Blogini nimestä on tässä vuosien varrella ollut vaikka minkämoisia väännöksiä. Ja hyvä niin. Se on vähän kuin kirjoitettu teksti, antaa jokaiselle lukijalle mahdollisuuden tulkita tekstiä juuri omalla tavallaan. Alkuperäinen idea oli E2O. Omanlainen hahmotelma veden kemiallisesta kaavasta. Elämän kemiallinen kaava, joka pitää sisällään lähes mitä vaan. Ja sitä se todentotta on tässä reilun parin vuoden aikana ollut. Huojuvasta epävarmuudesta puhtaaseen onnellisuuteen. Ylämäkiä, myötämäkiä. Aurinkoa ja täysin harmaata usvaa. Ehkäpä osuvin tulkinta blogini nimestä on ollut Ee kaksi piste nolla (E2.0). Uusi minä, jolla on täysin oma elämä.
Usein olen puhunut siitä kuinka kirjoittaminen on minulle keino jäsentää omia ajatuksia. Kuinka on hedelmällistä saada vertaistukea ja vinkkejä teiltä lukijoilta. Kuinka on hedelmällistä tarjota oman elämänsä kautta vertaistukea teille lukijoille. Vinkata ajoittain tuotteista tai palveluista, jotka voisivat kiinnostaa juuri minun lukijakuntaani. Kovinkaan usein en ole puhunut siitä, että ajoittain tekisi mieli lopettaa tämä koko kirjoitushomma.
Miksi?
Minulla on tässä reilun kahden vuoden aikana rakentunut jo täysin oma elämä ja silti osa ihmisistä peilaa lähes jokaista vähänkin syvällisempää kirjoitustani menneisyyteeni. Se on todella turhauttavaa, todella. Helvetinmoinen sukellus tuli tehtyä ja siitä tuli kirjoitettua todella avoimesti. Säälittävä ruikuttaja, joka haikailee vanhaan elämäänsä. En haikaile, en.
Internet ja sosiaalinen media tarjoaa ihmisille hyvän väylän ”tutustua” ihmiseen jo ennen yhtäkään tapaamista kasvokkain. Istut uuden ihmisen kanssa kahvikupposen ääreen. En tiedä hänestä yhtään mitään. Jos hän on lukenut tekstejäni tai katsellut aikoinaan televisiota on hänelle varmasti muodostunut jo jonkinmoinen ennakkokäsitys minusta. Vaikka olen kirjoittanut ja esiintynyt täysin omana itsenäni on joku saattanut tulkita tekstejäni ja touhuilujani omalla tavallaan. Toisaalta, ihmisten täytyy hyväksyä toinen juuri semmoisena kuin on. Ajoittain tämä tuntuu painolastilta, tai sitten olen vain tämmöisen painolastin päähäni pyörittänyt.
Bloggaaminen on niin helppo keino ansaita taikinaa. Ei muuten ole. Tämä on ajoittain todella vaikeaa hommaa. Välillä ei lähde yhtään ja olen tehnyt itselleni tavoitteeksi postata lähes päivittäin. Olen tässä reilun parin vuoden aikana kirjoittanut 667 artikkelia. Ja sitten jos et kirjoitakaan. Niin, mitä sitten? Ei siihen todellakaan maailma kaadu ja lukijat käännä sinulle selkäänsä. Tämänkin painetilan olen itse itselleni luonut.
Välillä on hyvä miettiä myös näitä kielteisiäkin asioita. Tervettä vuoropuhelua itseni kanssa. Kääntää noita mainitsemiani asioita vahvuuksiksi ja ottaa niistä oppia ja ennenkaikkea oppia tekemään ainoastaan sitä omaa juttua. Ilman painetta, ilman turhaa perfektiomismia. Minä en todellakaan ole sellainen, eikä ole E2O:kaan. Eikä tarvitsekaan olla. Vähän säröä pitää olla pinnassa. Lopputulos: kahdesta en luovu, kirjoittamisesta ja “blogihatusta”.
Aurinkoa!
-Esko-
// Kuvat: Pasi Salervo //
