”Life is like cross-country skiing. You never know what you´re gonna get.” Näin alkoi lähes tarkalleen vuosi sitten kirjoitukseni. Sitä olin silloin näemmä nerokkaasti hieman varioinut tuota Forrest Gumpin tunnetuksi tekemää lausahdusta. Sitä tuli silloin elämään myös melkoisia variaatioita. Pito loppui pohjasta ihan siellä maalisuoralla. Tuolloin oli meneillään Lahden MM-hiihdot. Nyt on meneillään Olympialaiset Etelä-Koreassa. Paljon kerkeää vuodessa tapahtua. Hiihdossa ja elämässä.
Harjoitusolosuhteet muuttuivat ja valmistautuminen tuleviin koitoksiin täytyi aloittaa ihan uudelta kantilta. Jälleen piirtyi mieleeni se upea kuva siellä nevalla taistelleesta hiihtäjäsuuruudesta. Suosta noustaan ja kaiken kanssa on opittava elämään. Eteenpäin on katsottava ja nykyiset harjoitusolosuhteet on luotava niin hyviksi kuin mahdollista. Ajoittain on tämä harjoittelu niin h#####n raskasta, mutta posin kautta… Näin kuuluu jo hieman kulunutkin sanonta. Sillä mennään.
Uusi vuosi ja uudet harjoitusohjelmat. Kyynisyyden MM-kisoihin olin jo valmis osallistumaan. Sitä alkoi tuntumaan, että yksinkö tässä lähdetään omaa suoritusta tekemään? Mentaalivalmennus alkoi kuitenkin tuottaa tulosta. Kalusto saatiin hoidettua kuntoon ja vihreän sydämen viimeistelyleiriltä löytyi tiimikaveri. Korkean paikan leiriltä se tuntui. Pää oli pinkissä pilvessä, molemmilla. Samaa latua. Oikeista lähtökohdista ja oikeilla tavoitteilla.
Ylikunto on riski. Onneksi huoltokopilla on ihmisiä palauttamassa maanpinnalle. Lisää pitoa pohjaan jos rupeaa liikaa lipsumaan. Juuri tänä helmikuisena tiistaina hiihto tuntuu todella hyvältä. Vasta ollaan ihan alkumetreillä. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan sitä kultasuoritusta. Kaikki vanhat hiihdot täytyy nähdä vain ja ainoastaan opettavaisina kokemuksina. Kanavoida ne oikein. Tiimityöllä ja rennolla meiningillä. Hiihdossa ja elämässä.
Ja kyllä: ”Life is like cross-country skiing. You never know what you´re gonna get.” Hakola taisteli tänään hienosti. Ei vaan enää finaalissa paukut ihan riittäneet.
Pitoa pohjaan!
-Esko-
// Kuvat: Markus Suntila //
Tänään nousi ystäväni Facebook-päivityksessä artikkeli, jossa ruodittiin kuinka esimerkiksi avaimia hukkaava ihminen saattaakin olla jopa nero. Tämä oli itselleni hyvin lohdullinen tutkimus. Tässä lyhyt lainaus Time-lehden jutusta: “Ei hätää: hajamielisyys, unohtelevaisuus ja keskittymiskyvyn puute saattavat olla merkki neroudesta..” Itse olen tässä lähiaikoina hävittänyt töissäni kopiokortin noin viisitoista kertaa, työavaimet kolme kertaa ja kruununa