Eilinen kirjoitukseni etäisyyden ja etä-isyyden aiheuttamista tunnoista näin juhlapäivien ympärillä sai paljon kuhinaa aikaiseksi. Toki sen tiesin jo julkaise-nappia painaessa, että tämä on aihe, joka herättää ihmisissä paljon ajatuksia. Paljon sain viestejä erinäisissä kanavissa. Tsemppitoivotuksia ja sydämiä saapui tutuilta ja tuntemattomilta. Hyvältä niitä tuntui saada, joten kiitos siis kaikille. Tarkoitukseni ei ole hakea sääliä vaikeista asioista kirjoittaessani. Tarkoitukseni on herättää ajatuksia ja saada ihmiset miettimään millaisia tuntoja erilaiset elämänvaiheet minussa, ihan tavallisessa, suomalaisessa miehessä saavat aikaiseksi.
Joillekin saattaa piirtyä kuva, että täällä näppäimiston takana kirjoittelee mies. Mies, jonka elämä lipuu ohi minuutti minuutilta ja tunti tunnilta vain kurjia asioita pyöritellen ja omaa elämäntilannettaan manaten. Asia ei todellakaan ole näin. Tämä etäisyys on itselleni täysin uusi asia, jonka kanssa ajoittain kipuilen. Oikeastaan ainut elämäni osa-alue, joka minulle enää tämmöisiä tuntemuksia aiheuttaa. Kaikki asian herättämät tunteet ovat uusia ja ne on opittava tunnistamaan, käsittelemään ja kanavoimaan oikein. Kirjoittaminen on minulle tapa jäsennellä ajatuksiani, tärkeä semmoinen. Toivottavasti edes yksi ihminen näistä jotain myös omaan elämäänsä pystyisi poimimaan.
Vastoinkäymisiä elämässä tulee väistämättä vastaan. Joskus ne ovat hieman haastavampia, joskus hieman kevyempiä. Manaamalla ne eivät paremmaksi muutu. Hyvä niitä on kuitenkin ajoittain pohdiskella. Ja erinäisiä vastoinkäymisiä ovat ihmiset tässä lähiaikoina iltapäivälehtien mukaan kohdanneet. Ryhmä Hau keskeytyi teknisen vian takia. Ryhmä Hau sai aikoinaan pystyyn ihan penturaivon. Tunnepitoisia pikkukoiria. Ja olipa tänään uutinen, kun joulukalenterin ykkösluukusta tulikin Bounty, mikä pettymys. Kookossuklaa ykkösluukusta, ei voi olla totta! Bountyhan on ihan hyvää. Ja kenenkään ongelmia ei pidä arvottaa. Kaikki ne omalla tavallaan kokevat.
Mukavaa maanantaita!!
-Esko-