Year: 2025

“Siis Gracie tulee Euroopan kiertueelle ja Berliiniin.” Kuka ihmeen Gracie? Gracie Abrams. Tuossa vaiheessa hänellä oli Spotifyssa noin 22 miljoonaa kuukausikuuntelijaa. Tällä hetkellä niitä on 50,4 miljoonaa. Eli lippujen saaminen ei tule olemaan ihan helppoa.

Liput saimme ja tässä yhdistyi synttäri- joulu ja ja ja lahjat. Elämys, se tämä lahja ainakin on. Nehän usein paremmin mieleen jäävät, kuin esineelliset. En minä itsekään elämästäni kovin montaa esineellistä lahjaa muista. Yhden pehmoBatmanin, koska suutuin ja olin jo pilaamassa sen takia sukujouluamme. Olin toivonut hämähäkkimiestä. Eli ihan ymmärrettävää.

Menneenä viikonloppuna tämä niin odotettu viikonloppu toteutui. Berliini kutsui. Oikein ylpeänä seurasin tyttäreni ja hänen ystävänsä aitoa intoa ja iloa konsertin ympärillä. Niin rohkeasti juttelivat, vaihtelivat koruja ja lauleskelivat kappaleita mukana. Rusettipäinen yhteisö oli ihana, välittävä ja ei siinä paljoa kielimuureja mietiskelty. Liikuttavia, viisaita nuoria ihmisiä.

Itse tuon ikäisenä kuuntelin Waspia, Twisted Sisteriä ja Mötley Crueta. Siellä olisin tuppisuuna seissyt isoisän ulkovarastosta haettu sirkkelinterä kädessä. Suomesta mie oon. Esko, Joensuusta.

Berliini on mahtava kaupunki. Tämä taisi olla viides matkani tähän Euroopan sykkivään suurkaupunkiin. Sattuipa vielä lauantaille täydellinen auringonpaiste. Siinä kävellessämme Mittessä aurinko lämmitti jo poskia, ympärillä hymyileviä sekä onnellisia ihmisiä. Aika kauas on tultu sieltä todella ahdistavasta lastenvalvojan odotushuoneesta kauhtuneiden Aku Ankkojen keskeltä.

Itsehän en päässyt (ei päästetty) konserttiin mukaan. Minä kaikkien reissujen ärsyttävä perässäkävelijä olikin lauantai-illan yksin. En osaa siis yhtään liikkua vieraammissa ympäristöissä, vaikka viidettä kertaa Berliinissä olinkin. Pyöriskelin ympäri Itäistä Berliiniä. Samaan aikaan mimmit pyörivät suurella areenalla Gracien tahtiin. Keikkavideoiden ja tunnelmien jälkeen tämä kesällä aloitettu lahjaprojekti sai täydellisen päätöksen. “Tämä oli yksi elämäni parhaista päivistä. Kiitos, kun teitte tän mahdolliseksi.”

Tähän päättyi myös minun talvilomani vuosimallia 2025. Se oli todella hyvä. Berliini teki siitä täydellisen. Aivan täydellisen!

Ihanaa alkavaa viikkoa,

Esko

VAROITUS! Jos et jaksa lukea keski-ikäisen miehen tunteikasta vuodatusta lemmenasioista, niin kannattaa jättää lukematta. Toisaalta ei ole liikaa luettavissa keski-ikäisten miesten lemmekkäitä vuodatuksia, mutta jätä silti lukematta.

Sinkkuna kirjoittelin paljon silloisesta elämäntilanteestani. Koin sen ajoittain hyvin kiusallisena aiheena. En tiedä miksi. Olin Suomen surkein sinkku, oli sinkkumiehen emotionaalista tyhjyyttä, olipa vielä sydänkin teflonia. Oletettavasti aika epätoivoisen miehen kuvan itsestäni onnistuin rustaamaan. Epäilipä joku, että blogini perustin seuranhakutarkoituksessa. Hyvinhän siinä sitten kävi.

Tosin noin kuuden vuoden viiveellä. Näin jälkikäteen voi todeta, että onneksi kuuden vuoden viiveellä. Olin aivan eksynyt, rikki ja kolmenkymmenenkuuden vuoden kuplat siellä teflonsydämen sisällä. Tapailin ihmisiä, mutta aina siinä meni se klassinen kolme kuukautta ja ero. Kolme kuukautta ja ero. Hyvä niin, koska en minäkään olisi itseäni kumppaniksi huolinut. Särkynyttä ukkoa ei lempi korjaa.

Usein haaveilin etenkin sunnuntai-iltaisin, että olisipa minulla uusperhe, toimiva uusperhe. Laskeskelin päässäni sen todennäköisyyksiä. Aika lähelle lottovoittoa taitaa mennä. Vuosia kului ja kului. Aloin rakastamaan itseäni ja omaa elämäntilannettani. Kirjoittelin sinkkuelämän iloista. Ei tuntunut enää yhtään kiusalliselta. Silti minä haaveilin uusperheestä. 

Tinderissä oli kultakortti. Yökerhoon oli vippikortti. Oli myös S-etukortti. Voiko se romanssi syntyä näiden digitaalisten palveluiden kautta? Miksipä ei? Voiko se romanssi syntyä siellä tanssilattialla nollanelosen aikoihin? Lyhyt kyllä. Voiko se romanssi syttyä siellä lähikaupan jonossa? Aah, ostit kotimaisia tomaatteja ja keskioluen. Ei tuntemattomille uskalla jutella.

Ja sitten, kun sitä vähiten osasi odottaa. Ei v#€&u mikä klisee! Siis tähän virkkeeseen oli kyllä usko mennyt minulla ja uskoisin, että aika monella muullakin. Tanssilattialla, ei ihan nollanelosen aikoihin minulle tuli juttelemaan aivan ihana ihminen. Ei meistä kumpikaan silloin uskonut. Siis EI todellakaan uskonut, että reilun kolmen vuoden kuluttua asumme yhdessä Helsingin keskustassa. Lempi korjasi.

Usein eteisessä on myös kolmannet kengät. Usein istun yksin toisessa huoneessa ja hymyilen. Ovi on visusti kiinni. Sen takaa kuuluu kahden mimmin iloista naurua. Se saattaa jatkua tunteja. Se tuntuu aivan uskomattoman hyvältä. Uusperheen toimiva kemia on asia, johon itse et voi vaikuttaa. Et voi pakottaa. Voit vain toivoa. Olen huojentunut ja onnellinen. Etenkin niiden pienempien kenkien omistajan puolesta olen erityisen huojentunut ja onnellinen. Turvallisia ja rakastavia aikuisia ei elämäntaipaleella ole koskaan liikaa. 

Suurempien kenkien omistajan elämässä on ihminen, joka on tehnyt minulle niin hyvää. Hän ymmärtää epävarmuuksiani ja tuomitsemisen sijaan kaivelee niiden juurisyyt esiin. Itse yritän aina vaihtaa puheenaihetta. Hän on saanut minut ymmärtämään, että riita ei ole maailmanloppu. Pelkäsin riitoja ja välttelin niitä viimeiseen asti. Hän pakottaa minut puhumaan avoimesti myös vaikeista tunteista. Hänen hymynsä on valloittava. Hän on minulle ja meille SEITSEMÄN oikein. 

Koin tämän rakkauden vuodatuksen jotenkin kiusallisena aiheena. En todellakaan tiedä miksi? Rakkautta ei ole koskaan liikaa. Sitä saa ja täytyy julistaa.

Lempeä viikkoon,

Esko