Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Yearly Archives

2020

, , ,

Oletko pussaillut tolla penkillä?

25.2.2020

Eilen saapui sähköpostiini kyselyä Eskon lenkkikerhosta. Tulipa siitä hyvä mieli. Joku vielä muisti minun parin vuoden takaiset lenkkikokoontumiset. Niitähän oli yksi muuten Lahdessakin. Helsingin päässä ja Munkkiniemen lippakioskilla oli ensimmäisillä kerroilla mukavasti porukkaa mukana. Ne olivat todella kivoja, matalan kynnyksen liikuntatuokioita. Jokuhan sitä niistäkin keksi, että ovat vain keino löytää itselleni treffiseuraa. Täytyisikö sitten seuraavalle lisätä mukaan tämäkin optio? No, nää on näitä.

Lenkkeily tarjoilee juuri tällä hetkellä parhaita puoliaan. Illat ovat aivan täydellisiä ja nyt olisi ihan jokaiselle oiva mahdollisuus tutustua tähän ehkäpä maailman helpoimpaan harrastukseen. Ymmärrän, että ihan kaikkia ei tämä urheilu ja hikoilu kiinnosta yhtään ja tekosyitä lähtemisen väliin jättämiselle on niin helppo keksiä. Helppo niitä on itsekin keksiä. Usein se sängylle jääminen olisi vaan miljoona kertaa helpompaa. Siihen vielä irttaripussi tai mielitietty viereen, niin johan elämä hymyilee. Kyllä se vaan hymyilee vielä ainakin tuplasti enemmän tunnin ulkoilun ja lämpimän suihkun jälkeen. Kerkiäähän sitä sängyllä makailla sen jälkeenkin ja vielä huomattavasti reippaampana.

Itse taon päähäni niinsanottuja käänteisiä tekosyitä. Eli miksi  lähtisin lenkkeilemään, vaikka juuri nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Fyysinen hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, lenkin jälkeinen fiilis ja uusimpana minulle on tarttunut luonnon ihastelu. Pienet lapset pysähtelevät maastojuoksun piirinmestaruuskilpailussa poimimaan voikukkia. Nelikymppinen Esko pysähtelee lenkeillään silittelemään pajunkissoja, ikuistamaan Iphonellaan hienoja maisemia sekä kartoittamaan oivia pussailupaikkoja. 

Eilenkin lisäsin vähän vauhtia lenkkiini, että kerkiäisin merimaisemiin kuvailemaan lähes täydellistä kuuraista auringonlaskua. Eteeni avautui yksinäinen penkki aivan mielettömän hienossa paikassa lähellä Seurasaarta. Siitäpä sitten keksin omasta mielestäni hirveän hauskan jutun ja nimesin sen deittipenkiksi. Kyselinpäs sitten Instastoorissa sen haparoivan ja väkinäisen ensisuudelman suoritustapaa. Vetäistäkkö tunteella silmät kiinni, vai ronskisti vain silmät avonaisina? Oli muuten yksi selkeimmistä tuloksista. Jakauma oli kiinni 93% ja auki 7%. Itse äänestin auki (vahingossa).

Ja sinulle, joka kyselit olenko pussaillut tuolla penkillä?

En, vielä.

Upeaa iltaa ja pitäisikö se Eskon lenkkikerho vielä keväällä herätellä?

-Esko-

Comments (0)
, , , ,

Mielenterveystakuu

23.2.2020

Huhtikuisena iltapäivänä haikara kuljettaa potran pojan tähän maailmaan. Miehen elinikäodotteen noin kahdeksankymmenen vuoden mielenterveystakuulla varustettuna. Vanhemmat pitävät pojasta hyvää huolta ja varmasti muistavat jokaiseen leukapoimuun rasvaa laittaa. Jostain kuvasta muistan katsoneeni, että ainakin neljä niitä löytyi.

Poika varttuu ja tulee menestystä urheilukentiltä. Tulee menestystä opinnoissa. Tulee menestystä parisuhteissa. Perusilme naamalla on hymy ja yleinen ote elämään on todella positiivinen. On ystäviä, on työtä, on ravintoa, on rahaa riittävästi, on elämä. On onnellinen elämä. Eihän tämmöisen pojan haikaran lupaama mielenterveystakuu voi millään raueta.

Ei enää niin potra poika istuu sängyllä huoneessa, jossa ikkunan edessä roikkuu kaksi eriväristä verhoa. Leukapoimut ovat hävinneet ruokahalun mukana. Pöydällä pino laskuja ja tiskialtaassa viikon tiskaamattomat hienot Iittalan mukit ja lautaset. Parvekkeella poika nojaa kaiteeseen ja tuijottaa lasittuneella katseella tyhjyyteen. Puhelin värisee taskussa. Äiti soittaa ja heti perään isä. Ei hän niihin jaksa vastata. Puhelin värisee taskussa. Ystävät soittavat. Ei hän niihin jaksa vastata. Syke heittelee, onneksi Oxaminilla tasaantuu. Perusilme kasvoilla on täysin neutraali, ilmeetön. Takuu raukesi.

Poika nappaa nenäliinan käteensä pyöreältä pöydältä. Siinä on herätyskello ja pieni ruskea nahkainen muistikirja. Rauhallinen keskustelu täyttää pienen huoneen lähellä Hietalahden hautausmaata. Hän on keskellä myrskyä. Kaikki tasaantuu kyllä. Nämä asiat jäävät pyörimään pojan mieleen, kun hän poistuu terapeutin vastaanotolta. Onneksi hän tajusi sinne mennä, ennen suistumista vielä syvemmälle ja syvemmälle kohti myrskyn keskiötä. Onneksi hän ei lähtenyt korjaamaan rauennutta takuuta väkijuomilla. Olisi siellä varmasti juttukavereita ollut pubinkin nurkassa, pyöreässä pöydässä. 

Näin vuosien jälkeen sitä on useasti mietiskellyt, että miksi juuri minä tein todella rajun sukelluksen ilman snorkkelia syvään ja sameaan veteen? Miksi se haikaran lupaama mielenterveystakuu hetkittäisesti raukesi? Olin aina kuvitellut, että ei se nyt ainakaan kohdalleni voi sattua, iloiselle potralle pojalle. Elinikäistä takuuta ei voi kenellekään myöntää. Ei, vaikka jokaiselle vauvalle semmoisen haluaisi haikara kauniilla kirjoituksella kirjoittaa. 

Tämä omalla tavallaan kaunis kirjoitus sai lähtölaukauksen valotolpasta repsottaneeseen, puoliksi revittyyn terapiatakuu-tarraan. Siitä sitten palailin ja kelailin, palailin, kelailin ja lopuksi hymyilin. On tärkeää, että näistä asioita puhutaan avoimesti. Tai niin ainakin itse koen. Ei puhuttu, kun minä olin nuori, aikuinen tai nuori aikuinen. Tai jos puhuttiin, niin ei ne minua kiinnostaneet, koska ei ne juuri minua voi koskettaa. Minullahan oli takuu voimassa.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (12)