Olipahan mukava minihotelliloma tyttäreni kanssa Hyvinkään Sveitsin juuri palkitussa hotellissa. Meillä on kyllä yhdessä hyvä meininki. Tuo pieni seuralainen tarjoilee kyllä niin ykkösluokan seuraa, että huhheijjaa. Söimme hienosti, hypimme trampalla, heittelimme korista, puhuimme vaaleista, nukuimme hotellin ihanissa valkoisissa lakanoissa mahtavat yöunet. Niin ja aamiaisella pikkusankari halusi itse paistaa minulle vohveleita. Söin kahdeksan.
Lueskelin tämän päivän Hesaria aulan riipputuolissa laskiessa vohvelivatsaani. ”Jos isä tunnistaa lapsensa tarpeet ja lapsella on luottavainen suhde isäänsä, se pelastaa todella paljon. Silloinkin, vaikka kaikki muu hajoaisi ympäriltä.” Tämän sieltä luettuani katsoin vieressä touhuilevaa tytärtäni tuli jotenkin hyvä fiilis. Kiitollinen olen siitä, että olemme heti lapseni syntymästä asti touhuilleet yhdessä todella paljon. Siteestämme on muodostunut niin vahva, ettei sitä maailman tuulet ikinä, ei ikinä tule katkaisemaan.
Kohta olen kymmenen vuotta saanut olla isä. Ja onpas tässä kymmenessä vuodessa tullut nähtyä isyyden kolme erilaista puolta. Kaksi puuttuu täyskädestä. Tämmöisillä korteilla sitä on tullut pelailtua.
Ydinperheisäkortti: Oli turvallista opetella kohti suurta vastuuta. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Iltapesuja taikinakulhossa. Rintani päälle nukahtamisia. Pitkiä, ajoittain liiankin pitkiä vaunulenkkejä. Suurta huolta ja huojentumista. Päiväkodin aloitusta ja niitä ensimmäisiä joulu- sekä kevätjuhlia. Niitä vilkutuksia ikkunasta, kun hänet sinne aamuisin aina autolla kuskasin. Ensimmäisiä ystäviä ja heidän leikkiensä seuraamista sivusta. Olihan se opettelua, mutta hyvin se alkoi isyys rullaamaan.
Lyhyen kantaman eroisäkortti: Yhteisiä leikkejä, joissa isä yhtäkkiä asuikin toisessa kodissa. Se oli semmoinen pieni punakattoinen mökki. Minä olin aina se isompi karhu, jolta kaverini koira oli syönyt toisen silmän. Ikean kassiin pakkasin lisää vaatteita, joita sitten iltapesujen jälkeen edesmenneen isoäitini vanhaan väliaikaisasuntooni kuljetin. Oma asunto ja yhteisiä touhuja. Liikuntakerhoa, uimakoulua ja aika usein siinä alakerran UkkoMunkissa tuli ruokailtua. Olihan se opettelua, mutta hyvin se alkoi uudenlainen isyys kaiken kaaoksen jälkeen rullaamaan.
Pitkän kantaman eroisäkortti: Yhteisiä kilometrejä on tullut yhdessä huristeltua ties kuinka monta tuhatta. Aina, kun näemme niin hyvin intensiivistä on touhuilumme. Sitä on oikeasti todella tiivisti läsnä ja uskoisin, että tämä tällä hetkellä kädessä oleva kortti on meitä vain entisestään lähentänyt. Tämä viikonloppu olkoon siitä jälleen hyvä esimerkki.
Koskaan en tule ymmärtämään vanhempia, en isiä, en äitejä, jotka ilman pakollista ja painavaa syytä vaikeuttavat oman lapsensa yhteyttä toiseen vanhempaansa. Ei kai sitä tarvitsekaan ymmärtää, mutta hyväksyä se vaan täytyy. Muuten sitä jää pyörimään ikuisiksi ajoiksi keskelle miksi-kysymyksien kehää. Miten-kehälle olen itse siirtynyt. Miten ottaa tästä tilanteesta kaikki mahdollinen hyvä irti? Onhan se ollut opettelua, mutta hyvällä meiningillä tätä nykyistä isyyttä yritetään hoitaa
Vielä puuttuu:
Isätön isäkortti: Toivottavasti ei ole vielä vuosiin, eikä vuosiin tämä kortti kädessä. Meillä on oman isäni kanssa todella läheiset ja hyvät välit. Tänäänkin puhuimme tunnin puhelimessa. Päivitteli minulle jalkapallopelien ajantasaisia tuloksia. Kiitos isi kaikesta tuestasi ja niistä futistuloksista.
Uusperheisäkortti: Lainaan tähän deittimaailmasta tuttua tervehdystä, jonka voi hyvin monella tavalla tulkita: Kattellaan!
Oikein ihanaa isänpäivää kaikille isille, isoisille, bonusisille ja isäksi itsensä kokeville!
JA HEI: Käykäänhän osallistumassa Instagramissani (@eskokoo) Hotelli Sveitsin kahden hengen majoituslahjakortin arvontaan!
-Esko-
// Lainaus: Helsingin Sanomat 8.11.2020 //
