Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Category

Yleinen

, , , , ,

…tekisi mieli lopettaa tämä koko kirjoitushomma

27.5.2018

Blogini nimestä on tässä vuosien varrella ollut vaikka minkämoisia väännöksiä. Ja hyvä niin. Se on vähän kuin kirjoitettu teksti, antaa jokaiselle lukijalle mahdollisuuden tulkita tekstiä juuri omalla tavallaan. Alkuperäinen idea oli E2O. Omanlainen hahmotelma veden kemiallisesta kaavasta. Elämän kemiallinen kaava, joka pitää sisällään lähes mitä vaan. Ja sitä se todentotta on tässä reilun parin vuoden aikana ollut. Huojuvasta epävarmuudesta puhtaaseen onnellisuuteen. Ylämäkiä, myötämäkiä. Aurinkoa ja täysin harmaata usvaa. Ehkäpä osuvin tulkinta blogini nimestä on ollut Ee kaksi piste nolla (E2.0). Uusi minä, jolla on täysin oma elämä.

Usein olen puhunut siitä kuinka kirjoittaminen on minulle keino jäsentää omia ajatuksia. Kuinka on hedelmällistä saada vertaistukea ja vinkkejä teiltä lukijoilta. Kuinka on hedelmällistä tarjota oman elämänsä kautta vertaistukea teille lukijoille. Vinkata ajoittain tuotteista tai palveluista, jotka voisivat kiinnostaa juuri minun lukijakuntaani.  Kovinkaan usein en ole puhunut siitä, että ajoittain tekisi mieli lopettaa tämä koko kirjoitushomma.

Miksi?

Minulla on tässä reilun kahden vuoden aikana rakentunut jo täysin oma elämä ja silti osa ihmisistä peilaa lähes jokaista vähänkin syvällisempää kirjoitustani menneisyyteeni. Se on todella turhauttavaa, todella. Helvetinmoinen sukellus tuli tehtyä ja siitä tuli kirjoitettua todella avoimesti. Säälittävä ruikuttaja, joka haikailee vanhaan elämäänsä. En haikaile, en.

Internet ja sosiaalinen media tarjoaa ihmisille hyvän väylän ”tutustua” ihmiseen jo ennen yhtäkään tapaamista kasvokkain. Istut uuden ihmisen kanssa kahvikupposen ääreen. En tiedä hänestä yhtään mitään. Jos hän on lukenut tekstejäni tai katsellut aikoinaan televisiota on hänelle varmasti muodostunut jo jonkinmoinen ennakkokäsitys minusta. Vaikka olen kirjoittanut ja esiintynyt täysin omana itsenäni on joku saattanut tulkita tekstejäni ja touhuilujani omalla tavallaan. Toisaalta, ihmisten täytyy hyväksyä toinen juuri semmoisena kuin on. Ajoittain tämä tuntuu painolastilta, tai sitten olen vain tämmöisen painolastin päähäni pyörittänyt.

Bloggaaminen on niin helppo keino ansaita taikinaa. Ei muuten ole. Tämä on ajoittain todella  vaikeaa hommaa. Välillä ei lähde yhtään ja olen tehnyt itselleni tavoitteeksi postata lähes päivittäin. Olen tässä reilun parin vuoden aikana kirjoittanut 667 artikkelia. Ja sitten jos et kirjoitakaan. Niin, mitä sitten? Ei siihen todellakaan maailma kaadu ja lukijat käännä sinulle selkäänsä. Tämänkin painetilan olen itse itselleni luonut.

Välillä on hyvä miettiä myös näitä kielteisiäkin asioita. Tervettä vuoropuhelua itseni kanssa. Kääntää noita mainitsemiani asioita vahvuuksiksi ja ottaa niistä oppia ja ennenkaikkea oppia tekemään ainoastaan sitä omaa juttua. Ilman painetta, ilman turhaa perfektiomismia. Minä en todellakaan ole sellainen, eikä ole E2O:kaan. Eikä tarvitsekaan olla. Vähän säröä pitää olla pinnassa. Lopputulos: kahdesta en luovu, kirjoittamisesta ja ”blogihatusta”.

Aurinkoa!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (%)
, , , , ,

Luokkaretkimuistoja?

25.5.2018

Eilen vietimme ihan mielettömän mukavan päivän luokkani kanssa Tampereella ja Särkänniemessä. Oli sen kauan odotetun luokkaretken aika. Tänään juuri juttelimme avustajakaverini kanssa ja yhdessä totesimme, jotta arvosana päivälle kirkas kymmenen plus. Pikaisella tiedustelulla myös oppilaat antoivat saman arvosanan ja sehän se on mikä merkitsee eniten, luonnollisesti. Myös lasten eiliset ilmeet ja innostus kertoivat paljon. Siinä eilen erään oppilaan faijan kanssa istuimme pehmiksillä ja juttelimme NHL:n yllätysjoukkueen etenemisestä finaaleihin. Aurinko porotti ja aurinkorasva tuoksui nenään. Koulun ja kodin yhteistyötä, omalla tavallaan.

Särkäniemessä en ollut käynyt vuosiin. Viimeksi varmaankin koripallojoukkueeni kanssa Delfin basket-turnauksen ohessa. Olipa kiva käydä. Ajoittain tuntui, kun olisi ollut ulkomailla. Värikästä ja lämmintä. Täytyy ehdottomasti mennä pikkumimmin kanssa kesällä uudestaan. Tänään töistä kotiin juostessani aloin mietiskelemään luokkaretkimuistojani omilta kouluajoiltani. Olihan niitäkin.

Silloisella ala-asteella retkeilimme Lahdesta Helsinkiin ja yllätys, yllätys Linnanmäelle. Ennen bussimatkaa kotiin söin kaksi pehmistä tai hattaraa ja olihan se vielä Enterpriseen (nykyinen Kehrä) mentävä. Tytöille varmasti piti näyttää. Ei olisi kannattanut, koska paluumatka meni pussi korvissa. Se varmasti jäi myös tytöille mieleen. Yläkoulussa retkeilimme Kouvolaan ja Tykkimäkeen. Muistaakseni vietimme koko reissun pelihallin uumenissa. Iso, pieni, iso, pieni ja KOSH! Yhdeksäänkymmeneenkuuteen markkaan pystyi parhaimmillaan tuplaamaan.

Lukiossa muistan, kun matkustimme tutustumaan Helsingin Yliopistoon. Juuri Forumiin avattu Rax kiinnosti kuitenkin huomattavasti enemmän. Eipä silloin tiennyt, että vuosia myöhemmin tulee saamaan maisterin paperit käteen juuri kyseisestä opinahjosta. Kajaanin opettajankoulutusyksikön syysretki on jäänyt mieleen tuoreimpana muistona. Ruska-aikaan sijoittunut retki Kajaanista Norjaan ja Jäämeren rannikolle oli kyllä reissu jollaista ei varmasti tule ihan heti tehtyä uudestaan. Kevo, Sodankylä ym…Ja ne karut maisemat siellä Pohjois-Norjassa, painuivat kyllä mieleen.

Luokkaretket ovat kyllä mukavia, oppilaana ja opettajana. Onpas nyt tullut naputeltua paljon työhommista. Noh, kohta siihen tuleekin ainakin yhdeksän viikon tauko, ehkä. Mukavaa helteistä viikonloppua!!

Luokkaretkimuistoja?

-Esko-

// Osa kuvista: M.V //

Comments (3)