No, nyt oli superia meininkiä!!

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Superpark Vantaa

Nyt hän kävelee, kävelee hapuilevat ensimmäiset askeleensa. Muistan erittäin hyvin, kun pieni tyttö otti tiukasti etusormestani kiinni ja nousi pystyyn. Irroitti ja jatkoi matkaansa muutaman metrin eteenpäin. Pyllähti ja hymyili leveästi. Osoitti bluetooth-soitinta ja pyysi lempibiisiään, joka laittoi aina mimmin liikkeelle. Kappale oli Maroon 5:n Moves like Jagger. Nyt tämä samainen pieni tyttö heitteli Vantaan Superparkissa yhden käden kärrynpyöriä, hyppi voltteja vanumonttuun ja otti kaveriaan etusormesta kiinni. Osoitti seuraavaa liikunta-aktiviteettia, riensi sinne juoksujalkaa ja minä lähinnä yritin pysyä perässä. ” Mihin nämä vuodet vain häviävät?…” Mietin mielessäni.

Superpark-aktiviteettipuisto Vantaan Tammistossa on loistava paikka. Superparkin tarina syntyi isän ja tyttären yhteisestä lapsille suunnatusta sisäleikkipuistovierailusta. Kahvilassa istuneen isän mielessä heräsi ajatus, kuinka kehittää paikka, jossa kaikenikäiset voisivat touhuta yhdessä. Ilon kautta ja ilman kilpailua. Näin sai alkunsa Superparkit ja onneksi saivat. Superparkissa laitteet eivät liikuta sinua, vaan sinun täytyy itse liikkua. Tekemistä riittää ja liikuntamahdollisuuksien kirjo on todella laaja. Liikuntaihmisenä pidän näistä aktiviteettipuistoista todella paljon. Itsekin sitä ikäänkuin vahingossa tuli kokeiltua vaikka ja mitä. ”Jos minäkin nyt yhden voltin tuonne vanumonttuun heittäisin.” Ei jäänyt yhteen.

Liikunnan tärkeyttä ihmisen elämässä ei voi kukaan kiistää. Liikunta on saanut viime vuosina kuitenkin todella kovan kilpailijan varsinkin lasten ja nuorison keskuudessa. Valkoinen haamu ja hänen applikaatiojoukkueensa haastavat tosissaan niitä tekojääratoja sekä kiipeilytelineitä. Kilpaurheilu ei ole kaikkien juttu, eikä tarvitsekaan olla. Koulumaailmassa työskentelevänä on ollut ilo huomata kuinka esimerkiksi Liikkuva koulu- ohjelma pyrkii lisäämään lasten ja nuorten liikettä kouluissa. Pieniä hauskoja liikuntajuttuja luokkahuoneisiin ja koulujen pihoille. Mieli virkistyy ja keho saa liikettä huomaamattaan. Sovellettuna sama idea on Superparkissa. Hauskanpito kavereiden tai perheen kanssa on ykkösroolissa ja liikunta tulee mukana hyvänä sivutuotteena.

Syyslomat ovat ovella ja ikkunasta ulos katsoessa voi todeta, että onneksi nykyään on mahdollisuus myös sisäaktiviteetteihin. Superpark tarjoaakin todella hyvän mahdollisuuden viettää syyslomapäiviä vaikkapa koko perheen kesken, isovanhempia unohtamatta. Isovanhemmilla on lokakuun ajan vapaa pääsy Superparkiin. Paikallisten syyslomien pyöriessä puistoissa on tarjolla myös rauhallisia etätyöpisteitä ilmaisine Wifeineen ja kahvitarjoiluneneen. Lapset liikkuvat ja työt edistyvät, toivottavasti. Alle kouluikäiset tarvitsevat puistoon mukaan aikuisen valvojan ja myös alle neljävuotiaat pääsevät puistoon sisään ilmaiseksi. Mahdollisuus on hankkia myös kuukausikortti 59e/kk. ja tämä oikeuttaa Superparkin rajattomaan käyttöön. Tarjolla on myös 6kk. ja 12 kk. kortteja.

Vierailimme pikkumimmin ja hänen hyvän ystävänsä kanssa Vantaan Superparkissa viime lauantaina ja olihan mukava reissu. Tytöt olivat aivan innoissaan ja heidän touhujaan oli kyllä liikuttavan mukava seurata sivusta. Ykkösjuttuja olivat heidän mielestään tangot, volttien tekeminen, apinakiikkutörmäily esteisiin ja rengaslaskeminen. Mielestäni parasta oli katsella niitä useita ja useita liikunnan riemusta nauttivia nuoria, lapsia ja aikuisia. Niin ja tietysti volttimonttu, lämäritutka, baseball ym…Mukana oli valitettavasti myös negatiivisia asioita. Valokuvaaminen oli lähes mahdotonta, kun ei mimmit pysyneet hetkeäkään paikallaan. Tyttöjä ei meinannut saada millään pois puiston syövereistä. Lähtiessämme auton ikkunoita joutui tuulettelemaan normaalia kauemmin, koska kyydissä oli kolme huomaamattaan kunnon liikuntasuorituksen tehnyttä heppua.

Menkäähän temppuilemaan ja minun Instagramissa (@eskokoo) on arvonnan kautta mahdollisuus napata liput takataskuun, tsek!!!

-Esko-

Jokainen tapaturma on liikaa!

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Tapaturmapäivä

Legot lattialla, joo, joo. Tiedätte varmasti tunteen, kun astut päälle. Sattuu niin järjettömästi. Siihen, kun lisäät vielä käsiisi kattilallisen kiehuvaa vettä. Saavut vanhemmillasi saunasta ja astelet märillä jaloillasi pitkin parkettia yläkerran parvekkeelle vilvottelemaan. Mukava pieni lätäkkö kiiltelee siinä portaiden yläpäässä. Isän tekee mieli vielä ennen nukkumaanmenoa lähteä hakemaan alakerrasta äidin tekemää siskonmakkarasoppaa. Märkä parketti, paljaat jalat ja lähemmäs seitsemänkymppisen koordinaatio. Kiireinen aamu. Aamukahvi autoon mukaan. On pimeää ja sade vihmoo ikkunoita. Ikeasta hankitun matkamukin kansi on hieman huonosti kiinni. Kaadat kunnon kulauksen suuhusi, kansi irtoaa ja samalla kiihdytät keretäksesi niillä vanhoilla keltasilla valoilla. Huonosti nukuttu yö. Teknisen työn tunnit, vannesaha ja kiire.

Siinäpä niitä aivan tavallisia arkisia esimerkkejä, joista osa on varmasti todella tuttuja ihan jokaiselle suomalaiselle. Ihan niin tuttuja eivät ole luvut tapaturmatilastoista. Suomessa sattuu vuosittain lähes miljoona, siis miljoona tapaturmaa ja esimerkiksi vuonna 2015 maassamme kuoli tapaturman seurauksena 2399 ihmistä. Suomen tapaturmakuolleisuus on koko Euroopan korkeimpia. Ja missäpä muualla näistä suurin osa tapahtuisi kuin kotona. Siellä kaikista tutuimmassa paikassa. Niiden tuttujen rutiinien ympäröimänä.

Ensimmäisessä kappaleessa mainitsin useamman kerran asian, joka on yksi suurimmista tapaturmille altistavista tekijöistä. Ja sehän on niinkin arkinen juttu kuin kiire. Kiire heikentää tarkkaavaisuuttamme ja saa tekemään asioita hieman vasemmalla kädellä ja huolimattomasti. Vasenkätisenä en hirveästi tykkää tästä sanonnasta, mutta menkööt nyt. Ne Petshopit tai Legot unohtuvat helposti sinne lattialle. Kerkiäähän ne siivota aamullakin. Aamulla se kello soi aina samaan aikaan ja eikun torkuttamaan. Kiireellä Berocca kuppiin ja rattiin. Se työmatka ei edisty yhtään nopeammin vaikka roikut edelläajavan puskurissa kiinni ja kiroat vielä sitä eteen kurvaavaa linja-autoa.

Luettuani noita todella puhuttelevia tilastoja aloin miettimään omaa toimintaani ja arkista kiirettäni. Kuinka voisin ihan pienillä keinoilla opetella kiireettömyyttä? Niihin tuttuihin rutiineihin ja kaavoihin vaan helposti kangistuu. On vaikea nähdä, kuinka pienillä ja itsestäänselvillä teoilla voisi asioihin vaikuttaa. Kyllähän avainsana on ennakointi. Laitat jo illalla seuraavan päivän asioita valmiiksi. Varaat aikaa riittäville yöunille (vaikeaa) ja huolehdit, että matkamukisi kansi on visusti kiinni. Jos aamu on kotona venähtänyt totutusta, on autossa enää toivotonta kuroa sitä menetettyä aikaa takaisin. Oletettavasti työpaikalla saat ymmärrystä, jos ilmoitat saapuvasi muutaman minuutin myöhässä. Niin ja niissä kasaantuneissa työtehtävissä auttaa myös ennakointi. Tämän kuin itsekin muistaisi, eikä jättäisi töitä sinne viime tinkaan.

Nyt on koputettava puuta, mutta olen selvinnyt elämässäni ilman suurempia tapaturmia. Tottakai nämä perushommat on tullut koettua. Veitsi sormeen ja tikattavaksi. Painava pahvilaatikko, huolimaton miehekäs tempaisu notkoselällä ja kaksi viikkoa kierähdystekniikalla sukat jalkaan. Nyt on ollut selkä kunnossa, koska olen kiinnittänyt huomiota oikeisiin nostotekniikoihin ja välttänyt alaselkävammoille altistavia tilanteita. Perjantaina 13.10 vietetään valtakunnallista tapaturmapäivää. Päivän tavoitteena on parantaa maamme turvallisuuskulttuuria, saada ihmiset kiinnittämään huomiota niihin arkisiin tapaturma-alttiisiin valintoihin ja hallita omaa kiirettään.

Kuulostaako tutuilta tilanteilta?

Tapaturmapäivän tärkeimmän teeman mukaan: HOPULLE LOPPU!

-Esko-