Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

avoimet oppimisympäristöt

, , ,

Opettajan mielikuvituspäivä, vai?

19.9.2022

”Teit sen!” Etelä-Suomen Sanomien onnittelut- palstalla hymyilee juuri valmistunut kasvatustieteen maisteri. Eivät tainneet sukulaiset tähän suoritukseen uskoa ja siksi täytyi tästä ihan paikallislehteen ilmoittaa. Päättöharjoittelu rauhaisassa koulussa antoi sen viimeisen kipinän opettajan työhön ja kesän saattelemana on nuorella miehellä niiden perinteisten kesän tapahtumien jälkeen päällä myös niinsanottua pedagogista kiimaa.

Oi, kunpa ne saisin uitettua tuonne uuteen työyhteisöön. Vuosikelloja, käyttäytymissääntöjä, nimikylttejä sekä hauskoja dinosauruksen kuvia on työnnetty laminointikoneeseen jo noin viikko ennen sen ensimmäisen Veso-päivän alkua. Viimeisten kylttien kohdalla kone jo hieman ylikuumeni, mutta kolme voimakasta viilennyspuhallusta auttoi ja myös Jarnon nimi perhosfontilla saatiin, kun saatiinkin ulos. Sehän aiheutti opettajainhuoneessa jo ihan kunnon naurunremakan. 

On ihka ensimmäisen lukuvuoteni ihka ensimmäinen työpäivä. Se alkaakin uusissa, moderneissa avoimissa oppimisympäristöissä. Enpäs ole tämmöiseen ennen törmännytkään. Ihmettelen, kun seinien tilalla onkin vain suihkuverhoja muistuttavat viritelmät. Viereisen luokan äänet kantautuvat korviini kuin siellä huonosti äänieristetyssä hotellissa isoäidin syntymäpäivämatkalla Saarenmaan upeissa maisemissa.

Jos melu yltyy liian kovaksi, niin nostelet vain peukkua ylös. Tämän minulle annetun ohjeen otan välittömästi käyttöön. Näin minun oma opettajanikin toimi Kanervalan ala-asteella vuonna 1987. Miksi tämä ei tehoa? Miksi tämä ei tehoa? Ja samaan aikaan otsaani lentääkin tanskalaisen sisustusfirman tyynystä irtirevitty nappi. Tyynyillä ja niiden värimaailmalla tilaan on tuotu rauhoittavaa harmoniaa. Yhdessä on enää nappi jäljellä, tai siis oli.

Olen ostanut omilla rahoillani Etolasta uuden muovisen korin, jonne saan juuri sopivasti mahtumaan kaikki tarvikkeeni, koska minullahan ei olekaan enää pysyvää työpöytää, jossa voisin tavaroita säilyttää. Vaellus-Villeksi ristin tämän hienon ostokseni. Edessäni vaeltaakin samaan aikaan aika monta Villeä sekä Veeraa, koska kenelläkään ei ole enää omaa istumapaikkaa, puhumattakaan pulpeteista.

On alkamassa historian oppitunti ja aika kaivaa oppikirjat esille. Ei, ei, eihän enää olekaan oppikirjoja, vaan olemmekin siirtyneet digikirjoihin. Sinikan koneesta on akku loppu. Pekalta on naapurin koira syönyt laturin. Eläinlääkäriin ei onneksi tarvinnut lähteä. Itse yritän kirjautua koneelleni, mutta juuri sillä kohtalokkaalla hetkellä ei netti toimikaan. Tätäkin tuntia olin tiimini kanssa suunnitellut todella huolellisesti viime viikon ylimääräisessä suunnittelupalaverissa. Ja nyt mikään ei toimikaan. Nostan katseen koneeni ruudulta ja kukaan ei enää istu paikoillaan tai siis pyörivillä tuoleillaan. Melu ja hälinä täyttävät pääni. 

Tämä sama kaava toistuu ja toistuu ja toistuu. Oppilaani yrittävät parhaansa. Osa istuu kuulosuojaimet päässä. Viimeksi olen semmoiset nähnyt armeijan ampumaharjoituksessa Hälvälän ampumaradalla. Jokaisen työpäivän jälkeen syön välipalan, johon on uutena tulokkaana ilmestynyt kuusisatanen Burana. Katson yhteistä kalenteriamme, johon aina mielitiettyni kanssa kirjaamme yhteisiä menojamme. Petihippa lukee leikkisästi tämän päivän kohdalla. Otan punakynän käteeni ja vedän siihen rastin päälle. Kaivan laukustani melatoniinia ja samalla käteeni osuu pieni rypistynyt paperinpalanen. Oot maailman paras ope, on siihen kirjoitettu keltaisella puuvärillä. 

Haluaisin olla.

-Esko-

// Kuva: Antti Sihlman //

Comments (6)