Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

faija

, , , ,

Kyllä isät osaa!

8.11.2018

Juuri kotiuduin Tampereelta, jossa olin pikkumimmin tanssin isänpäivähetkeä viettämässä. Teemana oli painitanssit. Ja ohje oli hyvinkin selkeä. Nyt saatte lapset roikkua, kieriä, hyppiä ja laittaa isät, isoisät ja läheiset liikkeelle. Ja niin muuten laittoivatkin. Huone täyttyi ilosta ja touhusta. Molemminpuolisesta ilosta ja touhusta. Siellä hikiset ukot heiluivat minkä jaksoivat ja pienet heput näyttivät kaikki mahdolliset temppunsa. Opinpas sieltä pari uutta kikkaa, jotka voi ottaa tulevaisuudessa ohjelmistoon. Yksi näistä oli ”heittoistuin”. Joka taidettiin toistaa noin kaksikymmentä kertaa.

Olipa kiva, että tämmöinen tuokio järjestettiin. Se oli niinsanottua laatuaikaa parhaasta päästä. Ei ollut mitään ulkoisia ärsykkeitä ja sai vain keskittyä sen oman pienen sankarin kanssa touhuamiseen. Tulipa siinä samalla tehtyä myös ihan kunnon liikuntasuoritus. Niin se ”heittoistuin” on siis liike, jossa otat lapsesi tuohon jalkojen päälle. Tukeva ote lantiosta ja rempseä takaperinvoltti hieman avustaen. Hienosti onnistui. Täytyy huomenna kokeilla Lahdessa myös oman isän kanssa. Eikun…

Tunti meni ihan hujauksessa ja lopuksi tehtiin vielä loppurentoutus. Aikuiset saivat makoilla patjoilla lasten hieroessa kissanaskellustekniikalla heidän selkiään. ”Hyi, tää iskä on ihan limainen…”, kuului vierestä. Eipä se menoa haitannut. Lopuksi pikkuheput vielä makailivat aikuisten selkien päällä ja silittelivät poskia. Siinä hetkessä pyöri mielessä vähintäänkin miljoona ajatusta. ”Iskää, täytyykö laittaa ulkohousut?” Tämä oli yleisin kysymys eteisessä ennen koteihin suuntaamista. Kaikki taisivat laittaa.

Ennen paluumatkaa Helsinkiin kävimme F:n kanssa vielä Koskikeskusessa syömässä ja heittelimme vähän tarinaa. Joulukuun tytöllä alkaa jo odotus kasvamaan…

Olipas hauska päivä!!

-Esko-

Comments (%)