Erotiikan maailman kesäspesiaali, naamioidut VHS-videot ja tämä tulevan pedagogin kirje

Tulin Lahteen viettelemään viikonloppua ja olipa tälle viettelylle ihan todella kunnioitettava merkityskin. Vanhempani ovat olleet naimisissa 45-vuotta. Kyllä noin suuresta saavutuksesta on tuotava kukkalähetys perille ihan henkilökohtaisesti. Tosin kukkia isälle ojentaessani, ei hän tiennyt yhtään miksi poika seisoo yhtäkkiä ovella suuren ruusukimpun kanssa. Noh, ehkäpä siinä onkin sen pitkän liiton salaisuus. Eipä taida heidän nuorempi poikansa enää ehtiä ihan samanmoiseen saavutukseen. Tai kiire ainakin tulee.

Isäni oli raivannut laatikostoja ja käynyt läpi sinne vuosien varrella kertyneitä papereita ja tavaroita. Yhden alakaapin salakätköihin toivottavasti ei löytänyt. Siellä on ainakin ollut Erotiikan maailman kesän jättispesiaali ja pari Top Gun- aihetunnisteella naamioitua VHS:videota. Noh samapa tuo, mutta yksi lappunen sieltä oli paperipinoista löytynyt. Opettajan urasta haaveilevan tulevan pedagogin kirjoittama kirje. En yhtään muista miksi tuommoinen on kirjoitettu. Ehkäpä pääsykokeiden haastattelutilanteeseen. 26- vuotias Esko kirjoitti silloin näin:

26-vuotta ja elämä edessä. Näin ajattelen elämääni tällä hetkellä; paljon on tullut nähtyä, mutta varmasti paljon enemmän on vielä näkemättä. Ylioppilaaksi kirjoitin Lahden Yhteiskoulusta vuonna 1998. Armeijaan menin vuonna 1999 ja pääsin pois samaisena syksynä.

Kotiuduttuani aloitin heti koulunkäyntiavustajan hommat paikallisessa harjaantumiskoulussa, jossa vierähtikin kaksi kokonaista lukuvuotta. Tällöin viimeistään päätin, että tulevaisuuden työni tulee liittymään lasten kanssa toimimiseen. Samalla pääsin tekemään joitain erityisluokanopettajan sijaisuuksia. Työ oli erittäin antoisaa, mutta välillä melko rankkaa. 

Koripalloa pelailin samalla täysipainoisesti ja Joensuun Kataja ilmoitti, että haluaisivat minut pelaamaan heille. Kaudeksi 2001-2002 suuntasin Joensuuhun, jossa pelaamisen ohessa suoritin vuoden mittaisen erityisryhmien liikunnanohjauksen peruskurssin. 

Nautinnollisen vuoden jälkeen olin taas takaisin kotikonnuillani. Koripalloa pelasin edelleen aktiivisesti ja työskentelin osa-aikaisesti Lahden Nmky:n toimistolla. Toimistohommat eivät tuntuneet kyllä yhtään alaltani ja kyselyni tuottivat tulosta. Pääsin takaisin koulunkäyntiavustajan hommiin. Syksyllä 2003 aloitin erityispedagogiikan appron työstämisen ja selvisin siitä hyvin tiedoin. Opinnot toteutettiin monimuoto-opiskeluna työväenopistossa.

Hain viime vuonna tänne laitoksellenne opiskelemaan, mutta paikka jäi hiuskarvan varaan. Siitä sisuuntuneena aloitin kasvatustieteen appron tekemisen ja päätin hankkia arvokasta työkokemusta tekemällä luokanopettajan sijaisuuksia. 

Aluksi sijaisuuksia tuli hieman nihkeästi, mutta kun sai vähän jalkaa oven väliin, niin puhelin soi jatkuvasti ja loppukevääksi sainkin kolmen ja puolen kuukauden äitiysloman sijaisuuden Kivimaan ala-asteelta. Toimin 5a-luokanopettajana ja tuo aika oli rehellisesti sanottuna elämäni parasta aikaa. Yhteisymmärrys lasten kanssa löytyi yllättävän nopeasti ja vanhempien kanssa kommunikointi onnistui ilman mitään kitkoja. 

Tuona aikana huomasi, että luokanopen työ on paljon muutakin kuin luokassa toimimista. Kokeiden tarkastaminen, luokkaretken/yökoulun järjestäminen, vanhempien yhteistyö, tuntien suunnittelu, kevätjuhlan organisointi ym…Kyseiset asiat tulivat hyvin tutuiksi. Opena toimin rennolla otteella, mutta tarvittaessa auktoriteettiakin löytyi. Luokassa vallitsi hyvä järjestys ja kertaakaan en ollut helisemässä. Johtui varmaan osittain siitå, etten harrastanut ovenkahvapedagogiikkaa, vaan suunnittelin tunnit huolella. 

Opiskelumotivaationi on tosi kova ja tämä ala on se, jota haluan opiskella. Iosveljeni opiskelee myös Okl:ssä ja häneltä olen saanut vain kannustavia kommentteja. Haluan ja uskon, että ”isona” minusta tulee luokanopettaja, toivottavasti mahdollisimman pian…

Olipa hyvä löytö ja hauska oli tuo ”kirje” lueskella. Isona minusta tuli luokanopettaja ja edelleen toimin rennolla otteella, mutta tarvittaessa auktoriteettiakin löytyy. Paljon on tullut nähtyä, mutta varmasti paljon on vielä näkemättä…

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho //

Ferritiinipitoisuudetko vinksallaan?

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Terveystalo

Onko sulla Esko ollut mitään neljänkympin kriisiä? No, ei kyllä ole ollut. Tuo nelosella alkava ikä ajoittain aina ihmetyttää, mutta eipä muuten ole ollut sen kummempia. Elämän peruspalaset ovat loksahdelleet hyvin kohdilleen tähän ikään mennessä. On ihana lapsi siunaantunut elämääni ilahduttamaan, on vakituinen työ ja oma asunto, jonne on aina mukava astua sisälle. Nyt voi vaan elellä leppoisasti ja nauttia päivistä, joita elämä eteen kuljettelee. Niin ja fyysinen kunto on juuri tällä hetkellä varmasti paremassa iskussa, kuin ikinä, vai onko?

Täytettyäni 40-vuotta oli ajatuksissa, että nyt pitäisi mennä niinsanottuun kokonaisvaltaiseen kehon skannaukseen. Yli vuosi on nyt eletty jälleen tuossa isi-muotoisessa konditionaalivaiheessa ja enpä ole saanut itseäni laboratoriotutkimuksiin asti kuljetettua. Etenkin rauta ja sen imeytyminen tähän juuri tällä hetkellä solakkaan vartalooni on ollut ongelma jo pidemmän aikaa. Muistan, kun Kajaanin OKL:ssä aloittaessani nuorehkon opettajakokelaan hemoglobiini mitattiin upean Kajaanin kampuksen alakerran terveydenhoitajan huoneessa. Se oli alhainen 131. Tämä tapahtui vuonna 2005. Pitäisi tarkistaa ehkäpä hieman säännöllisemmin. 

Ja taas oltiin siinä isi-muodossa. 11 vuotta tuon tapahtuman jälkeen vuonna 2016 tapahtui elämässä hyvin kuormittavia asioita ja ajoittaisen uupumuksen takia hakeuduin työterveyden kautta tarkistamaan kehoni sisäisiä arvoja. Ja jälleen muistan etenkin rauta-arvojeni olleen hieman vinksallaan. Kajaanin terveydenhoitaja ilmoitti vuonna 2015 tuloksen 131. Helsingin työterveydestä vuonna 2016 saapui tulos 130. Edelleen oltiin melkoisen alhaisissa lukemissa. Maltoferia, Obsidania ja erinäisiä valmisteita on tullut sen jälkeen syötyä.   

Opehuoneemme sinisillä sohvilla käydään kahvikupposen äärellä usein oikein hyviä ja hedelmällisiä keskusteluja. Siellä mainitsin asiasta, että nyt olisi jälleen korkea aika käydä mittaamassa hieman kehon sisäisiä arvoja. Juostujen kilometrien ja niihin kulutettujen aikojen mittaaminen onnistuu nykyään hyvinkin helposti, mutta juuri esimerkiksi rauta-arvojen mittaaminen on mukamas niin suuren työn takana. Ja eihän sinne laboratorioon mennä vasta, kun alkaa olemaan kropassa jo hieman suurempaa ongelmaa. Jos silloinkaan. Tämä ajattelumalli on periytynyt kyllä suoraan isältäni.

Ja kuin tilauksesta kilahti menneellä viikolla sähköpostiini tämä Terveystalon yhteistyö. Siinä mainittiin sana ferritiini. Ferritiini on asia, josta en ollut kuullutkaan ennen kirjoittamaani juttua aiheesta vuonna 2018. Silloinkin se löytyi googlailemalla mahdollisia väsymysoireitani. Nykyään aihe on jo huomattavasti tutumpi erinäisistä blogeista sekä iltapäivälehdistä. Kuten tekstin alussa kirjoittelin on fyysinen kuntoni tällä hetkellä melkoisen hyvä, mutta edelleen iltapäivisin olen todella väsynyt. Tiedä sitten johtuuko loman jälkeisestä unirytmien käännösongelmasta vai voisiko kysessä ihan oikeasti olla kehoni alhainen ferritiinipitoisuus?

Terveystalon tarjoama Voimat vähissä- tutkimuspaketti vastaa täydellisesti juuri tähän omaa mieltäni ajoittain askarruttaneeseen kysymykseen. Kajaanissa ja Helsingin työterveydessä tarkistettiin ainoastaan hemoglobiinit. Tämä Terveystalon tutkimuspaketti antoi todella kattavan kuvauksen rauta-arvoistani. Pelkkä ferritiinien mittauskaan ei ihan kokonaisvaltaista kuvaa kerro. Siihen sisältyi ferritiinin lisäksi verenkuva,
tulehdusarvo, B12- vitamiini ja folaatti.

En oikein sitä itse jaksa ymmärtää miksi minulle on niin vaikea saada raahattua itseni tuonne laboratorion penkkiin. Kiitos tämän yhteistyön sen sain aikaiseksi. Toimenpide kesti ehkä viitisen minuuttia ja sinne pääsi vieläpä ilman lähetettä. Aina ne tulosten saamiset hieman jännittävät, niin tälläkin kertaa.

Tulokset saapuivat todella nopeasti, koska olin ladannut puhelimeeni Terveystalon Oma Terveys- mobiilisovelluksen. Ja alkuhan ei lähtenyt ihan optimaalisesti liikkeelle. Heti neljä ensimmäistä nuolta osuivat punaiselle viivalle viitearvon ulkopuolelle. Ja tutuimpana se hemoglobiini. Tällä kertaa saapui tulos 130. Se mieltäni askarruttanut ferritiiniarvo oli aivan kirkkaasti vihreällä, onneksi.

Sen verran vieraita sanoja itselleni olivat leukosyytit, erytrosyytit, hematokriitti, että otin kätevästi applikaation kautta yhteyden lääkäriin ja kävimme chatissa tuloksia läpi. Rautakuurilla c-vitamiinilla höystettynä lähdetään korjailemaan. Loppuun heitin hieman mustaa huumoria ja kysäisin, jotta ei liene ihan välitöntä kuolemanvaaraa. Ei ollut.

Erittäin osuva ja tärkeä yhteistyö. Nyt vaan rautaa huiviin ja hemoglobiinit nousuun!

-Esko-

// Kuvat: Jenny Helenius //