Olihan aikamoinen ikuisuusurakka. Niin siis tämä blogin ulkoasun muuttaminen ja kaiken turhan sälän poistaminen. Nyt aletaan olla jo loppusuoralla. Varmasti vielä tulee ulkoasu hieman muuttumaan ja olkoon tämä nyt vähän tämmöinen harjoittelukirjoitus. Onpa kiva pitkästä aikaa istua sohvalla tämä vuonna 2016 ostettu kannettava tietokone sylissä ja kirjoittaa. Tästä minä pidän.
2016 tosiaan alkoi tämä blogini. Se alkoi täysin erilaisesta elämäntilanteesta, jossa elän juuri tällä hetkellä. Se alkoi terapiaprojektina. Se alkoi ahdistuslääkkeiden säestämänä. Muistan, kun naputtelin ensimmäisiä kirjoituksiani juuri taivaaseen siirtyneen isoäitini keinutuolista. Kyllä, ensimmäisenä eroasuntonani toimi vanha mummolani. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkäpä kannattanut muuttaa jonnekin muualle.
Kirjoituksia on vuosien saatossa kirjoiteltu mitä erikoisemmista lokaatioista. Haagan valkoisen talon uimahallin pukuhuoneesta, jumppakerhon aulasta, Aapiskukon pöydän äärestä, Kööpenhaminan lentokentältä, Malmöstä ja vaikka sun mistä. Kirjoitusten aiheetkin ovat eläneet täysin oman elämäni mukana. Sen olen kokenut hienona ja arvokkaana tarinana. Ei fiktiivisenä, vaan faktana. Ihan raakana faktana.
Tänä vuonna tulee siis yhdeksän vuotta täyteen E2O-blogin taivalta. Aloittaessani blogit olivat todella kovassa huudossa. Lukijamäärät olivat älyttömiä ja sosiaalisen median kanavat vasta hakivat muotoaan. Nykyään lyhytvideot ovat haalistaneet blogien kultaisimman kiillon. Sen tiedostan oikein hyvin, mutta minä aloitan nyt aktiivisen kirjoittamisen. Aloitan sen kaiken muun rinnalla. Tosissani, mutta täysin omalla tutulla linjallani.
Eli tänne tulee varmasti aivan kaikenmoista tekstiä. Aivan kaikenmoisista aiheista. On minulla myös tavoite. Olla Suomen luetuin yli 40-vuotias miesbloggaaja.
Toivottavasti autatte minua tavoitteessani ja löytyy vielä ihmisiä, jotka haluavat pysähtyä tämän ukon tekstien äärelle.
Ihana, kun olette!
-Esko-
