Eilen saapui opehuoneeseen työpäivän jälkeen pitkästä, pitkästä aikaa vihainen Esko. Vaahtosin ympärillä oleville kollegoilleni, kuinka isänpäivää ollaan korvaamassa ja miten meidän isien asemaa poljetaan entisestään. Kyllä, olin lukenut ainoastaan Iltalehden todella paljon keskustelua aiheuttaneen otsikon: Isänpäivä korvataan neutraalimmalla läheisenpäivällä. Klikkiotsikon taakse kätkeytyi paljon muutakin. Oma medialukutaitoni asettui puntariin hyvin vahvan tunnereaktioni kanssa. En tiedä asian tarkemmista faktoista, joten en lähde heittämään enempää bensaa liekkeihin. Tästähän saisi rakennettua todella herkullisen klikkiaiheen, mutta itselläni ei ole tähän mitään tarvetta, eikä asiasta myöskään niin vahvaa tietopohjaa, että lähtisin kirjoittamaan itsestäni ilman perusteluja seilaavaa täyttä idioottia. Toivon ja uskon, että läheisenpäivää marras- sekä toukokuussa viettävillä päiväkodeilla on menettelyynsä vahvat ja asialliset omat näkemyksensä.
Itse olen isä. Itselläni ei ole ydinperhettä. Itse työskentelen kasvatusalalla. Kyseinen asia luonnollisesti sai kiinnostukseni heräämään. Läheisenpäivä-ajattelun isän- sekä äitienpäivän tueksi ymmärrän oikein hyvin. Sitä en ymmärrä, että perinteisiin isän- sekä äitienpäiviin lähdettäisiin kajoamaan. Vaikka perheet monimuotoistuvat, erilaiset perhemallit ovat ydinperheen ohella osa yhteiskuntaamme. Toivon, että silti aina muistetaan isän olevan isä ja äidin olevan äiti. Kaikkien lasten ja aikuisten erilaisia taustoja sekä elämäntilanteita kunnioittaen.
Törmäsin juuri viime viikolla asiaan hieman eri perspektiivistä. Olosuhteiden sanelemana en pääse osallistumaan tyttäreni iltapäiväkerhon isänpäiväviikon tapahtumaan. Oli ihan hirveän raskas paikka tuottaa omalle rakkaalle lapselle pettymys. Värisevä ääni siellä puhelimen toisessa päässä oli vaikea nieltävä. F saapuu tänään luokseni ja on helpottavaa, että pääsen keskustelemaan asiasta hänen kanssaan. Uskon, että avoimella keskustelulla pääsemme hyvään lopputulokseen. Omassa luokassani on ensi viikolla edessä isänpäiväkorttien askartelu. Jokaisella oppilaalla on mahdollisuus osoittaa kortti rakkaalle isälle tai rakkaalle läheiselle ihmiselle. Näin olen toiminut koko opettajaurani ajan. Lasten etua haluan aina ajatella ja uskon, että avoimella keskustelulla, oppilaantuntemuksella ja empaattisella lähestymisellä voimme viettää ensi viikon kuvataiteen tuntia hyvällä fiiliksellä.
Mukavaa perjantaita!
-Esko-
