Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

isä

, , ,

Perjantain vanhat: Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä

19.4.2019

Pääsiäinen 2019 ja samoilla ajatuksilla.

//// ” Kukaan ei tarvitse isää tai tytärtä rakentuakseen kokonaiseksi ihmiseksi. Mutta jos tämä side on olemassa, siinä piilee mittaamattomasti mahdollisuuksia- ja kysymyksiä ja hämmennystä.” Tätä sidettä olen pohtinut paljon lukiessani tätä paljon mainostamaani kirjaa. Isän tyttö, Tytön isä. Nyt luin teoksen jo toiseen kertaan läpi. Minä olisin varmasti kokonainen ihminen ilman tytärtänikin, mutta ilman häntä ja hänen mukanaan tuomaa vastuuta ja pyyteetöntä rakkautta en varmasti olisi näin rikas, kokonainen ihminen. Lapseni on hionut särmäni pois. Puhkaissut sisältäni itsekkyyden ilmapallot ja opettanut minulle mikä elämässä on oikeasti tärkeää, merkityksellistä. Lapseni on rakentanut minusta paremman kokonaisen ihmisen.

Aiemmin minulta on kysytty asioita, joita haluan tyttärelleni antaa elämänsä taipaleelle ja mitkä ovat sellaisia asioita, joista toivoisit lapsesi sinut muistavan? Haluan, että lapselleni kehittyy vahva itsetunto. Tätä pyrin vahvistamaan sanoilla, teoilla ja lämmöllä. Itsetunto on kuin suojamuuri, joka suojelee sinua elämän karikoissa. Torjuu ilkeyden nuolet ja säilyy särkymättömänä epäonnistumisen kokemuksissa. Vahvistuu vain niinä heikkoina hetkinä, joita elämä väistämättä tuo tullessaan. Haluan, että lapseni osaa arvostaa itseään. Tietää, kuka hän on. Tekee itse omat valintansa. Valintansa, joita minä pyrin tukemaan parhaani mukaan.

” Luoda yhteisiä muistoja. Ne näyttävät kantavan vahvoina. Sellaisia muistoja, jotka elävät keskellä arkea, mutta tekevät isän ja lapsen suhteesta ainutlaatuisen.” Itse muistan omasta lapsuudestani ajat, kun äiti oli muualla ja isä hoiti meitä poikia. Isäni ei ollut mikään superkokki ja edelleen muistan miltä maistuivat keitetyt nakit runsaalla ketsupilla. Muistan, kun olimme isäni koripalloharjoituksissa mukana. Saimme pomppia trampalla ja roikkua köysissä. Pieniä juttuja, mutta ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Toivon, että jo nyt olen pystynyt F:lle tarjoamaan näitä arkisia ”muistoja”, joita hän odottaa ja tykkää tehdä kanssani. Muovailutuokiot lattialämmitetyssä kylppärissä. Yhteiset piirtotuokiot ja ne uimakoulun jälkeiset pähkinät ja pillimehu. Joka kerta ostan uimahallin vanhan koulukunnan välipalakoneesta pienen pähkinäpussin ja pillimehun. F muistaa numerot jo ulkoa. Pähkinät saa ykkösnapista ja pillimehu on numero yksitoista.

En todellakaan ole mikään täydellinen vanhempi. En usko, että kukaan on. Eikä tarvitsekaan olla. Kaikki tekevät virheitä. Harkitsemattomia päätöksiä. Tärkeintä on olla paras vanhempi juuri sille omalle lapselle. ”Armollisinta on armollisuus. Siis se, että on mahdollista pyytää ja saada anteeksi.”

Nyt on kirja luettu kaksi kertaa. Nyt on kirjoitettu kaksi pohdiskelevaa tekstiä kirjasta kummunneista ajatuksista. Näihin teksteihin on mielenkiintoista palata vuosien päästä. Kaikki kiteytyy hyvin Mikko Kuustosen sanoihin: ”Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä.” Ehkäpä!

-Esko-

// Lainaukset kirjasta: Isän tyttö, Tytön isä. Mikko Kuustonen ja Jenni Pääskysaari // ////

Comments (0)
, , , ,

Uusavuttomasta isästä ihan tavalliseksi isäksi

25.11.2018

Olihan mukavat päivät. On se jälleen kerran todettava, että ei ole maailmassa parempaa asiaa, kun isyys. Niin onnekas saan olla tuosta pienestä tytöstä, joka osaa hauskuuttaa ja haastaa sopivassa suhteessa. Päiviin mahtui suuren maailman tyyliin helikopterilla pörrännyt joulupukki, ennakoitua pipareiden koristelua mummolassa ja viimeisenä kruununa kävimme vielä viettämässä nopean hetken talven keskellä. Messilän laskettelurinteissä oli lumitykit täydessä touhussa ja olihan se ohiajaessa pysähdyttävä hieman lumeen touhuamaan. Oli ihan Lappitunnelmat.

Välillä sitä pohtii, että olenko ajoittain kävelevä ohjelmatoimisto ja onkohan jotkut toimeni jo hieman liikaa? Aamuisin laitan pipon, hanskat ja kaulurin patterille hetkeksi, että ne on mukavampi pukea päälle. Jos pieniä jalkoja väsyttää otan mukisematta olkapäille. Leikkaan joskus makkarat yllätyksenä sydämen muotoisiksi. Jos mozzarellatikkujen himossa ei voi mennäkään Hookiin pelottavan hain ja merirosvojen takia, niin sitten ajetaan jonnekin muualle. Touhuamme yhdessä paljon ja nautimme erinäisistä aktiviteeteista. Täytyykö minun kokea tästä huonoa omaatuntoa? Paikkaanko näillä asioilla niitä menetettyjä tunteja sieltä arkiviikoilta? Ei, en halua näin ajatella. Toivon, että yhteinen aikamme piirtää pienen ihmisen päähän kauniita ja mukavia hetkiä, joita voimme yhdessä vuosien päästä muistella.

Aamulla lueskelin Etelä-Suomen Sanomia, jossa oli neljän sivun juttu erotilanteiden jälkeisistä huoltoriidoista, joita oli Suomessa vuonna 2017 laitettu vireille 3987 kpl. Tekstin luettuani oli semmoinen olo, etten sitä halua todellakaan vuosien päästä muistella. Esimerkkinä oli päijäthämäläinen pariskunta, joiden riitely on kestänyt kymmenkunta vuotta. Mikä helvetti täysjärkisiin aikuisiin ihmisiin menee erotilanteissa? Katkeruus nousee myrskyn keskellä keskiöön ja sen kaikista tärkeimmän aarteen vaaliminen unohtuu siinä mylläkässä.

Akuutissa erotilanteessa on varmasti ihan suotavaa käydä pohjalla, mutta peli on osattava viheltää poikki ennen pysäyttämättömän lumipalloefektin syntymistä. Etlarin jutussakin esiintyneet sanat vieraannuttaminen ja toisen vanhemman mustamaalaaminen ovat niin oksettavia asioita, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi semmoisia kokea. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa ja piste.

Henkilökohtaisesti olin eron alkumetreillä täysin pihalla ja kaaoksessa. Uusavuton, hanskansa pudottanut isä. Parhaani yritin, mutta todella vaikeaa se oli. Päässä mylläsi, uni ei tullut, itsesyyllistämisen peikko takoi päähän jokatoinen minuutti. Tuollaisia tuntemuksia en halua enää koskaan elämääni takaisin, en koskaan. Juuri tällä hetkellä nautin helikopterilla saapuvasta joulupukista, lumikinoksista jalkojen alla ja suukosta poskelle aivan täysillä. Isänä, ihan tavallisena isänä.

Mukavaa viikkoa!!

-Esko-

// Lähde: ESS 25.11 //

Comments (6)