Perjantain vanhat: Miksi ihminen pettää?

Viettelysten saari. En kertakaikkiaan ymmärrä kyseisen sarjan järjetöntä suosiota. Tai siis ymmärrän mistä se varmasti osittain johtuu, mutten tajua kuinka ihmiset jaksavat katsella tuota formaattia. Kaikki toki katselevat mitä haluavat ja mikä minä olen mitään arvostelemaan? Henkilökohtaisesti en sarjasta välitä ja perjantain vanhaksi laitetaankin seuraava kirjoitus.

/// Perheväkivalta, alkoholinkäyttö ja uskottomuus. Listaus asioista, jotka hiertävät eniten suomalaisten parisuhteita. Uskottomuus mainitaan samassa lauseessa kahden todella surullisen asian kaverina. Katsoin viime viikolla ensimmäisen kerran ohjelmaa nimeltä: Temptation Island – Viettelysten saari. Katsoin, katsoin ja yritin ottaa sen tarjoamaa sisältöä viihteenä ja naureskelinkin sarjassa tapahtuneille käänteille. No, mutta naurattiko minua oikeasti? Ei, ei naurattanut. Saatan olla vanhanaikainen ja tosikko, mutta uskottomuus ja viihde ei mielestäni ole hirveän toimiva kombo. Tunteet eivät ole pelimerkkejä. Niitä ei voi verrata Monopoli-rahoihin, joita puhallellaan tuuleen pelin ratkettua.

Jos kyselet alakoululaisilta hyvän ystävän piirteitä. Lähes jokainen mainitsee sanat: rehellinen ja luotettava. Näin ajattelee jo pieni ihminen. Näin toivoisi ajattelevan myös meidän isojen ja aikuisten ihmistenkin. Sormusten laittaminen ylälaatikkoon ja ihan viaton tanssi sen viehättävän kaverin kanssa. Ei siinä ole mitään. Hauskanpitoa vain. Ei siitä kukaan saa tietää. Ei välttämättä saakaan paitsi omatunto. Omatunto on oiva ystävä. Jos yhteys tähän kaveriin tökkii, tökkii yhteys varmasti myös kaikkeen muuhun. Jos yhteys tuohon ystävään loppuu kokonaan, olet hukassa. Tuota ystävyyttä kannattaa vaalia.

Puhuessani työssäni koulukiusaamisesta, käytän aina aluksi ”puhtaan ja sileän paperin” esimerkkiä. Tätä samaa esimerkkiä voi käyttää myös sanaan: luottamus. Rypistät sileän paperin mytyksi ja heität sen lattialle. Nostat takaisin käteesi ja avaat sen. Kyllä saat sen suoraksi, mutta niitä pieniä ryppyjä et siitä enää koskaan saa pois. Luottamuksen menettäminen on kuin tuo paperi. Voit saada sen takaisin suoraksi, mutta täysin sileäksi et sitä enää koskaan saa. Et koskaan.

Ei olisi kannattanut katsoa Viettelysten saarta, kun näin syvälliseksi vetää. Mennyt minullakin viihde ja vellit sekaisin.

Tulitte tänne saarelle pariskuntana ja niin edelleen. Nukkumatti, viettele minut tänään ajoissa unille. (Heti matsin jälkeen, kiitos.)

-Esko-

Kuva: J.Lehtonen ///

Iloa, surua, heviä ja hempeetä

Tänään tutustuimme töissä viimeisellä oppitunnilla erilaisiin laululyriikoihin. Lyriikat kappaleissa aukeavat ehkä hieman paremmin vasta näin vanhemmalla iällä, tai näin ainakin itselleni on tapahtunut. Ei sitä pienempänä poikana tai edes vähän isompanakaan poikana hirveästi kiinnostanut kuuntelemieni kappaleiden syvällisempi sanoma. Joissain tapauksissa tämä saattoi olla ihan hyväkin juttu. Juostessani töistä kotiin pohdiskelin siinä matkalla, jotta on tuo musiikki ja erinäiset kappaleet hieno asia. Niiden avulla on helppo kuljetella itseään erinäisiin tapahtumiin oman elämänsä varrelta. Eskon musiikkimuistoja seuraavassa.

Joensuu ja ala-asteajat. Naapurin Mikon kanssa nauhoittelimme kaksipesäisellä mankalla c-kasetteja. Rec ja play täytyi painaa samaan aikaan pohjaan. Siinä sitten siirtyi omalle kassulleni ainakin Waspia, Twisted Sistersiä sekä Kissiä. Lyriikoista ei ollut hajuakaan, mutta bändin jäsenten ulkoiset habitukset tekivät pikkupoikaan vaikutuksen. Sirkkeleitä käsissä, kasvomaskeja ja Twisted Sisterin We`re not gonna take it:in kertosäe jäi lähtemättömästi mieleen.

Lahti ja uudet ympyrät. Grundigin cd-mankka, jossa oli pieni mustavalkotelevisio. Huoneeni helmi, josta olin todella ylpeä. Klamydiaa kuunneltiin paljon. Juuri tähän viittasin alussa, että ihan hyvä ettei lyyrinen puoli niin kovasti vieläkään kiinnostanut. Tästä siirryttiinkin hieman raskaamman musiikin vietäväksi. Ysiluokan luokkakuvassa päälläni oli Panteran paita. Äiti ehdotti kauluspaitaa. Tiedättehän, teini.

Lahti ja bändivaihe. Perustimme ystävieni kanssa punk-bändin. Skeittipunkkia sen aluksi piti soittaa, mutta vokalistin (minun) hyvin rajoitettu laulutaito torppasi tämän idean hyvinkin nopeasti. Millencolin ja No Fun At All:in levyt tulivat todella tutuiksi. Jälkimmäistä yhtyettä olin itseasiassa katsomassa pari viikkoa sitten Tavastialla. Äärimmäisen nostalginen keikka ja edelleen muistin lähes kaikkien biisien sanat ulkoa. 

Joensuu ja miesten korisliigan Sm-pronssimitali. Koripallourani tähtihetki osui Joensuun urkkatalolle. Loppuunmyyty katsomo huusi yhteen ääneen: KIITOS KATAJA. Kaulaani pujotettiin pronssinen mitali ja taustalla soi Queenin We are the champions. Ei tullut kultaa, mutta nousijajoukkueelle tuo oli melkein kultainen mitali. Upea ja ikimuistoinen hetki.

Helsinki ja Hämeentie. Meille oli syntynyt noin 24 tuntia sitten oma tytär. Minusta oli tullut isä. Kyseisestä roolista en tuolloin tiennyt juuri mitään. Saavuin yksin kotiin yöksi, makailin sängyllä ja laitoin soimaan Dave Lindholmin, Pieni ja hento ote. Tuli kyynel, onnen- ja liikutuksen kyynel.

F:n ristiäiset. Anna Puun Mestaripiirros on soinut varmasti melkoisen monissa ristiäisissä. Ristiäisissä tämä esitettiin livenä, ei tosin ihan Anna Puun toimesta. Aina, kun kuulen tuon biisin mieleni vaeltaa tuohon hienoon hetkeen. Tässä vaiheessa jo lyyrinen puolikin on alkanut kiinnostamaan. Upea kappale, upeilla sanoituksilla.

Helsinki, Munkkivuori ja parisen kuukautta aiemmin poisnukkuneen isoäitini asunto. Elämäni hirveimmät kuukaudet. Ehkä typerin väliaikaisasuntoidea mitä juuri eronnut täysin pihalla oleva mies voi itselleen kuvitella. Paikka, jossa olen pikkupojasta asti viettänyt aikaa. Paikka, jossa oli aina turvallista ja aina sinne pääsyä odotin, olikin yhtäkkiä muuttunut kolkoksi asunnoksi, jossa pelkäsin ja tuskailin täysin mullistunutta tulevaisuutta. Työkaverini vinkkasi Egotripin kappaleesta, Vuosi nolla. Hieno biisi, joka on edelleen itselleni hyvin merkityksellinen. 

Helsinki ja ensimmäinen ikioma asunto. Paperi T ja Pyhimys. Siinäpä pari lyyristä mestaria. Erittäin hienoja ja puhuttelevia sanoituksia. Ensinmainittu maalailee melkoisen mustaa mielenmaisemaa, jälkimmäinen ajoittain hieman kevyemmällä otteella. Sitäpä se on tässä asunnossa elelykin ollut. Paperi T:tä en olekaan aikoihin kuunnellut. Mistä lie kertoo?

Siinäpä läpileikkausta erinäisten artistien ja kappaleiden johdattelemana. Sunnuntaina olisi ne oikeat nelikymppiset. Milläköhän biisillä sitä lähtisi musiikkimuistoa tuosta päivästä mielen takalokeroihin tallentamaan? Niin ja kuvitelkaapa olevanne Arto Nybergin ohjelmassa. Minkä kappaleen valitsisitte soitettavaksi? 

Leppoisaa torstaita!

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //