Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Monthly Archives

January 2023

, , , , ,

Työasiat eivät ole yöasioita

19.1.2023

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Edita

Työhyvinvointi, tämän asetin itselleni ykköstavoitteeksi kevätlukukaudeksi 2023. Jos se ei ole henkilökohtaisella tasolla kunnossa ovat aamuheräämiset hyvinkin tuskaisia. En olisi ihan heti uskonut, että tuon kyseisen asia nousee Eskon tavoitelistalla sijalle yksi. Olenhan näitä opettajan töitä jo melkoisen monta vuotta tehnyt ja itselleni hyvät kaavat kehittänyt, jotta siellä luokan edessä jaksaa hymy huulilla touhuilla. 

Noniin ja mistäpä tämmöisiä ajatuksia sitten päähäni on syntynyt? Syksyllä 2022 koki opettajuuteni vähän liiankin suuria muutoksia. Siirtyminen osittain avoimiin tiloihin oli ehkäpä se suurin yksittäinen asia. Yritin, yritin ja yritin sopeutua tilanteeseen. En vain saanut muutettua jo hieman kaavoihin kangistunutta opettajaminääni tarpeeksi. Huomasin itsessäni todella huolestuttavan piirteen. En ollut semmoinen opettaja, kun olisin halunnut olla. 

Lasten edessä tsemppasin, heitin juttua ja yritin parhaani olla se tuttu Esko-ope. Töistä päästyäni kaikki alkoi pikkuhiljaa muuttua. Iltapäiväkahvi vaihtui Buranaan ja noin kahden tunnin päiväuniin. Yöllä herätti muutkin asiat, kun eturauhanen. Se hymy alkoi pikkuhiljaa hyytymään huulilta. En ollut koskaan kokenut töiden takia mitään vastaavaa. Luokanopettajan työ on minulle kovin rakas ammatti, mutta en minä sen takia terveyttäni halua menettää, en todellakaan. 

Onneksi tunnistin asian todella nopeasti ja sain kierteen katkaistua. Koulustamme aukesi pienryhmän opettajan paikka ja hyppäsin niihin saappaisin todella mielelläni. Erityisluokanopettajana urani aloitin ja nyt ainakin vähäksi aikaa on siis ympyrä sulkeutunut. Olihan tuo kovin kurjaa, mutta samalla hyvin opettavaista aikaa. Ja juurihan minä vielä vuosi sitten kollegani kanssa vetelin luentoja sadoille ihmisille, kuinka töissä jaksaa vetää hyvällä fiiliksellä. Täytynee siis itse palata ja lukea vielä tarkemmin läpi omat luentomateriaalit.

Kaksi suurta avointa webinaaria pääsimme pitämään itselleni merkityksellisen yhteistyökumppanini Editan kautta. Nyt olisi mahdollista päästä kuuntelemaan mikrofonin toiselle puolelle Educa-messuille Editan järjestämää ohjelmaa esimerkiksi juuri opettajien hyvinvointiin liittyvistä asioista. Educa-messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27-28.1.2023 ja Edita on mukana osastolla 6d50. Jos olet messuille osallistumassa, niin kannattaa ehdottomasti poiketa. Täällä lisätietoa ohjelmasta.

Työn iloa, hymyä huuleen ja kivaa iltaa!!

Esko

Comments (0)
, , , , ,

Uusi tauluni

18.1.2023

Asuntohommia pitkästä aikaa. Ja sinänsähän ne ovat juurikin nyt henkilökohtaisella tasolla ajankohtaisia. Oli korkojen tarkistus tuossa joulukuun lopussa ja sinä päivänä tunsin suurta onnea. Olin silloin aikoinaan lainan ottaessani varautunut korkojen nousuun ottamalla pitkän korkosuojauksen. Näinpä kuukausittaiset asumiskuluni eivät nousseet, kun parilla kympillä, onneksi. On tuo Euriborin käyrä kohonnut viime aikoina melkoisen kovaa vauhtia.

Varsinainen kirjoitus kuitenkin liittyy vuonoseinälleni vihdoin ja viimein löytyneeseen tauluun. Remontin jälkeen melkoisen kauan mietiskelin, jotta mitäköhän siihen laittaisi. Aluksi kokeilin siihen serkkuni näyttelystä ostettua Brittney Grinerin puhuttelevaa teosta. Sen jälkeen hankin kirpputorilta Arabian Kalevala-lautassarjan. Sen kiinnittäminen olisi ollut liian haastavaa. Ja täysin sattumalta Lahden Petit St. Lousista ostetun t-paidan kautta löysin tuon Vogue-taulun nuoren, lahjakkaan taiteilijan. @jabetsson Instagramissa.

Otin häneen yhteyttä ja tiedustelin, josko hän voisi minulle taulun tehdä. Ja sehän onnistui. Tämän jälkeen kysyin, josko hän voisi sen vielä personoida minun asuntooni. Ja sehän onnistui. Nuo huulet on siis väriltään muokattu tuon taustaseinän mukaan. Aika täyden kympin palvelua, etten sanoisi. Lähes kaikki kotini taulut ovat lahtelaisten nuorten taiteilijoiden luomuksia. Ei ole ainakaan kaikilla ihan samanlaisia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin taulun kiinnitykseen taulutarroja. Tämän kokeilun jälkeen en kyllä muita käytäkään. Ovat meinaa äärimmäisen käteviä. Esko ja kiviseinä on todella huono yhdistelmä. Esko, iskuporakone ja seinä, jonka sisällä menee vesiputkia on vielä huonompi yhdistelmä. Ei tarvinnut kiinnitystarrojen kanssa tuommoisia pohtia.

Omasta mielestäni sopii tuohon täydellisesti. 

-Esko-

Comments (%)