Olihan mukavat päivät. On se jälleen kerran todettava, että ei ole maailmassa parempaa asiaa, kun isyys. Niin onnekas saan olla tuosta pienestä tytöstä, joka osaa hauskuuttaa ja haastaa sopivassa suhteessa. Päiviin mahtui suuren maailman tyyliin helikopterilla pörrännyt joulupukki, ennakoitua pipareiden koristelua mummolassa ja viimeisenä kruununa kävimme vielä viettämässä nopean hetken talven keskellä. Messilän laskettelurinteissä oli lumitykit täydessä touhussa ja olihan se ohiajaessa pysähdyttävä hieman lumeen touhuamaan. Oli ihan Lappitunnelmat.
Välillä sitä pohtii, että olenko ajoittain kävelevä ohjelmatoimisto ja onkohan jotkut toimeni jo hieman liikaa? Aamuisin laitan pipon, hanskat ja kaulurin patterille hetkeksi, että ne on mukavampi pukea päälle. Jos pieniä jalkoja väsyttää otan mukisematta olkapäille. Leikkaan joskus makkarat yllätyksenä sydämen muotoisiksi. Jos mozzarellatikkujen himossa ei voi mennäkään Hookiin pelottavan hain ja merirosvojen takia, niin sitten ajetaan jonnekin muualle. Touhuamme yhdessä paljon ja nautimme erinäisistä aktiviteeteista. Täytyykö minun kokea tästä huonoa omaatuntoa? Paikkaanko näillä asioilla niitä menetettyjä tunteja sieltä arkiviikoilta? Ei, en halua näin ajatella. Toivon, että yhteinen aikamme piirtää pienen ihmisen päähän kauniita ja mukavia hetkiä, joita voimme yhdessä vuosien päästä muistella.
Aamulla lueskelin Etelä-Suomen Sanomia, jossa oli neljän sivun juttu erotilanteiden jälkeisistä huoltoriidoista, joita oli Suomessa vuonna 2017 laitettu vireille 3987 kpl. Tekstin luettuani oli semmoinen olo, etten sitä halua todellakaan vuosien päästä muistella. Esimerkkinä oli päijäthämäläinen pariskunta, joiden riitely on kestänyt kymmenkunta vuotta. Mikä helvetti täysjärkisiin aikuisiin ihmisiin menee erotilanteissa? Katkeruus nousee myrskyn keskellä keskiöön ja sen kaikista tärkeimmän aarteen vaaliminen unohtuu siinä mylläkässä.
Akuutissa erotilanteessa on varmasti ihan suotavaa käydä pohjalla, mutta peli on osattava viheltää poikki ennen pysäyttämättömän lumipalloefektin syntymistä. Etlarin jutussakin esiintyneet sanat vieraannuttaminen ja toisen vanhemman mustamaalaaminen ovat niin oksettavia asioita, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi semmoisia kokea. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa ja piste.
Henkilökohtaisesti olin eron alkumetreillä täysin pihalla ja kaaoksessa. Uusavuton, hanskansa pudottanut isä. Parhaani yritin, mutta todella vaikeaa se oli. Päässä mylläsi, uni ei tullut, itsesyyllistämisen peikko takoi päähän jokatoinen minuutti. Tuollaisia tuntemuksia en halua enää koskaan elämääni takaisin, en koskaan. Juuri tällä hetkellä nautin helikopterilla saapuvasta joulupukista, lumikinoksista jalkojen alla ja suukosta poskelle aivan täysillä. Isänä, ihan tavallisena isänä.
Mukavaa viikkoa!!
-Esko-
// Lähde: ESS 25.11 //
Eilen pikkumimmin nukahdettua olin itsekin aivan poikki ja siinä ennen simahdustani mietin, jotta minne sekin päivä taas hävisi. Aika vaan riensi ja riensi ja yhtäkkiä olimmekin jo iltapuuhissa ja valmiina nukkumaan. Jostain netin syövereistä eteeni tuli aikaa tutkineen professorin Esko Valtaojan mietteitä. Tekstin luettuani nyökyttelin, nyökyttelin, koska olin arvostamani kaimapojan kanssa hyvinkin samaa mieltä. ” Jos emme kyttää kelloa, mittaamme aikaa tapahtumilla. Mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän aikaa vierähtää…” Juurikin näin. Lomalla hyvin harva katsoo kelloa orjallisesti. Touhuaa ja tekee itseään miellyttäviä asioita ja varmasti tämän takia tuntuu, että päivät ja viikot vain hurahtavat ja sillä lomalla ei taaskaan kerennyt tehdä mitään.