Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Monthly Archives

October 2022

, , ,

Kiitollisuuksia

11.10.2022

”Valitettavasti meissä ihmisissä on se piirre, että me myötäeletään enemmän toisten murheiden kautta ja samaistutaan vaikeita asioita elämässään kokeneeseen ihmiseen – vaikka toisinpäin ois ehkä oikeesti terveempää. Ihmiset tuntuu ärsyyntyvän jopa enemmän sellasista vaikuttajista, joiden elämässä kaikki on hyvin…” Tämä on suora osittainen lainaus kommentista, jonka sain viimeisimpään kirjoitukseeni. Oli muuten todella, todella mukava saada paljon kommentteja myös blogin puolelle. Nekin, kun ovat hyvin vahvasti siirtymässä tuonne Instagramiin. Suuri kiitos siis lukijoilleni.

Hieman nyt otan inspiraatiota tuosta kommentista, vaikkei sen konteksti nyt ihan suoranaisesti tähän osukaan. Ajattelinpas jälleen koostaa tähän asioita, jotka ovat elämässäni juuri tällä hetkellä hyvin ja ovat saaneet aikaan kiitollisuuden tuntemuksia. On niitä isompia ja sitten ehkäpä hieman pienempiä.

Työtehtävän muutos. Niin kovin rakas luokanopettajan työni sai tänä syksynä aivan uusia sävyjä. Työolosuhteet muuttuivat ja samalla muuttui myös työn sisältö itselleni täysin kestämättömäksi. Lähes kaikki vahvuuteni luokanopettajana murenivat ja päivät alkoivat tuntua selviytymistaistelulta. 

Illat menivät palautuessa. Öisin herätti muutkin, kun eturauhanen. Päätä särki lähes jatkuvasti ja aloin huomaamaan itsessäni asioita, joita en ollut koskaan vielä noin parinkymmenen vuoden uralla huomannut. Se oli surullista, se oli myös vähän pelottavaa. Onneksi minulle löytyi pienryhmän opettajan paikka samaisesta koulusta. Nyt on reilut kaksi viikkoa uutta pestiä takana ja ilo opettamiseen alkaa jälleen löytymään. 

Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin asiasta puhua ja ryhtyä toimiin riittävän aikaisessa vaiheessa.  

Syksyn värit. Onpas ollut todella hieno syys meillä Suomessa. Paljon on tullut juostua ja päätä tuuletettua esim. edellisen kappaleen asian tiimoilta ja toki muutenkin. Olenkin monelle juoksun aloittamista harkinneelle tutulle sanonut, että nyt olisi paras aika aloitella. Luonto on upea ja happi kulkee. Harvoin sitä hyvän lenkin jälkeen on harmittanut.

Lahti, koti ja vanhemmat. Äitini taitaa juuri tällä hetkellä olla kirkkaasti Instagramini suosituin henkilö. On ollut aivan ihana huomata, kuinka olemme vuosien vieriessä hänen kanssaan vaan lähentyneet ja lähentyneet. Pienestä asti olen ollut vähän semmoinen äidin poika. Vaikka askel hidastuu ja lääkkeiden määrä kaapissa lisääntyy ei tämä asia näemmä koskaan muutu. 

Tosin viime vierailullani saimme aikaan ihan rehellisen riidan. Aiheena olivat hiukseni, jotka eivät kotiväkeä ihan hirveästi ilahduta. Suora lainaus: ”Nyt menet sinne parturiin. Nuo hiukset ovat aivan hirveät. Mie pidin sinua ihan kunnon miehenä.”

Leveiden farkkujen paluu vaatekaappiini. Kuudennella luokalla Lahden Yhteiskoulussa eräs tyttö sanoi minulle jotenkin näin: “Jos käytät leveitä farkkuja, niin tytöt vaan ihastuu suhun.” Juuri tällä hetkellä käyttötarkoitus on hieman eri ja nehän ovatkin oikein tyylikkäitä. Ollut kyllä vanhalle pillifarkku-ukolle melkoinen hyppäys.

Kirjoittelunurkkaus. Olen jo kauan haaveillut String-kokonaisuudesta huoneeni nurkkaan ikkunan eteen. Nyt semmoisen vihdoin sain ja olen enemmän, kun tyytyväinen. Kevyen ulkomuotonsa puolesta sopii pieneen asuntooni täydellisesti. Kaunis ja tarpeeksi ”näkymätön”.

Oversize-puvut. Olen kauan haaveillut tuommoisista puvuista mikä on päälläni ensimmäisessä kuvassa. Ollut todella vaikea täältä Suomesta löytää, kunnes aivan sattumalta päädyin Voltin aleen Helsingin Kampissa. Sieltähän niitä löytyi kaksinkappalein. Menee niin arjessa, kuin juhlassakin.

Keittiöni. Yläkaappien poisto sekä nuo kupariset elementit jaksavat ilahduttaa joka kerta, kun astun kotiini ja katson oikealle. Pienet asiat muuttivat asuntoni visuaalisen ilmeen aivan täydellisesti. Juuri sopivan minimaalista. Kovinkaan moni kokkausintoilija ei ehkä tähän asiaan yhtyisi.

Juoksukengät. Olen hieman hurahtanut uusien (kalliiden) juoksukenkien osteluun. Tosin hyvät kengät ovat tuossa harrastuksessa ensiarvoisen tärkeät. Perustelen asian itselleni, että oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon ei voi koskaan sijoittaa liikaa.

Seuraajat ja lukijani. Kiitos, kun kommentoitte, haastatte asiallisesti, ymmärrätte ja kannustatte. 

Mukavaa iltaa ja ensi viikollahan onkin muuten jo syysloma.

-Esko-

Comments (4)
, , ,

Kyllä on meininki muuttunut

6.10.2022

”Esko, sinun kirjoitukset ovat kyllä niin pirun hyviä.” Näin minulle tänään totesi työpaikkani läheisen huoltamon myyjä. Siinä minä seisoin Pepsi Max- pullo kädessä hieman hämilläni ja lopuksi hymyilin ja kovin kauniisti kiitin. Kirjoitukseni, joita nykyään paljon harvemmin kirjoittelen. En oikein edes tiedä, miksi minulle on nykyään niin vaikeaa juttua kirjoittaa ja Julkaise- painiketta napsauttaa. 

Blogini perustin huhtikuussa 2016 ja tuolloin kirjoitin lähes jokaisena päivänä. Silloin se toimi kanavana purkaa omaa pyörremyrskyn keskellä seilaavaa päätäni sekä vakuumipakattua sydäntäni availla. Olisi ehkä voinut joitain juttuja jättää kirjoittamattakin, mutta toisaalta se oli sitä aikaa. Se oli elämääni silloin, kun niinsanottua uutta Eskoa lähdettiin rakentamaan. Yhtäkkiä lukijoita olikin todella paljon. Avoimesti tunteitaan avaavalle, omasta aidosta arjestaan kirjoittavalle miehelle oli selvästi tilausta.  

Tuossa vaiheessa blogi oli ykköskanavani ja Instagram siinä seuraili mukana. Juuri tällä hetkellä tilanne on muuttunut aivan täysin. Tässä ympärillä vilisevien ja nopeasti vaihtuvien ärsykkeiden maailmassa eivät ihmiset enää oikein ehdi/jaksa/kerkiä pysähtyä blogikirjoituksen äärelle. Haluaisin kuitenkin toivoa ja uskoa, että kirjoituksillekin olisi vielä tilausta, eikä tämä meininki muuttuisi aivan tanssivideoiksi tai parhaan lipsyncin (suom. huulisynkan) tittelin tavoitteluksi.

Itsekin olen ehkä hieman tähän kelkkaan kyllä hypännyt, myönnän. Äitini kanssa noin kymmenessä sekunnissa kuvattu heilumisvideo kerää yli satatuhatta katselua. Täysin epätahtiin huulisynkattu (hirveä sana) Tanhupallo- imitaationi kymmeniä tuhansia katseluita jne. Sydän verellä kirjoitettu kirjoitus kerää kymmeniä kommentteja erinäisillä keskustelupalstoilla. Kommenttikenttien haaskalinnut olettavat, arvailevat, nöyryyttävät ja vetävät mukaansa vielä läheiset ihmisetkin. Siinäpä sitten miettii, että kummassa veneessä sitä haluaa soudella?

Turvallista se olisi vaan tanssia ja leikkiä oman elämänsä koomikkoa, mutta kyllä minä myös kirjoittaa haluan. Tässä on käynyt hieman vuosien takaa tuttu Iholla-ilmiö. Ohjelmaa kuvatessani useita kertoja valittelin työryhmälle, että ketä kiinnostaa joku arkinen hammaspesu ja mikromaksalaatikon syönti? Ei ketään. Ketä kiinnostaa kirjoitukseni? Ei ketään. Tämmöinen ajatusmalli tässä päähäni on hieman pesiytynyt. 

Aitous ja aivan tavallinen elämä on ollut E2O:n kulmakiviä ihan alusta asti. Se fiilis täytyy nyt kaivaa takaisin. Unohtaa tykkäysmäärien tavoittelut tai miellyttämiset. Kyllä aitous, arki, tanssiminen ja huulisynkka samaan veneeseen mahtuvat. Niin ja kiitos huoltamon myyjälle. Kommenttisi oli hyvin arvokas. 

Jatkan kirjoittelua. 

-Esko- 

Comments (22)