Jos mä olisin sä, en mäkään olisi mun kaa!

“Kuka olisit, jos saisit olla sinä? ” Näin kuuluu Stockmannin uusi mainosslogani. Vastaisin tuohon kysymykseen, että olisin minä. Minä, Esko Sakari Kyrö. Omistuasunnossa asuva. Luokanopettajan virassa työskentelevä yhteishuoltaja-isä. Sinkku. Tuo viimeinen sana on ollut minulle hyvin vaikea sisäistää. Olen kokenut jotenkin häpeällisenä oman statukseni ja sen, että lapseni asuu osan ajasta eri osoitteessa. Ei, se ei ole häpeällistä. Se on osa elämää ja on vapauttavaa nähdä yksin eläminen, (ajoittain kaksin) jo jopa hyväksyttävänä elämäntapavaihtoehtona.

Minun ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa siitä, etten täytä viikonloppujani treffailulla. En koe, että nyt minun on löydettävä joku. Joku vaan. Se on mielestäni kohtuuttomin ajattelumalli ennenkaikkea sitä toista ihmistä kohtaan. Kuinka moni haluaa elää suhteessa, suhteessa, jossa olet toiselle se joku. Se joku, joka oli vain löydettävä, kun ei osaa olla yksin. Bruce Fisher toteaa kirjassaan todella osuvasti: “ Koko ilta voidaan kuluttaa yhdessä jakamalla, ei vain tarvitsemalla.

Tuohon lauseeseen kiteytyy niin paljon. Toivon toki, että jossain vaiheessa elämääni elän vielä parisuhteessa. Parisuhteessa, joka on syntynyt nimenomaan jakamisen, aidon halun, rakkauden ja elämän jakamisen tarpeesta. Ei siitä, että toinen on vain tarve. Tarve täyttää tyhjiö, jonka pitkä parisuhde ja yksinelämisen pelko on synnyttänyt. Arvostan maailman eniten tapaamiani ihmisiä. Arvostan heitä ja sitä ettei kukaan alkanut rakentaa parisuhdetta tämmöisen itseään etsivän, epävarman ihmisen kanssa.

En olisi ollut siihen valmis, todellakaan. Cheekin biisiä hieman mukaillen: ” Jos mä olisin ollut sä, EN mäkään olisi ollut mun kaa…” Edes täysin ehjä ei voi rakentaa rikkinäistä ehjäksi. Yksinolo, yksinäiset illat ja ennenkaikkea yksinäiset sunnuntait karaisevat ja kasvattavat. Ottaa aikaa kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi. Olla olematta vain puolikas, puolikas, joka etsii sitä kadonnutta puoliskoaan, kuten Fisher kirjassaan toteaa.

Olisiko ollut Maajussille morsian-ohjelman mainos, jossa joku toteaa jotenkin näin: ” Kyllähän se tuntuisi kivalta, että joku ajattelisi minua päivänsä aikana.” Kyllähän se tuntuisi, joskus, ehjää ihmistä.

Nämä sunnuntai-illat saavat ajatukset juoksemaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuva: Pasi Salervo //

Kuka muistaa? Katso kuvat!

Kaikki ovat varmasti elämänsä aikana törmänneet joihinkin kuvissa olleista asioista. Tein työviikon päätteeksi pienen kierroksen koulullamme ja napsin kuvia todellisista klassikoista. Tein digiloikan, tai ainakin nostalgialoikan hieman ajassa taaksepäin. Tee testi. Osaatko yhdistää kuvat ja pienet tekstipätkät?

” Ei sen aina tarvitse olla Qvinoaa, ei täysin vegaanista, ei spiruliinaa, ei sitä trendikkäintä. Sen voi tarjoilla muovilautasilta. Ympäristönä sali, jonka seinällä pienten taitelijoiden teoksia ja liikennevalot, joita ei löydy ihan jokaisesta ravintolasta. Lounasaikana paikka on lähes aina täynnä. Jonojakin saattaa ajoittain syntyä. Ruokalista vaihtuu viikottain. Tietyt klassikot ovat säilyneet asiakkaiden toiveista listalla jo vuosikymmeniä. Taloustilanteen heilahtelujen takia kermaviilikastike ei kuulu enää automaattisesti kalapuikkojen kanssa.”

” Musta muoviläpyskä, joka tallentaa muistosi. Tai ainakin murto-osan niistä. Hd-tasoista videokuvaa ei tuo läpyskä tunne, eikä tarvitsekaan. Kunhan voitti vanhan kilpakumppaninsa lerpun, riittää se hänelle. Pilven reunalle on siirtynyt tuo läpyskä, kirjaimellisesti…”

” Ja sieltä se lähtee. Ylämummoon! Komposiittimaila taipuu tämän nuorukaisen käsittelyssä ja reppu rävähtää! Mailoja menee kaudessa kymmeniä ja ei taida ihan kymmenen euroa riittää tuommoisen hankintaan. Entäs nämä kirkkaimman tähden ja metsän kuninkaan mukaan nimetyt? Lapa on suojattu muovierkalla. Ei tarvitse miettiä oikeita kuviointeja. Ylämummoon jo vuodesta 1960. “

” Ratkaise koodi ja tunne itsesi puku päällä istuvaksi päälliköksi, jonka tärkeimmät neuvottelut hoitaa tumma kaunotar. Laita punaista, keltaista ja vihreää juuri oikeisiin kohtiin. Ole ovelampi kuin vastustajasi. Ole niin ovela, ettet hävitä yhtään pelinappulaa. Suunnittelijoille (todennäköisesti edesmenneille) vinkkeinä, että sataa nuppineulan kokoista nappulaa on vaikea olla hukkaamatta. “

” Kumpi oli ensin? Dymotus-laite vai riekko talvipuvussa? “

” Kädet hikoaa. Aivosi ovat tehneet kaikkesi. Toivot sitä maailman eniten. Olisinpa onnistunut. Tartut molemmilla käsillä reunoilta kiinni ja teet hallitun ja nopean kääntöliikkeen. Avaat kannen ja ei perkele! Ei tuo kuvio näytä yhtään siltä mikä tuossa vihossa on. Ei muuta, kun alusta, taas kerran. Luovuttaa ei voi. Koukuttavaampaa kuin Clash of Clans.”

” Ja se naapuriluokan Malla oli taas unohtanut laittaa sen vasemman keuhkon paikalleen. Viimeksi näin se opehuoneen tiskipöydällä.”

” Jes, tuli matchi. Jos en kerro kenellekään. Lainaan tätä korttipakkaa. Palautan varmasti huomenna samaan paikkaan mistä otinkin. Treffikumppanisi istuu sinua vastapäätä. Hiukset on kammattu. Kaulalle suihkautettu sitä Byredoa. Sitä vähän arvokkaampaa. Edessä täydellisen sydänvaahdotuksen saaneet latet. Nyt  on aika kaivaa pakka takataskusta. ” Kuvitteletko koskaan olevasi poplaulaja?” ” Tuntuuko sinusta joskus kuin kaikki olisi päin mäntyä? ” ” Milloin tekee mielesi purkkaria? ” Tässä vaiheessa saatat istua pöydässä jo yksin ja miettiä olisiko tuo viimeinen kysymys kannattanut kysyä ensimmäisenä? Se purukumi olisi voinut avata tunnelmaa. Korttipakka takaisin koulun lautapelihyllyyn. Siellä sen on parempi olla.”

” Kyllä hiekkakuoppa Seutulassa on ihan kuin Suez. Pahvista palmua kukaan erota aidosta. Kyllä meidän Taisto kaksvee voi tehdä lavasteet. Vähän terottaa niitä hiekkakakun reunoja. Menee pyramidista.”

” Verkkokalvolla ja maailman parhaalla koripalloilijalla on sama numero.”

” Veivaa, veivaa, veivaa. Laita meille tänne Suomeenkin vähän aurinkoa. Kouluisäntä vaihtoi lampun viime viikolla. Aurinko paistaa kirkkaampana kuin koskaan.”

Kuinka moni sai kaikki oikein?

-Esko-