Viisi vuotta sitten näihin aikoihin aloin todenteolla etsimään itselleni ihan ensimmäistä omaa asuntoa. Elämä oli kuljetellut tätä miestä siihen pisteeseen, että vähän myöhemmällä iällä se oman asunnon etsintä tulikin vähän yllättäen ajankohtaiseksi. Olihan siinä matkan varrella ollut useita vuokrakämppiä ja pari omalla lainaosuudella hankittua omistusasuntoa. Ensimmäisessä rivitaloasunnossa oli muuten kolme kertaa enemmän neliöitä, kun tässä nykyisessäni. Grilli oli sielläkin pihassa. Silloin grillasin kerran, ennenkuin möin naapurille. Nyt en ole vielä saanut hankittua edes kaasupulloa. Eli se ensimmäinen grillaus on vielä tekemättä. Kerkiää vielä, kerkiää vielä.
Olen itse ristinyt tämän kadun, jossa asustelen köyhän miehen Kaivopuistoksi. Tässä on hieman samanlaista idylliä ja kuusi värikästä pienkerrostaloa vieri vieressä. Hintataso ehkäpä noin puolet halvempaa, vaikkakin kyllä saa näidenkin asuntojen hankintaan nykypäivänä jo ihan kattavan europinon asetella. Juttelin tuossa taannoin naapuritalon hieman iäkkäämmän asustelijan kanssa. Kyselin tietääkö hän mitään tästä meidän talon historiasta. Sen tiesi kertoa, että tämä on toiminut aikoinaan eronneiden miesten tukitalona. Historian havinaa oli siis havaittavissa, koska tähän asuntoon silloin tavaroita kantaessani oli vielä tuelle tarvetta.
Talomme oli täysin remontoitu, ihan sisälmyksiä myöden. Asuntoani ei ole siis enää tarvinnut yhtään remontoida. Asukasta ovat vuodet hyvin remontoineet, ihan sisälmyksiä myöden. Ovat pinnat, putket ja sähköt kunnossa. Tämän asunnon hankinnasta olen edelleen erittäin tyytyväinen. Tein silloin viisi vuotta sitten pitkän listan mitä silloiselta asunnolta haluan ja kaikki ne ovat kylpyammetta lukuunottamatta toteutuneet. Hotellihuoneiden kylpyammeet ovat saaneet tämän tyhjiön paikata.
Hotelleista puheenollen minähän rakastan hotelleja. Tämä on ollutkin sisustukseni kulmakiviä ajatuksella: keskiluokkaisen miehen lompakko meets vähän yli kolmen tähden hotellihuone hieman vajanaisilla ravintolaelämyksillä. Asunnossani on hieman semmoista hotellihuonetunnelmaa. Etenkin televisionkatselupaikkaan on panostettu. Sielläpä taidan eniten aikaani vietellä. Keittiö, noh keittiö on keittiö ja sielläpä taidan aikaani kaikista vähiten vietellä.
Huonekaluja olen kerännyt vanhempieni ja sukuni varastoista. Hyvä, että olen kerännyt, koska niiden hintoja katsellessani Vepsäläisellä loksahti tällä ukolla suu auki. Yhden tuolin hinta oli kuukausipalkkani verran kymmenen vuoden ikälisillä. Äitini on minulle myös lähes kaikiksi lahjoiksi hankkinut aikaa kestäviä huonekaluja. Edelleen hän sanoo: …kun miusta sitten joskus aika jättää, niin on siulla nämä aina. Vähän kaihoisaa, mutta oikein sydämellinen ja ihana ajatus. Veikkaan, että tämän jutun luettuaan hän minulle tosin sanoo hieman toruen, että etkö ole vieläkään sitä kaasupulloa saanut ostettua?
Äiti, ensi kesänä sitten.
Kivaa iltaa!
-Esko-
