiseen ja negatiivisuuteen. 

Tänään piti kirjoittaa otsikolla Sinkun kuiva kausi, mutta jätetään se seuraavalle kerralle.

Mukavaa ja aurinkoista iltaa!!

-Esko-