Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

hollola

, , , , , ,

Kotiseuturakkautta

26.6.2019

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja OP Koti

Minä olen asunut Orimattilassa, Joensuussa, Lahdessa, uudelleen Joensuussa, uudelleen Lahdessa, Kajaanissa, Helsingissä, vielä kerran Lahdessa, taas Helsingissä ja juuri äsken hetkisen aikaa Hyvinkäällä. Jokainen kaupunki on ollut tärkeä osa elämääni ja jokaiseen kaupunkiin on aina ollut mukava palata. Tosin Kajaanissa en ole sitten muuttoauton lähdettyä käynyt.

Lahti on minulle erittäin rakas kaupunki ja pidän sitä toisena kotikaupunkinani. Vanhempani siellä edelleen asustelevat, kuten suuri osa ystävistäni. Joensuussakin on aina jotain taikaa. Nykyään siellä tulee käytyä oikeastaan vain Ilosaarirockissa. Jokaisena rokkiviikonloppuna olen aina kävellyt lapsuudenkotini ohi Niskakadulla. Katseeni suuntaan sinne yläkerran kulmaikkunoihin. Näin tulen tekemään tänäkin kesänä.

Lahdesta olen kirjoitellut paljon ja tulen varmasti jatkossakin kirjoittelemaan. Tämän yhteistyön myötä OP Kodin kiinteistönvälittäjät haastoivat minut miettimään omia lempipaikkojani Lahdesta, sen ympäristöstä ja vähän muistelemaan myös Joensuuta. Lahti on varmasti Suomen ainut kaupunki, jossa löydän jokaiseen paikkaan ilman Google Mapsia. Ovat niinsanotusti kulmat kohtalaisen tuttuja. Lahdesta kaikki tietävät hyppyrimäet, Sibeliustalon, Sataman alueen ja radiomastot. Vaan onpa siellä paljon muutakin.

PYHÄTTÖMÄNMÄEN NÄKÖALAPAIKKA

Tänne olen aikanaan monta kertaa ajanut isän punaisella Honda Civicillä. Uusi ihastus kyydissä ja radiosta joutuu hieman nostamaan volumea peittämään niitä jännittävän vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä. Kurvaan auton parkkiin ja nousemme autosta. Eteen aukeaa hienot näkymät kaupungin kattojen ylle. Olen käynyt myöhemminkin omalla autolla. Volumet normaalilla tasolla. 

RAVINTOLA TORVI

Ehkäpä Lahden legendaarisin ravintola. Jo eläkkeelle siirtyneen ovimiehen Jartun muistavat monet. Enää ei ole Jarttu ovella, mutta miljöö sisällä on säilynyt lähes ennallaan, rouheantyylikästä. Livemusiikkia paljon tarjolla ja Kaupungin Äänet kaupunkifestivaali elokuussa on oikein lämminhenkinen tapahtuma.

HOLLOLAN TRIPLA -> Kiikunlähde, Linnamäki ja Hollolan vanha kivikirkko

Hollolassa, aivan Lahden kupeessa on tarjolla tämä hieno ja vierailemisen arvoinen “tripla”. Kaikki nämä kohteet sijaitsevat kohtalaisen lähekkäin toisiaan ja varsinkin autoillen hyvin helppo toteuttaa. Kiikunlähde ja sen turkoosi vesi jaksaa ihmetyttää aina. Linnamäellä sijaitsevasta näkötornista aukeaa hienot maisemat, jos jaksaa ihan ylös asti kiivetä. Hollolan vanha ja jykevä kivikirkko kruunaa tämän kolmikon arvokkaasti.

PETIT ST.LOUIS

Tämä liike Rautatienkadulla on itselleni hyvin tärkeä paikka. Myyjät, joista on vuosien saatossa tullut jo tuttuja ovat aivan mielettömän mukavia ja tuotevalikoima heillä on hieman erikoisempi. Saatavilla ainakin hyviä, harvinaisempia hajuvesiä ja ei enää niin harvinaisia Support Your Local- tuotteita. Kiva pikkuputiikki, joka jättää aina hyvän fiiliksen.

Kyllä Lahesta löytyy vaikka ja mitä. Ohessa vielä OP Kodin kiinteistövälittäjien vinkkejä.

Lahden tunnetuin ja kokeilemisen arvoinen ruoka-annos on kiistämättä legendaarinen lihamuki, joka on siis kertakäyttömuki täytettynä döner kebabilla. Vegaaniversio on tietenkin vönermuki. Makean nälkään suosittelemme ravintola Rouxin muutaman kerran vuodessa järjestettävää kakkubrunssia.
Markus Saarinen, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Päijät-Häme

Lihamukin kävin testaamassa pitkän tauon jälkeen Jonen Grillillä, jossa kyseistä paikallisherkkua on tarjoiltu vuodesta 1988. Onhan se sanottava, että yksinkertaisen maukas ruokainnovaatio. Rouxin kakkubrunssia en ole kokeillut, mutta täytyykin ottaa selvää milloin pääsisi herkuttelemaan.

Launeen perhepuistossa kuluu helposti koko päivä. Puistosta löytyy mm. linnoitus, kiipeilytelineitä, liukumäkiä ja liikennepuisto.  Lyhyen kävelymatkan päässä puistosta sijaitsee Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha, joka on avoinna kesäisin.
Lea Varjola, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Päijät-Häme

Launeen perhepuistossa olen käynyt itse pikkupoikana, tosin silloin aktiviteettivalikoima oli hienoisesti kapeampi. Oman tyttäreni kanssa olemme käyneet useasti ja nykyään löytyy jos jonkinmoista vempelettä ja linnoitusta.

Yli-Marolan 4H-kotieläinpihalla olen käynyt viimeksi aikoja, aikoja sitten, kun työskentelin koulunkäyntiavustajana. Olikin piristävä mennä pyörähtämään pitkän tauon jälkeen. Tunnelmallinen ja kiva pikkupaikka useine eläimineen täytyy laittaa vielä tämän kesän vierailulistalle F:n kanssa. Mainittakoon vielä, että Launeen perhepuisto ja kotieläinpiha ovat täysin maksuttomia.

Ja sitten hypätäänkin kaupunkiin, joka sijaitsee idässä hieman kauempana. Joensuu, tuo samankorkuisten kerrostalojen ruutukaavakaupunki. Kaupunki, jossa kirkot tuijottavat toisiaan pienten mäkien päällä. Tämä kirkkojen välinen alue kätkee sisälleen niin paljon muistoja.

Joensuu on minulle kuin se kolmas kotikaupunki. Niinivaaralla asui isovanhempani. Laululavalla lauloin Suvivirttä pikkupoikana. Urheilutalolla voitimme Katajan kanssa miesten korisliigan Sm-pronssit. Jet Setissä sitä viikko juhlittiin. Kirkonmäellä harjoittelimme oikeaa laskuasentoa Itä-Suomen liikuntaopiston hiihtotunnilla. 

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, niin nykyään tulee kaupungissa vierailtua oikeastaan vain kerran vuodessa. Sinä yhtenä kesäisenä viikonloppuna, Ilosaarirockissa. Festivaalin miljöö Laululavan kupeessa on ainutlaatuinen, kuten myös tunnelma. Hyväntuulisia ja leppoisia ihmisiä.

OP Koti Pohjois-Karjalan kiinteistövälittäjä Tiina-Liisa Niemi vinkkasi trooppisesta perhospuutarha Botaniasta.

Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha Botania on monipuolinen koko perheen tapahtumapuutarha. Botaniassa on tänä vuonna järjestetty mm. villiyrttifestivaalit, lasten tapahtumia, hiekkaveistosnäyttely ja juhannustanssit. Botaniasta löytyy myös äskettäin avattu Aistipuutarha ja uusittu ravintola, joka tarjoilee herkullisen lounaan ja à la carten lisäksi vuodenajan mukaan koostetun kausipöydän. Ja löytyyhän puutarhasta myös paikallinen julkkiskin eli puhelias kultatöyhkökakadu Juuso!

Tiina-Liisa Niemi, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Pohjois-Karjala

Perhospuutarha Botaniassa tuskin tulee Ilosaariviikonloppuna vierailtua. Saisikohan tuon Juuson esiintymään jonnekin lavalle? Kuulostaa aika hyvältä tyypiltä.

Olipa kiva kirjoitella itselleni hyvin rakkaista kaupungeista. Lahdesta juuri saavuin kotiin ja Joensuuhun pääsen vajaan kuukauden kuluttua. 

Kivaa päivää!!!

P.S. Käykäähän Instagramissani osallistumassa K-ryhmän lahjakortin arvontaan.

-Esko-

Comments (0)