Muutat Ruotsiin? Ruotsiin? Malmöön? Tottakai. Aivan mahtava mahdollisuus. Ai niin, mehän olemme parisuhteessa. Vasta reilun vuoden tunteneet ja se alkuhuuman Erikeeper on vielä hyvin liimannut. Yhteiset sarjamaratonit, kauppareissut, tiskausiltapäivät, iltalenkit ja toki myös naamat väärinpäin vietetyt hiljaiset illat. Nyt ne ovat sitten kokonaan loppu. Luin netistäkin jonkun artikkelin, kuinka suurella prosentilla kaukosuhteet kariutuvat. Ei tule mitään. Tämä on varmasti täysi h#€%&/i ja ihastuttavasti alkaneen parisuhteen turmio.
Vettä sataa kaatamalla ja sinne ne askeleet johdattavat poispäin Mazdani etuovelta. Lentokentän liukuovet sulkeutuvat ja kyynelkanavani avautuvat. Miksi ja miksi? Niin, miksi asioista täytyisi ajatella vain negatiivisuuden kautta? Voisiko tämä kaukosuhde avata myös positiivisia puolia suhteeseemme ja etenkin minuun itseeni? Olimme yhdessä vakaasti päättäneet, että tämä kyllä onnistuu. Toki se vähän asetusten muuttamista päästä vaatii. Tästä on tultava maailman paras etäsuhde.
Enkä minä sitä kiellä. Alku oli todella haastavaa. Ne sarjamaratonit, kauppareissut ja etenkin tiskausiltapäivät tuntuivat aluksi melkoisen raastavilta. Ne tehdään yhdessä seuraavan kerran viikkojen tai kuukausien päästä. Ei huomenna tai ylihuomenna. Hyvä asia oli se, että olin oppinut vaivattomasti elämään itsekseni. Taustalla oli semmoinen noin kuuden vuoden korkeakoulutus tuon alan saloihin. Se tutkinto on loppuelämää ajatellen mittaamattoman arvokas.
Mitäs sitten, kun näemme seuraavan kerran? Täytyykö sen olla pelkkiä viiden tähden illallisia? Kuumailmapallolentoja vähän paremmat roseviinit kädessä? Silkkilakanoita ja vaahtokarkkia? Viikon kestävä rakkauden ilotulitus? Jos jokaiselle tapaamiskerrallemme olisi laittanut tuommoiset odotukset, olisi ollut varmasti kovin vaikeaa. Päätimme jo aluksi, että ei tehdä näkemisillemme mitään suuria suunnitelmia. Ei odoteta tai ennenkaikkea ei oleteta mitään. Tehdään ihan tavallisia asioita. Hengaillaan kaupungilla, syödään irtokarkkeja (Ruotsissa loistavat valikoimat), tuijotellaan kattoa ja jutellaan.
Hyvin tutuksi tuli myös Facetime ja sen erinäiset ominaisuudet. Usein pidimme vain linjoja auki sen kummemmin edes juttelematta. Ajoittain katselimme yhdessä televisiotani puhelun kautta. Ne puhelut olivat todella tärkeitä ja lähes aina punaista luuria lopuksi painaessa oli levollinen mieli. Jos aina ei voinut soitella ja toisella oli menoa, niin ei siitäkään osannut ongelmaa tehdä. Täytyi vain luottaa, että kaikki on hyvin. Luottamuksen mittarit tämä aika nosti kovin korkealle ja hyvä niin. Minun päähäni on jostain elämäni varrelta tarttunut vähän liian suuri ripaus menettämisen pelkoa. Siihen pelkoon osaa juuri tänä päivänä suhtautua jo hyvin paljon lempeämmin.
Nyt se on sitten ohi se etäsuhde. Asumismuotona avoliitto. Avoliitto on muuten terminä jotenkin, en tiedä. Täytyy taas totutella siihen, että vieressä nukkuukin joku. Kalenterissa ei lue noin kuukauden välein sydän ja Malmö. Kalenterissa ei lue noin kuukauden välein. Vie lentokentälle ja surunaama. Kalenterissa lukee siivouspäivä, yhdessä.
Kivaa iltaa!
Esko
