Eilen olimme hyvän ystäväni kanssa suunnitelemassa tulevia yhteisynttäreitämme. Täytyyhän nyt tasakymppejä juhlia oikein kunnolla. Viimeksi tämmöiset isot juhlat järjestimme kavereideni kanssa, kun täytimme kolmekymmentä. Ja tuntuu, että nehän olivat vasta ihan äsken. Ei, ei siitä voi olla vielä kymmentä vuotta. Minä Esko Sakari täytän kohta neljäkymmentä. Sitä ollaan menty jo yli puolivälin peilaten keskimääräiseen suomalaisen miehen elinikäodotteeseen. Pakko myöntää, että näin kirjoitettuna ja luettuna se tuntuu aika hurjalta.
Nuorena sitä varmasti ajatteli, että nelikymppiset ovat jo ihan ikäloppuja, jotka eivät enää nykymenosta ymmärrä yhtään mitään. Farmariautoilla kurvailevat ja lukunurkkauksissaan Kirjakerhosta kuukausibonuksena saatuja kirjoja lueskelevat. Tiivistä perhe-elämää viettelevät siellä punaisessa tuvassaan, perunamaasta en ole ihan varma. Ei se ihan näin ole mennyt. Olen varmasti paremmassa fyysisessä kunnossa kuin parikymppisenä. Henkinen kunto on parempi ja onhan tuota elämänkokemusta myös hieman päässyt karttumaan. Ei minua niinkään ikä häritse, enemmänkin ne numerot. Neljä ja nolla.
Itselläni alkoi vähän niinkuin uusi elämä tuossa kolmisen vuotta sitten. Punainen tupa ja perunamaa- miehestä tulikin minikaksiossa asusteleva sinkkumies. Kohta nelikymppinen semmoinen. Pidän itseäni tällä hetkellä hyvin tasapainoisena ihmisenä. Vaikka juuri nyt en osaa ihan tarkalleen sanoa, miltä elämäni mahtaa esimerkiksi viiden vuoden päästä näyttää. Suurella mielenkiinnolla lähdetään taivaltamaan jälleen uutta kymmenlukua. Paljon on tullut tehtyä niin hyvässä kuin pahassakin. On ollut paljon onnistumisia ja tietysti myös epäonnistumisia. Suurimpana eroaminen ydinperheestä, jonka jälkeen olikin rakennettava oma identiteetti ja tulevaisuudenhaavet ikäänkuin alusta.
Elämän peruspilarit ovat hyvillä kantimilla. Minulla on maailman ihanin lapsi. Minulla on korkeakoulututkinto, joka on taannut minulle viran työssäni luokanopettajana. Minulla on oma asunto, jonne on aina mukava tulla. Tästä nyt vielä toki muutama hassu euro maksettavana. Minulla on ihanat vanhemmat ja veli, jotka tukevat ja auttavat tilanteessa kuin tilanteessa. Minulla on mahtava ystäväpiiri, joista lähes kaikki pääsevät muutaman viikon päästä kilistelemään uudelle kymmenluvulle. Minullahan on asiat siis oikein hyvin.
Vielä nelikymppisenä vedän jalkaani ne rikkinäiset pillifarkut, nahkatakin ja lippiksen. Tanssin festareilla aamuyön tunteina. Jostain aikanaan luin, että kuinka kauan se Iholla-Esko yrittää roikkua nuoruuden haaveissaan? No tähän voisi vastata, että roikutaan nyt ainakin vielä seuraavat kolmekymmentä vuotta. Terveisin! Nuorekas ja vetreä nelikymppinen (kohta).
Ikäpohdintaa varmasti tulossa lisää tässä lähikuukausina. Tämmöinen kevyt aloitus.
Mahtavaa maanantaita!!
-Esko-
