Month: January 2025

On niin mukava kirjoittaa tämmöistä juttua tänne kovin sekavan maailman keskelle. Lämmintä, välittävää, oikean elämän tarinaa aikuisen pojan ja hänen äitinsä välisestä suhteesta. Äitini on ollut aina minulle todella läheinen: tuki, turva ja luottohenkilö. Hänen ajoittain hieman erikoiset elämänohjeensa ovat alkaneet jo siirtymään kauttani omalle tyttärelleni. Kyllä, muistutin siitä kasvunvarasta.

Minä rakastan perinteitä ja niiden vaalimista. Minä rakastan kaikkia äitini elämänohjeita ja siksipä koostankin niitä tähän kirjoitukseen. Äiti, ihan kaikkia en ole aina noudattanut.

”AINA PITTÄÄ VILIKUTTAA.” Aina, kun lähden kotoani, niin äitini saapuu pihalle vilikuttamaan. Sympaattinen ja niin herttainen tärkeä pieni ele.

”SUAT TONNIN, KUN LEIKKAAT TUON TUKKAS!” Pitkät hiukseni ovat todella vaikea paikka. Sinä olet oikeasti ihan komea poika.

”MUISTA OTTAA KASVUNVARAA.” Äiti, poikasi on kohta viisikymmentä. 

”AINA PITTÄÄ SOITTAA, KUN OOT KOTONA.” Ajoin paljon autolla tuossa aikaisempina vuosina. Aina yli 100 kilometrin matkan jälkeen täytyi soittaa, kun olen kotona. Vanhemman huoli. 

”PIÄT SITTEN PAREMPANA.” Edelleen aivan vakiofraasi, kun kerron uusista vaatehankinnoistani. Et kai ottana valkosta? Tämä on myös yleinen jatkokysymys. Liekö olen 5- vuotiaana joskus lipsauttanut mustikkakeittoa valkoiselle paidalleni?

”ET KERRO ISÄLLES.” Iskä saattaa tätä lukea, joten jääköön nämä yhteiseksi salaisuudeksemme. Noh, kerran nuorempana saavuin kotiin vähän liikaa väkijuomia nauttineena keskellä päivää ja menin suoraan parvekkeelle tupruttelemaan punaista Mallua. Äiti oli kiltti ja vei mestarin omaan sänkyynsä huilailemaan. Muistan aina tuon kommentin: Ei kerrota isälles.

”OOTKO OTTANA UUSIA?” Edelleen astuessani kotiin tapahtuu tarkka skannaus päästä varpaisiin. Niin, että olenko ottanut uusia tatuointeja. Ensimmäisen jälkeen ei puhuttu kahteen viikkoon. 

”MILLÄ SIE SITTEN TÄNNE MEITÄ TUUT KAHTOMAAN?” Autoni myynti oli kova paikka äidilleni. Äiti rakas. Helsingistä menee junia Lahteen noin kolme kertaa tunnissa.

”PAKKAAN SIULLE VÄHÄN RUOKKAA MUKKAAN.” Availen ne pussit kotonani. Kaalipiirakkaa, appelsiineja, ruisleipää, mandariineja ja kerran oli myös otsalamppu sinne pakattu. Olisi nyt äiti laittanu vielä kolme AAA-paristoa, niin olisi toimimaan saanut.

Kaikki nämä ovat rakkauden tekoja. Sanattomia tai siis osittain myös sanallisia rakkauden tekoja. Usein on myös poika ollut huolissaan. Puhelimeen on saapunut äidiltä kymmenen soittoa. Aina nousee hiki pintaan, että nyt on jotain vakavaa sattunut. ”HYVVÄÄ SAKARIN PÄIVVÄÄ, HYVVÄÄ SAKARIN PÄIVVÄÄ!! Niin, totta äiti. Tänään on toisen nimeni nimipäivät.

”SITTEN, KUN MIUSTA AIKA JÄTTÄÄ.” Näillä saatesanoilla äiti on luovuttanut minulle kovin arvokkaita ostamiaan kotimaisia design-huonekaluja. Tuo on jotenkin aika, noh…

…en halua semmoisia vielä miettiä. En yhtään halua.

”ÄITI ON RAKAS.” Poikasi Esko

Wau mikä ikkuna! Tämä on yleisin virke ihmisiltä, kun astuvat nykyiseen asuntoomme. Wau mikä ikkuna! Tämä virke pääsi myös minun suustani, kun astuin sisään ensimmäistä kertaa nykyiseen asuntoomme. Kuvissa ei oikein edes pysty hahmottamaan kuinka valtavat nuo ikkunaruudut ovat. Katedraaliksi eräs ystävä nimesi. Ei kuulu ihan kaikkiin talopaketteihin. Tuskin on kuulunut edes silloin 1800-luvun loppupuolella, kun tämä talo on viimeistellen rakennettu.

Eilen juuri kirjoitin, kuinka itselleni suuret muutokset ovat haastavia. Olen semmoinen vanhan koulukunnan jurnuttaja. Sama efekti oli tämän muuton kanssa. Enhän minä nyt minnekään halua muuttaa. Juuri remontoitu aivan upea omistusasunto on valmiina. En varmasti vuokraa kenellekään. Rakastan tätä asuntoa. Täällä on sauna ja parkkipaikka. Ja niin vaikea löytää vuokralaista. Ilmoitus Instagramiin ja Facebookiin. Kolmen päivän päästä minulla oli vuokralainen ja sitten se olikin menoa. 

Joskus vuosia sitten minulta kysyttiin haaveista. Haluaisin joskus asua hetken urbaanissa loftissa aivan Helsingin ydinkeskustassa. Ei tämä ihan perinteinen loft-asunto ole. Noin neljän metrin huonekorkeus löytyy, joten lasketaan, lasketaan. Haaveen toteutumisen edessä meinasi seisoa noin 190 senttimetriä pitkä parrakas mies, joka viimeiseen asti yritti pysyä kiinni siinä tutussa ja turvallisessa. Onneksi mielitiettyni on hieman kokeilunhaluisempi ja rohkea ihana ihminen. Herra, elä ite torppaa omia haaveitasi.

Täällä sitä nyt asutaan ja onpa hyvä, että jälleen kirjoitan. Kaivelin vanhoja kuvia ja en edes enää muistanut miltä tämä asunto näytti ennenkuin teimme siihen pienen ehostuksen. Nuo moniväripastelliseinät olivat. Noh, ne olivat ihan hienot. Niin ne ikkunat. Niiden ympärille tämä sitten lähti rakentumaan ja edelleen ihailen noita ruutuja. Niitä voisi ihailla vaikka tunteja päivässä. Jos tehtäisiin ohjelmaa: Suomen kaunein ikkuna, niin laittaisin kyllä hakemuksen. Tai en tiedä saako sinne vuokra-asuntoja ilmoittaa.

Ostitteko omaksi? Tätä on myös moni kysynyt. Nooh, ei ostettu. Yläkerrasta on asunto myynnissä. Hienoisesti suurempi tosin. Hintapyyntö noin 2,2 miljoonaa euroa. Siinä saisi aika monta matematiikan tukituntia tuupata. Vaikka se 20 vuoden ikälisä häämöttää, niin pysytään nyt toistaiseksi vuokralla. 

Ei ole saunaa eikä parkkipaikkaa. Eikä ole kyllä muuten enää autoakaan. Möin sen pois. Onpas Esko ollutkin rohkea näin viime aikoina.

Katedraalista oikein leppoisaa iltaa!

Esko