IRTISANOUTUMINEN ON PELOTTAVAA

En minä uskalla. Uskallan. En minä uskalla. Minulla on virka. Mitäs sitten jos teenkin elämäni suurimman virheen? Kuka sitä asuntolainaani lyhentää? Tai voitelee leivät? Kyllä minun täytyy tässä eläkeikään asti pysyä. Nykyisillä eläkestandardeilla kymmenisen vuotta nuorempi koulunkäynninohjaaja työntää rollaattorilla luokan eteen. Kaksiteholaseilla yritän Oivaltaja kolmosesta tarkentaa sivun 38 sanallista tehtävää 4 c.

Miksi minun päähäni oli juurtunut ajatus, että tässä opettajan hommassa on samassa paikassa pysyttävä sinne hautaan asti? Muilla aloilla olevat ystäväni ovat jatkuvasti ”Linkkarissa” ja työpaikan ajoittainen vaihto saattaa olla ihan normaali toimenpide. Ehkä se on se virka. Se kuulostaa jotenkin niin arvokkaalta ja minun päässäni samalla myös sitovalta. Ehkä se on se kultainen häkki, jonka oven raottaminen tuntui ylitsepääsemättömältä tehtävältä.

Huomasin itsessäni piirteitä, jollaisia en halua itsessäni nähdä. Olin hyvää vauhtia muuttumassa kyyniseksi ja valittavaksi opettajaksi. Mieheksi, jonka vierestä kaikki vähin äänin paikkaa vaihtavat. Joskus keskustelimme kollegoideni kanssa, että mitä saapuu huoneeseen, kun saavun sinne. Aivan täysi kyllästynyt m€%&u mietin mielessäni. Tätä en kuitenkaan ääneen sanonut. Luokan edessä olin kuten aina, mutta muuten se Esko-ope ei ollut se Esko-ope, joka hän haluaisi olla. Vajosin ja vajosin.

Olen todella ylpeä, että kaivoin sen harmaan mappini esille ja lähdin rohkeasti mukaan virkasirkukseen. Yli kymmenen vuotta oli mennyt edellisestä työhaastattelusta. Naputtelin hakemuksia vähän sinne sun tänne. Selvittelin ja tutustuin. Halusin löytää paikan, joka palvelee parhaalla tavalla juuri sitä omaa opettajuuttani. Halusin löytää takaisin sen Esko-open, joka herää öisin ainoastaan eturauhasen sanelemana. Halusin olla rohkea.

Ajattelin, ettei tämmöiselle ukolle ole enää mitään käyttöä työmarkkinoilla. Kuinka väärässä olinkaan. Haastattelukutsuja alkoi satelemaan oikein urakalla. Videohaastattelu, videohaastattelu, haastattelu. Astuin ensimmäiseen niinsanottuun läsnäolohaastatteluun. Noin kaksi sekuntia meni ja tiesin, että tänne minä haluan. Olin haastattelussa täysin oma itseni. Puhuin suoraan. Huastelin myös mukavia. Sitä tämä ala nimenomaan kaipaa lisää. Ja hyvinhän siinä sitten kävi.

Muistan aina sen päivän, kun painoin irtisanoutumispainiketta. Se oli pelottavaa. Se oli samalla myös vapauttavaa. Se oli samalla myös kaikkien aikojen katsotuin Instagram-stoorini. Moni luuli, että nyt se Esko lähti kokonaan opetusalalta. Ehei. Ei päässyt opetusala vielä Eskosta eroon. Vaihdoin vain koulua ja samalla olen vaihtanut myös ajattelumalliani.

Mitä saapuu huoneeseen, kun saavun sinne? Leppoisa ja muut ympärillään huomioiva ihan leppoisa ukko. Virkahaut ovat juuri nyt meneillään. Haluan kaikille rohkeutta ja tsemppiä toivottaa.

Kivaa iltaa!
Esko

OLEN TAKAISIN

Olihan aikamoinen ikuisuusurakka. Niin siis tämä blogin ulkoasun muuttaminen ja kaiken turhan sälän poistaminen. Nyt aletaan olla jo loppusuoralla. Varmasti vielä tulee ulkoasu hieman muuttumaan ja olkoon tämä nyt vähän tämmöinen harjoittelukirjoitus. Onpa kiva pitkästä aikaa istua sohvalla tämä vuonna 2016 ostettu kannettava tietokone sylissä ja kirjoittaa. Tästä minä pidän.

2016 tosiaan alkoi tämä blogini. Se alkoi täysin erilaisesta elämäntilanteesta, jossa elän juuri tällä hetkellä. Se alkoi terapiaprojektina. Se alkoi ahdistuslääkkeiden säestämänä. Muistan, kun naputtelin ensimmäisiä kirjoituksiani juuri taivaaseen siirtyneen isoäitini keinutuolista. Kyllä, ensimmäisenä eroasuntonani toimi vanha mummolani. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkäpä kannattanut muuttaa jonnekin muualle.

Kirjoituksia on vuosien saatossa kirjoiteltu mitä erikoisemmista lokaatioista. Haagan valkoisen talon uimahallin pukuhuoneesta, jumppakerhon aulasta, Aapiskukon pöydän äärestä, Kööpenhaminan lentokentältä, Malmöstä ja vaikka sun mistä. Kirjoitusten aiheetkin ovat eläneet täysin oman elämäni mukana. Sen olen kokenut hienona ja arvokkaana tarinana. Ei fiktiivisenä, vaan faktana. Ihan raakana faktana.

Tänä vuonna tulee siis yhdeksän vuotta täyteen E2O-blogin taivalta. Aloittaessani blogit olivat todella kovassa huudossa. Lukijamäärät olivat älyttömiä ja sosiaalisen median kanavat vasta hakivat muotoaan. Nykyään lyhytvideot ovat haalistaneet blogien kultaisimman kiillon. Sen tiedostan oikein hyvin, mutta minä aloitan nyt aktiivisen kirjoittamisen. Aloitan sen kaiken muun rinnalla. Tosissani, mutta täysin omalla tutulla linjallani.

Eli tänne tulee varmasti aivan kaikenmoista tekstiä. Aivan kaikenmoisista aiheista. On minulla myös tavoite. Olla Suomen luetuin yli 40-vuotias miesbloggaaja.

Toivottavasti autatte minua tavoitteessani ja löytyy vielä ihmisiä, jotka haluavat pysähtyä tämän ukon tekstien äärelle.

Ihana, kun olette!

-Esko-