Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

apulanta

, , , ,

Kuoleeko kipu huutamalla?

17.2.2019

Lukioaikani, luokkani suuri ihastus, joka asui tuolloin Heinolassa. Nuorta tapailua ja lopuksi liittyminen S.S kerhoon. Siis särkyneiden sydänten kerhoon. Tämän niminen kappale löytyy Apulannan ihan ensimmäisiltä levyiltä. Hajonnut EP:n kävin ostamassa Lahden Trion alakerrasta sijainneesta Mega Epesistä. Kyseisen kappaleen myötä tutustuin tähän hieman erikoisesti nimettyyn punk-yhtyeeseen. Kasisalilla kävin heidän keikkojaan katsomassa, jossa Tehosekoittimen kanssa soittelivat. Ja nippelitietona vielä semmoinen, että meidän bändikämppämme sijaitsi Tehareitten treeniksen alakerrassa.

Eilen tämä muuan Apulanta esiintyi loppuunmyydylle Hartwall Arenalle. Oli kyllä semmoinen rokkishow, että oksat pois. Oli Arvi Lindiä, oli suuren mustekalan tuhoamista, oli pommeja ja aivan älyttömän upeat valot. Niin ja tietysti ohjaavana ohjenuorana Apiksen tuotantoa ihan niiltä alkumetreiltä asti. Lähes jokaisen biisin sanat osasi mielessään ulkoa. Oikeastaan ensimmäistä kertaa heidän keikallaan kuuntelin sanoituksia hieman tarkemmin ja ovat muuten todella hienoja. Kyllähän siinä taas joissain kohdissa pikakelasi läpi omaa elämäänsä.

“Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla…” Sielläkin on käyty huutamassa ja toivomassa, että pääsisi kaivautumaan läpi siitä lattiasta. Siihen vielä hieman kemiallista helpotusta, jotta saisi sen kivun taltutettua. Talttuihan se, onneksi. Sinne koneeseen ei enää halua koskaan kadota uudestaan. Elämässä sitä voi kadota monenlaisiin koneisiin. Oman koneen kovalevy on saatu palautettua takaisin toimintakuntoon ja eilen tämän kappaleen soidessa pystyikin vain nyökyttelemään mukana pieni hymynkare huulilla.

“Elämään ei saa varoitustarraa ja vaikka saisikin, kuka niitä noudattaa?” Todella hienosti sanottu. Kukapa niitä aina noudattaisi? Ei varmasti kukaan. Tässä elontaipaleella, kun voi tapahtua ihan mitä tahansa. Niin hyvässä, kuin pahassa. Kaikki siitä omanlaisensa tarinan rakentavat ilman kasikympin lätkää takaraivossa.

Apulanta on tehnyt upean uran suomalaisessa musiikkikentässä. Todella fiksuja kavereita ovat nämä keulahenkilöt Toni ja Sipe. Sipen esiintyminen Puoli seitsemän- ohjelmassa oli erittäin miellyttävää katsottavaa. Rumpali rauhallisella äänellä puhui todella fiksusti esimerkiksi onnellisuudesta. Facebookissa tuota haastattelua on jaettu 4628 kertaa. Ei sitä enää nykyrokkarin tarvitse amerikkalaisen kollegansa tapaan heroiinipäiväkirjoja kirjoitella, ehkäpä hyvä niin. Voi vaikkapa suunnistaa ja soitella kaksi päivää putkeen loppuunmyydylle Hartwall Arenalle.

Hieno bändi ja hieno keikka!

-Esko-

/// Lainaukset Apulannan tuotannosta. ///

Comments (2)
, , , , , ,

Ei se nimi niin kaunis ole, eikä tarvitsekaan…

30.9.2017

Ensimmäisen kerran astuin sisään tuohon punatiiliseen rakennukseen, kun noudin sieltä talvikumisaappaisiin sopivat armeijan hiihtosukset. Ei ollut luisto parhaimillaan. Majurin ohjeistamat näkkileivät olivat sissitakin etutaskussa. Tällä hetkellä tuota punatiilistä rakennusta isännöi Apulanta. Ensimmäisen kerran kuulin kyseisestä rock-orkesterista jo aivan heidän alkutaipaleellaan. Seurustelin lukioaikoina Heinolalaisen tytön kanssa ja hänen tuttunsa soitti muistaakseni viulua Apulannan S.S kerho nimisessä kappaleessa. Tätä kautta tutustuin bändiin ja ovathan nuo alkuaikojen Apiksen biisit edelleen silkkaa timanttia. Attack of the A.L people, tuo Apulannan ensimmäinen pitkäsoitto kätkee sisälleen kappaleita, jotka soivat edelleen Spotify-listallani.

Apulanta, yhtye jonka nimi ei ole niin kaunis, eikä tarvitsekaan olla. Saavutukset puhukoot puolestaan. Yli kahdenkymmenen vuoden mittainen ura Suomen rock-taivaan yhtenä kirkkaimmista tähdistä. Aika monta Apiksen keikkaa olen itsekin nähnyt ja aika monta erilaista muistoa sisältyy näihin konsertteihin. Eilen Vain Elämää- ohjelmassa oli vuorossa Toni Wirtasen päivä. Mielestäni kirkkaasti paras jakso, mitä on ohjelmassa nähty. Rastapäinen Wirtanen vetämässä Mato-biisiä ruotsin kielellä. Siinä oli kunnon meininkiä. Kunnon nostalgiapläjäys omaankin nuoruuteen. Ja se Jenni Vartiaisen veto. Harvoin olen ihastunut ihmiseen ihan puhtaasti esiintymisen perusteella. Oli vaan niin viettelevän hauskan, loistava. Kerrankin on isällä ja tyttärellä sama suosikki Vain Elämässä.

Ja takaisin sinne punatiiliseen rakennukseen. Vierailimme tänään F:n kanssa Apulandiassa, joka sijaitsee Hennalan vanhalla kasarmialueella. Tarjolla on kahvilan herkkujen lisäksi Apulanta- museo. Todella hyvä paikka. Kannattaa ehdottomasti vierailla, ihan ehdottomasti. Uskoisin, että aika monella suomalaisella on  jonkinlainen kosketuspinta orkesteriin nimeltä Apulanta. Nyt on myös kuusivuotiaalla, jonka mielestä parasta Apulandiassa on pullat ja luvan kanssa tussilla seinään piirtäminen. Pelottavinta ensimmäisen museohuoneen jättimäinen rekvisiittahämähäkki.

Hennalassa, niin kaunis on maailma!

-Esko-

P.S. Minäkin olen odottanut yli kaksikymmentä vuotta, että saisin nimmarin tuohon Mato-singleni kanteen.

Comments (3)

Categories

Archives