Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Monthly Archives

August 2020

, , , ,

Sun naama on tuossa mun bussipysäkillä

26.8.2020

Zuckerbergin Mark nostelee tasaisin väliajoin muistoja tuonne Facebookin puolelle. Tällä viikolla sinne nousi kuva kuuden vuoden takaa. Kuvassa esiintyi maskeeraajan käsittelyn kokenut parrakas mies, joka tuijottelee eteerisesti oikeaan alaviistoon. Jared Letoksi oli joku Instassa sekoittanut. En tiedä kuinka aamurähmäisillä silmillä oli sitä katsonut? Ei, ei se ollut Jared Leto se oli Kyrön Esko. En ehkä ihan Jared Leton kanssa itseäni kuin kaksi marjaa- osioon laittaisikaan. 

Jätkän naama oli tuossa katumainoksessa, kun töihin kävelin, saapui viesti Lahdesta. Siis, ootko jossain televisio-ohjelmassa? Kuului kysymys Rovaniemeltä. Hieno parta, kommentoitiin Joensuusta. Näin se oli yhtäkkiä ja yllättäen oma naama lävähtänyt aika isoon jakeluun ympäri Suomea. Ja vielä suurempaan jakeluun se oli lähdössä 1.9.2014. Silloin alkoi Iholla-televisiosarjan kolmas kausi, joka myös miesten kautena tunnetaan. Aika tasan on siis kuusi vuotta tuosta oman elämäni ehkäpä erikoisimmasta projektista kulunut.

Tuohon aikaan ei vielä ollut Instagram, Snapchat tai Youtube ihan niin suuressa roolissa, kuin tällä hetkellä. Oli kyllä todella outoa, että yhtäkkiä oma puolitoistametrinen naama ”komeilee” ympäri Suomea. Tuolloin myöskään ei itsensä kuvaaminen lähes joka paikassa ollut ihan niin yleistä, kuin tänä päivänä. Kyllähän se musta möhkäle ulokemikrofonilla herätti aika monessa paikassa hieman hämmennystä. Uskoisin, että tilanne olisi nykyään hieman erilaista. Kaikista oudointa oli kuitenkin kirkkaasti se, kun oma elämä lävähtääkin viisi kertaa viikossa jokaisen television omistavan suomalaisen olohuoneeseen. 

Kuusi vuotta on muuten aika pitkä aika ja melkoisen paljon kerkiää elämässä noina noin 2190 päivänä tapahtumaan. Monta kertaa on minulla ollut suunnitelmissa alkaa tuota sarjaa noilta kaapista löytyviltä DVD:iltä katsomaan. Olen aloittanut ja sitten taas lopettanut. Olen aloittanut ja sitten taas lopettanut. Nyt ihan tuon Facebook-noston kunniaksi katson yhden kokonaisen jakson. Syksyllä 2020 tulisi muuten kuvailtua aika erilaista Eskon elämää. Arvokasta ja ihanaa se oli silloin 2014. Arvokasta ja ihanaa se on edelleen.

Niin ja tuohon Jared Letoon on vielä palattava. Ehkäpä paras palaute, jonka olen tuohon sarjaan liittyen lukenut, kuului jotenkin näin: ”Tuo Esko näyttää edestä ihan Esa Pakariselta ja takaa Marilyn Monroelta.” Tämä osui ehkä lähemmäs.

Mahtavaa keskiviikkoa!!

-Esko-

Comments (4)
, , ,

Sinkkumies! Lainaa koiranpentua ja…

24.8.2020

”Siis, niin söpö.” ”Minkä ikäinen?” ”Oiiiih, varmasti joku kaksi kuukautta vanha?” ”Saako sitä silittää?” ”Ihan tämmöinen pentukarva vielä.” Öööö, joo. Ehkä joku kaksi kuukautta. Vähän ehkä vanhempi. Seuraavaa kertaa varten täytyy opetella ainakin koiran ikä, tarkka rotukuvaus sekä joku hauskahko jutunjuurilausahdus valmiiksi. Lauantaina meillä oli siis ystävien maailman söpöin pieni koiranpentu lainassa. Jo siinä lyhyessä ajassa ehti tehdä muutamia huomioita. Piilota kengät, kaikki irtaimisto, irroita sähköjohdot, älä käytä jogurttipurkkia juomakuppina tai löytyy se noin tuhantena riekaleena. 

Niin ja sen mitä koiranpentuilme käytännössä tarkoittaa. Parketilla lainehtii kaadettu vesikuppi, Adidakset ovat makuuhuoneessa ilman nauhoja. Niket olohuoneessa vielä nauhoitettuna. Se leppoisaan oleskeluun tarkoitettu viltti on myttynä vessanlattialla. Ja sieltä musta pieni labradorinnoutaja tassuttelee luokseni. Katsoo hieman luppaavilla silmillä suoraan omiin silmiini. Kyllä, kyllä tuo on se usein kuultu ilme. Tinä te olet temmoinen hulmuli. Niin, temmoinen pieni hulmuli. Pieni Tulnel ja täyttuho.

Miksi muuten koirille ja vauvoille puhuessa aivan yhtäkkiä suusta tuotetussa tekstissä tapahtuu täydellinen muutos? Konsonantit vaihtelevat paikkaansa ja äänenpaino vaihtuu kuin lennosta. S-kirjain korvautuu T:llä sekä pikkupoikana puheterapeutin kanssa joensuulaisessa puukorttelissa kovalla työllä harjoiteltu ärrä taantuu takaisin älläksi. Lapsen kasvaessa ja hänelle puhuessa kirjaimet loksahtelevat onneksi takaisin paikoilleen. Koirista en ole ihan varma.

Siitä olen näin minimaalisen empiirisen tutkimukseni mukaan varma, että kombo yksin tököttävä mies sekä koiranpentu saavat melkoisen paljon huomiota. (Tai no ainakin koiranpentu.) Seisoskelin tuon pienen hurmurin kanssa noin tunnin ihmisten ilmoilla. Siellä pienoinen kumppanini aivan rauhassa istui jalkojeni vieressä ja ihmetteli ympäröivää maailmaa. Valehtelematta lähes jokainen meihin törmännyt ihminen pysähtyi keskustelemaan. Prosentuaalisesti vastakkaisen sukupuolen edustajia oli ehkä hienoisesti enemmän. Aika monta kertaa kuulin nuo tämän tekstin aloittaneet lausahdukset mukavalla hymyllä varustettuna. Jos olisin seisoskellut yksin, niin tuskin olisi kukaan pysähtynyt. Joku ehkä Kansallismuseon pääoven sijaintia kysynyt. 

Täsmennän tähän loppuun, että koiraa en ole itselleni hankkimassa, koska hyvin tiedostan siihen liittyvän suuren vastuun. Lainaan voin kyllä ottaa useamminkin. Ehkäpä seuraavalla kerralla tämä sinkkumies suuntaa karvaisen ystävänsä kanssa aurinkoiseen Kaivarin rantaan. Istahtaa penkille. Kaivaa kassistaan Umberto Econ klassikkoteoksen Ruusun nimi ja alkaa toistamaan tuttuja, opeteltuja fraasejaan. Kolme vuotta juuri täytti. Nakkikakun tein lahjaksi. Joo, labbis se on. Entäs teidän? Voi hellanlettas tuo teidän koila on ihana. Onko minkä rotuinen? Jne, jne…

Ja tietysti koiranpentuilmeellä. Kivaa iltaa!

-Esko-

Comments (6)