#suomi100, #thisisfinland ja tänään on se päivä, joka on näyttäytynyt omassa arjessani työni kautta lähes päivittäin. Sata päivää sitten polkaistiin käyntiin sata päivää sataan- teema koulullani. Pete Parkkonen aloitti teeman jo hieman aiemmin, tai ehkä hänen kappaleensa ei suoranaisesti liity rakkaan kotimaamme arvokkaaseen juhlavuoteen. Kohta sataa. Lunta siellä onkin yöllä satanut ja selkeällä, pikkupakkasella varustetulla päivällä haluaa se muinaisuskontomme suurin Ukko Ylijumala Suomen syntymäpäivää juhlistaa. Hyvin on päivän valinnut kolmisen viikkoa kestäneen pimeän jakson jälkeen.
Ajelin eilen Lahteen tervehtimään vanhempiani ja matkan varrella vein kynttilän isovanhempieni haudalle. Siinä oli hautakivessä vierekkäin pappani ja mummuni nimet. Pappa oli syntynyt vielä Venäjän vallan alle vuonna 1913 ja mummu itsenäiseen Suomeen vuonna 1922. Hyvin erilaiseen maahan he syntyivät. Eilen katselimme isäni kanssa Suomen suurimpia etkoja televisiosta ja hän muisteli kuinka tasan viisikymmentä vuotta sitten kuskasi pappaa ja mummua Linnan juhliin. Isoisäni oli hyvin tarkka jokaisesta markastaan ja eihän nyt Kekkosen juhlavastaanotolle taksilla voi mennä, ei. Kovat oli ruuhkat kuulemma jo silloin ja kovat ne ovat varmasti tänäänkin Presidentinlinnan läheisyydessä.
Itse olen saanut syntyä turvalliseen maahan. Syntymästäni saakka olen saanut ympärilleni lämpimän peitteen ja huolenpitoa. Niin läheisteni kuin kotimaammekin toimesta. Hampaani on tarkastettu. Niitä punaisia tabletteja annettu, jotka aina paljastivat jos oli kiire välitunnille pelaamaan jalkapalloa. Oppia on annettu ja rikkoutuneet paikkani on parsittu kuntoon. Itse olen saanut olla puolen metrin päässä todistamassa pienen ihmisen syntymää turvalliseen maahan. Heti syntymästään saakka sai hän ympärilleen lämpimän peitteen ja huolenpitoa. Seitsemän vuotta sitten tänä samaisena päivänä tämä pieni ihminen pääsi ensimmäistä kertaa omaan (vuokrattuun) kotiin, lunta pyrytti. Seitsemän vuotta myöhemmin tämä pieni ihminen on toisessa kodissaan, lunta pyryttää.
Suomi on hieno maa ja olen onnellinen, että olen saanut syntyä Suomeen. Olen onnellinen, että lukioaikoina tytöistä ja punk-musiikista kiinnostunut laiskimus on saanut mahdollisuuden opiskella akateemisen loppututkinnon. Olen onnellinen, että tyttärelläni on mahdollisuus käydä koulua ja tehdä tulevaisuudessa juuri niitä omia valintojaan. Toteuttaa omia haaveitaan. Sen tämä maamme mahdollistaa ja se on hienoa se! Nyt minä valitsen yhden hienoimmista teoksista. Se on ehdottomasti Sibeliuksen Finlandia. Sibelius itse ajatteli merkkiteostansa vain orkesteriversiona, mutta kuitenkin totesi: “Jos kansa kerran haluaa laulaa, niin laulakoon…” Laitetaanpas soimaan, laulettuna versiona. Club for five haluaa laulaa, niin laulakoon…Kaunis video ja tulkinta. Kyllä tuossa herkistyy.
Suomihenkilö, onnnnneeaaaa!!!!
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen //