Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Etäsuhde

21.5.2019

Tässä on nyt reilut parisen vuotta elelty etäsuhteessa. Ei, ei semmoisessa perinteisessä aikuisten välisessä, jossa on kihelmöivää jännitystä ja tapaamisen hetkellä arki tuntuu juhlalta. Olo on kuin leijuisi taivaissa ne kuuluisat pinkit lasit päässään. Katkeamattomia viestiketjuja ja yhteisiä videopuheluiden mahdollistamia kokkaushetkiä. Haaveita ja toivoa siitä mahdollisesti koittavasta päivästä, kun yhteiseen kotiin kannetaan hymy huulilla ne sunnuntai-Ikeasta ilman väittelyitä hankitut hyllyt ja vartaloa myötäilevällä patjalla varustettu satakasikymppinen sänky.

Tässä on nyt reilut pari vuotta asusteltu etäsuhteessa oman lapseni kanssa. Istuin viikonloppuna tramppaparkissa. Join yhteisestä vesipullosta vettä ja katselin, kun tuo maailman ihanin tyttö pyöritteli volttejaan. Pyllähti, nousi ylös, pyllähti, nousi ylös. Jaksoi harjoitella, kunnes onnistui. Katsoi minua silmiin, hyppäsi korkealle ja heitti iloisena kanssani yläfemman. Tässä on itsekin viime vuosina pyllähdetty, noustu ylös, pyllähdetty uudelleen ja noustu ylös. Jaksettu harjoitella vaikka kuinka paljon. Heitetty iloisia yläfemmoja. Niistä iloisista yläfemmoista huolimatta on asia, jota en vaan saa täysin adaptoitua päähäni. Se on juuri tämä etäsuhde.

Näiden reilun kahden vuoden on tämä mies tehnyt seuraavia subjektiivisia havaintoja omassa pienessä, veljeni mukaan isossa päässään. Asiat, jotka ovat olleet haastavia.

  • Harvemmin lastaan tapaavana menee hyvin helposti päälle niinsanottu ”sirkusmoodi”. Täytyy yrittää keksiä koko ajan jotain megahauskaa ja virikkeellistä tekemistä. Ei sen niin pitäisi mennä ja tämän tiedostan oikein hyvin. Sitä vaan lomilla ja viikonloppuisin tekee helposti juuri niitä perusarjesta poikkeavia juttuja.
  • Suhteet Helsingissä asuvien ”lapsellisten” ystävien perhetreffit ovat jääneet minimaalisiksi. Vaikka sitä kuinka yrittää vaalia näiden pikkusankareiden tapaamisia, niin väistämättä nämä langat ovat ohentuneet. Eivät saa lipsahtaa kokonaan käsistä.
  • Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, kun en vain osaa pitää kiinni omista kasvatustavoitteistani. Tämän elämäntilanteen taakse on helppo piiloutua tilanteissa, joissa olisi täytynyt toimia täysin toisella tavalla. Oli kyseessä sitten ihan pienikin asia tai vähän suurempi. “Okei, voit syödä poppareita sängyllä.” Johdonmukaisuutta Esko, johdonmukaisuutta.
  • Hieman ohkainen kouluarjessa eläminen. Opettajan olen tavannut kerran. Oikein oli mukava. 
  • Tämä kysymys, tämä kysymys, josta olen paljon kirjoittanut. ”Kuinka usein näet lastasi?” Se häpeällinen kiemurtelu tulee edelleen, ihan jokaikinen kerta.
  • Se tunne, kun lapsi soittaa iloisena kertoakseen jostain päivän tapahtumasta. Olet semmoisessa paikassa, että et voikaan ottaa vastaan videopuhelua. ”Aijaa”- vastaus tekee aina semmoisen kokovartalopuudutuksen ja parin minuutin erikoisen olon.
  • Tämä tilanne on myös saanut minut todella epävarmaksi, kun tulee puhetta mahdollisesta lapsiluvustani. Yksi se on ja hyvin todennäköisesti tulee aina olemaankin. Ja noissa hommissa olisi lienee hyvä olla mukana toinenkin osapuoli, eli ei ole kyllä millään lailla ajankohtaisia nämä ajatukset.

Asiat, jotka ovat olleet positiivisia.

Aurinkoista tiistaita ja terveisiä Hyvinkäältä!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (13)

You Might Also Like

, , , , , ,

Housut pois hyvän asian puolesta

19.5.2019

Mahtuipa iloisia ja hyväntuulisia tapahtumia näihin muutamiin menneisiin päiviin. Hymyä, naurua, positiivista tunnelmaa, erikoisia kohtaamisia ja keskusteluja ventovieraiden ihmisten kanssa. Torstaina järjestetty MllUp- hyväntekeväisyysmuotinäytös oli jälleen hieno kokemus. Tupa oli täynnä ja tulipa sitä pyörähdettyä aika monen silmäparin edessä bokserit jalassa. Yleisön onneksi paita sentään pysyi päällä. Mitäpä sitä ei hyvän asian puolesta tekisi? Hauskaa siellä oli ystäväni Heroldin Kimin kanssa askeltaa. Toisella ehkä hienoisesti enemmän kokemusta catwalkeista. Kumpaa lie tarkoitan?

Toisen pyörähdyksen sainkin heittää pienen keltanokkaystävän kanssa. Reipas kaveri ja sattuipa olemaan vielä koripallomiehiä. Siinä lavan päässä heitti kaveri minulle täydellisen rannesyötön hienolla Wilsonin mustalla pallollaan. Huippu ja rohkea pikku-ukkeli.

Takahuoneessa pyörin hieman ummikkona ja ympärillä hääräsi Suomen viihdemaailman kirkkaimpia tähtiä. Todella välittömiä ja kivoja tyyppejä kaikki kenen kanssa juttelin. Akseli Herleville oli pakko käydä kehumassa Naughtybrgrin hampurilaisia. Antti Ketoselle kerroin, kuinka vaikuttava hänen Olisitpa sylissäni kappale onkaan ollut. On tehnyt minusta kovan iskusävelmien kuuntelijan. Toivottavasti eivät ihan Urvelona pitäneet.

Ja suurimman palveluksen teki ihana laulajatar Ilta. Tyttäreni on todella kova Ilta-fani ja hän oli askarrellut fanikirjekuoren. Nyt minulla avautui mahdollisuus antaa tämä kirje hänelle suoraan käteen. Unohdin sen aluksi autoon ja näin jo silmissäni, kuinka isyyspisteeni putoavat miinukselle jos tämän jutun sössin. Juoksin tuhatta ja sataa takaisin autolleni ja toimitin kirjeen Iltalle. Hän lähetti vielä F:lle takaisin videotervehdyksen. “Meinasin tippua penkiltä, kun sain sen.” Oli pikkumimmin vastaus.

Kiitos järjestäjille, että pääsin mukaan tänäkin vuonna. Ja sitten olikin parin hieman erilaisen tapahtuman vuoro. Kesäinen Helsinki on täynnä erinäisiä karnevaaleja. Lauantaina järjestettiin Arabian katufestivaalit, jossa kävimme F:n ja hänen serkkunsa kanssa pyörähtämässä. Sää suosi ja kyllähän aurinko saa ihmiset liikkeelle. Aivan älyttömästi porukkaa ja oli kaikenmoista aktiviteettia tarjolla. Ensikosketus graffiti-maalaukseen otettu.

Ja sitten se viimeinen setti. Sain kunnian osallistua ystäväni Mikon kipparoimaan marathonviestijoukkueeseen lauantaina järjestettyyn Helsinki City Marathoniin. Vetäsin aloitusosuuden viisitoista kilometriä. Se oli niinsanottu nautinnollinen juoksusuoritus. Mahtava sää, mahtava reitti ja mahtavasti ihmisiä kannustamassa reitin varrella. Ei paljoa väsymys tuntunut ja vaihtopaikalle saapui todella hyväntuulinen heppu. Hattua nostan kaikille kokonaisen marathonin juosseille.

Huhheijjjaaaaa!!! Olipahan menoa ja meininkiä!!

Huomenna olisikin sitten maisemanvaihto edessä. Hyvinkää, täältä tullaan!

-Esko-

// Osa kuvista: Mll Up- Facebook Leena Aro //

Comments (0)

You Might Also Like