Ensivaikutelman voi antaa vain kerran ja kyllähän se syysloma sieltä sarasti(a)

No, kyllä tuli loma todella tarpeeseen. Näinhän sitä todetaan lähes jokaisen loman koittaessa. Itse kyllä käytän tuota lausahdusta tähän alkaneeseen syyslomaan erittäin osuvana. Tämä aikoinaan perunannostolomana tunnettu vapaa antaa kyllä oivan hengähdystauon elämäni erikoisimpaan syyslukukauden alkuun. Työssäni tapahtui olosuhteiden pakosta suuri muutos siihen päivittäiseen ja totuttuun luokanopettajan hommaan. Pienryhmän opettajan paikka kutsui parisen viikkoa ennen lomaa ja kyllähän se tämmöisellä vanhalla ukolla ottaa hieman aikaa adaptoitua kaikkeen uuteen.  

Ja vieläpä ennen lomaa työnantajani siirtyi uuteen talous- ja henkilöstöhallintajärjestelmään. Noin viikkoon minulla ei toiminut mitkään tunnukset, joilla olisi ATK:n syövereihin päässyt sukeltamaan. Nykyaikana kaiken digiloikan keskellä tämä teki työstä hienoisen haastavaa. Onneksi olin pitänyt suurimman osan arviointikeskusteluista ajoissa, koska kaikki oppilastiedot ymmärrettävästi ovat noiden salasanojen takana.

Niin ja vapaat aloittavan perjantain hieman suurempaa palkkaa olin kovasti odottanut. Väärinhän sekin sitten tuli. Onneksi oli hieman kahisevaa sukan varressa, joten eipä se hirveästi mihinkään vaikuttanut. Ihan vain periaatteesta oikein maksettu palkka on kyllä semmoinen asia ihmisen elämässä, jonka perään ei kenenkään täytyisi joutua kyselemään. Vähän jäi huono ensivaikutelma näistä uusista systeemeistä.

No, kyllä se loma sieltä sarasti ja enpä jaksa tuommoisia asioita turhaan murehtia. Kaikki varmasti ajallaan järjestyvät. Perunoita en näillä vapailla nosta, mutta aion ainakin…

…syödä lounaan jossain keskustan lounasravintolassa. (Harvinaista herkkua opettajalle.)

…nukkua silmäpussit tiehensä.

…juosta joka päivä vähintään kymmenen kilometriä ja ottaa monta päiväsaunaa päälle.

…suuteloida.

…katsoa jonkun hyvän sarjan suoratoistopalvelusta.

…viettää aikaa läheisteni seurassa.

…kaivaa airfryerin varastosta.

…haahuilla kaupungilla ja tuijotella ihmisvilinää.

…siivota kylpyhuoneen.

…matkustaa äitieni maille Joensuuhun. En malta odottaa.

Ihanaa viikkoa ja heittäkääpä jotain hyviä sarjaehdotuksia.

-Esko-

Kiitollisuuksia

”Valitettavasti meissä ihmisissä on se piirre, että me myötäeletään enemmän toisten murheiden kautta ja samaistutaan vaikeita asioita elämässään kokeneeseen ihmiseen – vaikka toisinpäin ois ehkä oikeesti terveempää. Ihmiset tuntuu ärsyyntyvän jopa enemmän sellasista vaikuttajista, joiden elämässä kaikki on hyvin…” Tämä on suora osittainen lainaus kommentista, jonka sain viimeisimpään kirjoitukseeni. Oli muuten todella, todella mukava saada paljon kommentteja myös blogin puolelle. Nekin, kun ovat hyvin vahvasti siirtymässä tuonne Instagramiin. Suuri kiitos siis lukijoilleni.

Hieman nyt otan inspiraatiota tuosta kommentista, vaikkei sen konteksti nyt ihan suoranaisesti tähän osukaan. Ajattelinpas jälleen koostaa tähän asioita, jotka ovat elämässäni juuri tällä hetkellä hyvin ja ovat saaneet aikaan kiitollisuuden tuntemuksia. On niitä isompia ja sitten ehkäpä hieman pienempiä.

Työtehtävän muutos. Niin kovin rakas luokanopettajan työni sai tänä syksynä aivan uusia sävyjä. Työolosuhteet muuttuivat ja samalla muuttui myös työn sisältö itselleni täysin kestämättömäksi. Lähes kaikki vahvuuteni luokanopettajana murenivat ja päivät alkoivat tuntua selviytymistaistelulta. 

Illat menivät palautuessa. Öisin herätti muutkin, kun eturauhanen. Päätä särki lähes jatkuvasti ja aloin huomaamaan itsessäni asioita, joita en ollut koskaan vielä noin parinkymmenen vuoden uralla huomannut. Se oli surullista, se oli myös vähän pelottavaa. Onneksi minulle löytyi pienryhmän opettajan paikka samaisesta koulusta. Nyt on reilut kaksi viikkoa uutta pestiä takana ja ilo opettamiseen alkaa jälleen löytymään. 

Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin asiasta puhua ja ryhtyä toimiin riittävän aikaisessa vaiheessa.  

Syksyn värit. Onpas ollut todella hieno syys meillä Suomessa. Paljon on tullut juostua ja päätä tuuletettua esim. edellisen kappaleen asian tiimoilta ja toki muutenkin. Olenkin monelle juoksun aloittamista harkinneelle tutulle sanonut, että nyt olisi paras aika aloitella. Luonto on upea ja happi kulkee. Harvoin sitä hyvän lenkin jälkeen on harmittanut.

Lahti, koti ja vanhemmat. Äitini taitaa juuri tällä hetkellä olla kirkkaasti Instagramini suosituin henkilö. On ollut aivan ihana huomata, kuinka olemme vuosien vieriessä hänen kanssaan vaan lähentyneet ja lähentyneet. Pienestä asti olen ollut vähän semmoinen äidin poika. Vaikka askel hidastuu ja lääkkeiden määrä kaapissa lisääntyy ei tämä asia näemmä koskaan muutu. 

Tosin viime vierailullani saimme aikaan ihan rehellisen riidan. Aiheena olivat hiukseni, jotka eivät kotiväkeä ihan hirveästi ilahduta. Suora lainaus: ”Nyt menet sinne parturiin. Nuo hiukset ovat aivan hirveät. Mie pidin sinua ihan kunnon miehenä.”

Leveiden farkkujen paluu vaatekaappiini. Kuudennella luokalla Lahden Yhteiskoulussa eräs tyttö sanoi minulle jotenkin näin: “Jos käytät leveitä farkkuja, niin tytöt vaan ihastuu suhun.” Juuri tällä hetkellä käyttötarkoitus on hieman eri ja nehän ovatkin oikein tyylikkäitä. Ollut kyllä vanhalle pillifarkku-ukolle melkoinen hyppäys.

Kirjoittelunurkkaus. Olen jo kauan haaveillut String-kokonaisuudesta huoneeni nurkkaan ikkunan eteen. Nyt semmoisen vihdoin sain ja olen enemmän, kun tyytyväinen. Kevyen ulkomuotonsa puolesta sopii pieneen asuntooni täydellisesti. Kaunis ja tarpeeksi ”näkymätön”.

Oversize-puvut. Olen kauan haaveillut tuommoisista puvuista mikä on päälläni ensimmäisessä kuvassa. Ollut todella vaikea täältä Suomesta löytää, kunnes aivan sattumalta päädyin Voltin aleen Helsingin Kampissa. Sieltähän niitä löytyi kaksinkappalein. Menee niin arjessa, kuin juhlassakin.

Keittiöni. Yläkaappien poisto sekä nuo kupariset elementit jaksavat ilahduttaa joka kerta, kun astun kotiini ja katson oikealle. Pienet asiat muuttivat asuntoni visuaalisen ilmeen aivan täydellisesti. Juuri sopivan minimaalista. Kovinkaan moni kokkausintoilija ei ehkä tähän asiaan yhtyisi.

Juoksukengät. Olen hieman hurahtanut uusien (kalliiden) juoksukenkien osteluun. Tosin hyvät kengät ovat tuossa harrastuksessa ensiarvoisen tärkeät. Perustelen asian itselleni, että oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon ei voi koskaan sijoittaa liikaa.

Seuraajat ja lukijani. Kiitos, kun kommentoitte, haastatte asiallisesti, ymmärrätte ja kannustatte. 

Mukavaa iltaa ja ensi viikollahan onkin muuten jo syysloma.

-Esko-