Mitäs me Jani keksittäs? Siinä istuimme noin vuosi sitten opehuoneemme sinisillä sohvilla. Aloimme sitten pohdiskelemaan jotain hyväksi todettuja käytänteitä, joilla tätä työtämme jaksaa pääosin tehdä hymy huulilla ja hyvällä meiningillä. Yhtäkkiä meillä olikin parisenkymmentä kalvoa valmiina. Yhtäkkiä olimmekin jo pitämässä Jyväskylän yliopistolle ensimmäistä luentoamme. Tai ehkä käyttäisin ennemmin sanaa keskustelutuokiota. Nyt tuota settiä on vedetty jo monet kerrat. Jokaisen jälkeen on ollut aina hyvä fiilis. Tämmöiselle hieman rosoisemmalle tyylille on selvästi kysyntää. Siellä on seassa ripaus sitä kuuluisaa rokkenrollia. Asioista puhutaan suoraan, turhia kaunistelematta. Puolin ja toisin.
Toivottavasti olemme voineet antaa kuulijoillemme jotain ajateltavaa. Sitä ovat he ainakin meille antaneet. On ollut opettavaista kuulla muiden alan ihmisten kokemuksia omilta työuriltaan. Ihan hirveän mukavilta ne eivät tosin ole ihan kaikki kuulostaneet. Kirkkaimpina ovat mieleeni jääneet ainakin seuraavat tarinat. Olisivatpa ne fiktiota, mutta näin ei taida valitettavasti olla.
”Pelkään, että tulen kohtaamaan työssäni riittämättömyyttä ja en jaksa.” Näin sanoi eräs toisen vuosikurssin opiskelija. Opiskelija, joka ei ole vielä edes valmistunut siihen haaveidensa ammattiin.
”En uskalla nauraa ja olla liian positiivinen opehuoneessa. En ole varma, mitä ne muut minusta ajattelevat.” Kyllä työssä, kun työssä tulisi voida olla täysin oma itsensä. Jos naurua ja iloa joutuu panttaamaan, niin auttamatta ollaan menty väärälle polulle ja pahasti.
”En viitsi lähteä töistä kotiin ajoissa. Muut jäävät suunnittelemaan tunteja koululle ja luulen, että en onnistu pitämään yhtä hyviä tunteja, kuin he.” Niinsanottu oma hiihto se paras hiihto.
”Olin ollut pari viikkoa töissä. Vanhemmat kollegat tulivat hymy huulilla sanomaan, jotta tee nyt vielä pari vuotta tuolla meiningillä. Tulet kuitenkin väsymään jossain vaiheessa.” Kyllä se mentorin tuki on tärkeää. Tai, no ei kaikissa tapauksissa.
Tämä opettajan työ on tärkeää ja merkityksellistä. Liian vakavaa se ei saisi olla. Tälle alalle, kun saisi edes pilkahduksen lisää huumoria, hymyä ja toistan itseäni: sitä kuuluisaa rokkenrollia. Kuten kollegani Jani luentokalvoihimme kirjasi. Pirteä ja hyväntuulinen opettaja -> Pirteät ja hyväntuuliset oppilaat. Tähän minä pyrin, vaikka eihän se aina ihan helppoa ole.
Lauantaina onkin luvassa sitten toistaiseksi kirkkaasti suurin luentomme. Saimme kutsun Joensuun seudun opetushenkilöstön koulutukseen, jossa ilmoittautuneita on yli 300. Kyllä, yli 300. Ei muuta, kun hymyä huuleen ja katseet kohti lauantaita. Niin ja voisipa näitä joskus pitää ihan lähijuttuina. Se olisi ihanne ja tavoitteemme.
Rok ja oli muuten upea kakku keskiviikkona opehuoneemme pöydällä!
-Esko-
