Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

akustiikkapaneeli

, , ,

Tässäkö syksyn suurin remonttihitti?

5.10.2023

Wau-efektiä haettiin ja nyt voi kyllä todeta, että semmoinen saatiin. Seinäni, joka on tässä vuosien saatossa elänyt ja nähnyt melkoisia vaiheita. Juuri tällä hetkellä sitä koristaa omien sanojeni mukaan rimaseinä, jollaisesta olin kauan haaveillut. Ammattilaistermien mukaan lienee akustiikkarimapaneeliseinä, mutta hyväksyttäköön lyhennykseni. Mistäs kaikki tällä kertaa sai alkunsa?

Olin nähnyt tuollaisen upean sisustusratkaisun jo paljon aiemmin erään ystäväni asunnossa. Jo silloin mietin, että nyt on kyllä miellyttävä. Oma asuntoni oli juuri noina aikoina valmistunut remontista ja seinällä kuivui se varmasti monille tuttu Tikkurilan Vuono. Eli eipä ollut vielä rimaseinän aika. Tuon todella hienon Vogue- taulun hankin vuonoseinääni koristamaan ja mietin, että tämä on tässä. Oli aika siis siirtää rimaseinähaavet odottamaan parempia aikoja.

Toissaviikolla marssin eräänä päivänä töistä kotiin. Avasin oven ja siinäpä se makasi taulu-unelmani keskellä käytävää. Onneksi ehjänä, taulu siis. Olin kiinnittänyt sen tarrakiinnityksellä (kiviseinä ja Esko= huono yhdistelmä), joka oli sitten repäissyt ihan mukavat siivut maalia mukanaan. En ole kovinkaan taitava remonttihenkilö, mutta sain vision. Rapsuttelen hieman maalia pois ja yritän jotenkin tätä putoamista paikkailla. Noh, eihän se oikein onnistunut.

Tässä vaiheessa kaukainen rimaseinähaaveeni saapui sieltä jostain mieleni syövereistä. Otin tähän ystävääni yhteyttä ja hän mukavana miehenä lupasi tulla minulle semmoisen asentamaan. Hakipa vielä tarvikkeetkin mukanaan. Ja tässä välissä on sanottava, että hänen valloittava hymynsä sai Instagramiini aika paljon eloa ja laitoinkin kyselyä, että kumpikohan sai enemmän kehuja. Uusi seinäni vai Kanta-Hämeen kuumin timpuri?

Päätimpuri ja aputimpuri, eli minä sitten tuossa maanantaina seinän asuntooni nikkaroimme. Tai minä lähinnä imuroin ja heitin juttua. Tärkeää toki sekin. Kokonaisuus rakentuu siis akustiikkarimapaneeleista, joita seinääni meni kuusi kappaletta. Pysyvät jämäkästi liimakiinnityksellä ja ovat kevyitä sekä helposti sahattavia sekä siirreltäviä. Yhden hinta on noin 65 euroa, eli kohtalaisen arvokkaita.

Arvokkaan näköinen on kyllä lopputuloskin, joka kruunattiin vielä led-valonauhalla. Valaisee Vogue-taulun täydellisesti ja tuo aivan ihastuttavaa lämpöä pimeneviin syysiltoihin. Tämä onnistui täydellisesti.

Mitä tykkäätte?

Esko

Comments (0)