Perjantain vanhat: Lempiasentoni

Kirjoittelin eilenkin vanhemmuudesta, joten laitetaanpas tämä perjantain vanhaksi.

//// Kirjoittelin eilen vanhemmuudesta ja asiasta, jonka olen sitä kautta oppinut. Oppinut ja sisäistänyt, että itseasiassa tämä todella tärkeä asento seuraa meitä lähes koko elämäntaipaleemme läpi. Ja se on polviasento.

  • Polviasennossa lattialla -> Moni elämä saattaa saada alkunsa. Pahimpia hiertymiä voi välttää laittamalla viltin tai maton polvien alle pehmusteeksi.
  • Polvilleen lattialle -> Meinaa pudota, kun vapisevin käsin leikkaat kätilön käskystä napanuoraa poikki ja katkaiset ruumiillisen yhteyden äitiin. Nyt alkoi vastuu.
  • Polviasennossa lattialla -> Harjoittelet vaippojen pujotusta kiemurteleviin jalkoihin.
  • Polviasennossa lattialla -> Teet niitä typeriä ilmeitä lapsellesi ja esittelet ylpeänä isovanhemmille ja ystäville kuinka se meidän vauva jo hymyilee.
  • Polviasennossa lattialla -> Leikit Barbeilla, autoilla, olet läsnä. Selkää kolottaa, mutta ihan sama.
  • Polviasennossa alttarilla -> Lapsesi on alba päällä ensimmäisellä ehtoollisella. Pappi vahvistaa hänen uskoaan ja valmistaa nuorta matkalle, purjehtimaan aikuisuuden vesille. Ostat rippilahjaksi salaatinottimet. Lapsesi kiittää myötätunnosta, vaikka olisi huomattavasti mielummin ottanut saman käteisenä tai H&M:n lahjakorttina.
  • Polviasennossa metsän siimeksessä -> Lapsellani on nykyaikana mahdollisuus jonottaa vapisevin, kylmin käsin pakkiinsa alikersantin tarjoilemaa makkarasoppaa. Toivottavasti muistaa pakkipussit. Isältä pääsi aika usein unohtumaan ja loppuviikosta oli sekaisin koko ruokalista. Maanantain kanaviillokki oli muuttunut pohjalla jo hieman vihertäväksi.
  • Polviasennossa -> kosii puolisoehdokas. Vapisevin käsin tarjoaa samettista sormusrasiaa. Toivottavasti keksii jonkun omaperäisen idean. Isä ei ole vielä keksinyt. Kohtelee tytärtäni hyvin ja asettaa hänet aina etusijalle. Muuta ei tarvitse tehdä.
  • Suorin jaloin -> Silittää ryppyistä poskeani ja harmaita hiuksiani. Katsoo silmiin ja sanoo: KIITOS ISI!

Kyllä. Asentojen aatelia.

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho //

Ihanat päivät

Se on tämä vanhemmuus ihmeellinen asia. Välillä tuntuu, että hoitaa hommansa aivan päin seiniä ja mistään ei tahdo tulla yhtikäs mitään. Nyt kesällä loma mahdollistaa säännöllisen tapaamisrytmin pikkusankarin kanssa ja yhteinen aika saa isäitseluottamuksen nousemaan hellelukemiin. Pohjimmaisena ajatuksena tuleekin aina muistaa ja muistuttaa itselle, että olen aina maailman paras isä omalle lapselleni. Oli tilanne mikä tahansa.

Eilen F sai vieraakseen kaveruskaksikon Lahdesta. Heput olivat jo kauan suunnitelleet lomayöreissua Helsinkiin. Nyt se saatiin toteutettua ja hyvä niin. Oli aivan älyttömän kiva seurata typyjen touhuilua. Kaikki pitivät huolta toisistaan. Remutessa tulleet haavat paikattiin yhdessä. Yksi laittoi laastarin ja toinen lohdutti, pitäen kädestä kiinni. Hymyä toi huulille ainakin seuraavat asiat:

  • Se ilon määrä, kun Z-juna Lahdesta saapui raiteelle seitsemän.
  • Se ilon määrä, kun onnistuin Lintsillä pussittamaan koriksessa kaikki kolme palloa. En ole koskaan ennen onnistunut. Hyvät kannustajat.
  • Se ilon määrä, kun TuttiFrutti- onnenpyörässä valomato pysähtyi juuri siihen meidän numeron kohdalle. Olen elänyt illuusiossa, että ei noista voita koskaan. Nyt olimme kilon makeisia rikkaampia.
  • Se ilon määrä, kun yläkerran naapuri luovuttikin meille saunavuoronsa, kiitos.
  • Se ilon määrä, kun vihdoin ja viimein löytyi se oikea nukkumisjärjestely. Ei muuten lapsia paljon neliöt kiinnostaneet. Minikotini palveli vallan mainiosti.
  • Se pettymyksen määrä, kun ei voitukaan olla Hesassa enää toista päivää.

Ystävät ne ovat tärkeitä. Isoilla ja pienillä.

Huomenna onkin sitten pakkailuilta, koska lauantaina tämä herra pääsee pitkästä aikaa aurinkolomalle. Ja sitä on todellakin luvassa. Yli kolmeakymmentä näyttää Supersää jokaiselle päivälle.

Kivaa iltaa!!

-Esko-