Parisen kuukautta. Eihän se nyt paha ole ollenkaan. Helmikuun lopulla voi jo palailla takaisin kotiin ja käydä purkamassa sen väliaikaisvarastoon kasatun Tetriksen. Sitten tulikin se helmikuun loppu ja kotiinpaluutähtäintä oli siirrettävä seuraavaan kohokohtaan. Syntymäpäiviäni vietän huhtikuun puolivälissä. Ikääntymisen mukanaan tuomat pölyt puhdistan synttärisaunavuorollani.
Ikää tuli, muttei löylyjä ja Tetriskin pysyi edelleen paikallaan. No, vappuna sitten avaan kuohujuoman ja puhallan serpentiinit uudelle saarniparkettilattialleni. Kuohujuomasta jäi korkki paikoileen, kuin Leijonien pukukopissa konsanaan. Kevätjuhla ja Suvivirsi. Se on aina upea ja käsinkosketeltava hetki opettajan elämässä. Kevätjuhlan jälkeen kurvaan kotipihaani ja avaan oluen uudistetulla terassillani.
Enpäs kurvaa vielä silloinkaan, mutta juhannukseen mennessä tulee poika saunomaan. Tämän uskallan jo sanoa ääneen. Tämä leiritys on ollutkin hienoisesti suunniteltua pidempi. Heti tämän seikkailun alkaessa päätin, että materiasta en valita. Tämä oli ikäänkuin kirsikka kakun päälle tähän limboon, jota viimeisimmät vuodet ovat elämässäni olleet. Aloitetaan sitten ihan puhtailta ja uusilta pinnoilta. Ilman happamia kirsikoita ja kiviä halkomassa henkisiä hampaita.
Viime viikolla asunnollani käydessäni meinasi kyynel valua poskelle. Siellä oli jo toisessa huoneessa asennettu parkettia lattialle. Kyllä, tuo kivilouhokselta näyttänyt huone olikin yhtäkkiä valkolakatun saarniparketin peittämä. Se tuntui jotenkin uskomattomalta. Se tuntui uskomattoman hyvältä.
Uskomattoman ihania sijaisasumuksia olen saanut tällä leirityksellä kokea. Tärkeistä kohtaamisista on tullut entistä tärkeämpiä. Ihan vähän enemmän olisi voinut pakata mukaan boksereita ja t-paitoja. Se sama yksi pahvilaatikko on minua seurannut paikasta toiseen. Kotiin päästyäni sen kyllä litistän todella teatraalisin ottein taloyhtiömme pahvinkeräyslaatikkoon.
Nyt ollaan jo lähellä!
-Esko-
