Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

koulu

, , , , ,

Aivojen käyttö sallittu!

7.8.2018

Ja sieltähän se arki sitten tänään koitti. Takana aivan älyttömän hyvä kesä ja katsotaanpas mitä tämä orastava syksy sitten tuo tullessaan. Muutamat asiat muuttuvat jälleen melkoisen radikaalisti, mutta yritän pitää tämän hellekesän lataamat akut nyt hyvässä vireessä. Loka- marraskuu vaatinee hienoisia ponnisteluja. Noh, positiivisen ajattelun kautta, positiivisen ajattelun kautta.

Vaan kuinkas tämä arkeenpaluu sitten lähti liikenteeseen? Eilen olin tuudittautunut ajatukseen, että menen ajoissa nukkumaan. Herään sitten rauhallisen aamun kautta kohti ensimmäistä työpäivää. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Menin sänkyyn ennen kymmentä. Yritin käydä nukkumaan, mutta sehän nyt oli täysi mahdottomuus. Uudestaan televisio päälle ja hienoinen somekierros. Tunnin päästä uusi yritys. Uudestaan televisio päälle ja aloinkin katselemaan Marcuksen ja Martinuksen dokumenttia. Iloisia kavereita. Nukahdin ehkäpä joskus yhden maissa. Oli jäänyt vähän lomarytmit päälle. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Aamulla herätyksen soidessa välittömästi torkutus päälle. Se siitä rauhallisesta aamusta. Nopeasti tuplaespresso tippumaan ja suihkun kautta valmiiksi asetellut vaatteet päälle. Työavainten etsintäoperaatio unohtui tietysti aamuun. Siellä ne olivat parisen kuukautta odotelleet ottajaansa mikroaaltouunin vieressä sijaitsevan lehtikasan alla. Kauan on muuten Quiksilverin avainnauha palvellut. Ostin sen Barcelonasta vuonna 2009. En vaihda ennenkuin katkeaa. Siihen onkin vuosien varrella kertynyt erinäisiä koristeita. Luokkasormus, My Little Pony- avaimenperä Kinder-munasta, Eiffel-torni matkamuisto oppilaalta ja 3D-printattu Vantaa-logo.

Töissä olikin vastassa joukko iloisia kollegoita ja uusi hieno pinkki Luokanopettajan kalenteri. Itsehän olen vielä vanhan koulukunnan paperikalenterin käyttäjä. En vain ole vielä sisäistänyt sähköisen kalenterin käyttöä. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Pidän erityisesti kalenterini viikkonäkymän alakulmassa olevista mietelauseista. Niitäpä siinä samalla silmäilin, kun kävimme läpi tulevan lukuvuoden kiemuroita.

Niin ja täytyihän se tietysti tehdä myös jokaisen lukuvuoden alun tuttu operaatio. Eli soitto Helpdeskiin ja unohtuneiden salasanojen palautus. Ja aina käytän myös sitä niin hauskaa huonon omatuntoni paikkaavaa repliikkiä. ” Heh, enpä taida olla ainut kuka näitä tänään kyselee, heh ja heh…” Joo, en varmasti ollut ja ensi vuonna taas sama setti. Kaikki asiat ovat ihanasti levällään ja on lohdullista huomata, että niinpä ne palaset aina loksahtelevat kuitenkin paikoilleen. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Työparin kanssa leppoisa palaveri ja lukujärjestyksien viimeisiä viilauksia. Mahtavan ukkelin kanssa saan tänä vuonna töitä tehdä ja tuokiomme jälkeen mielen valtasi todella hyvä fiilis. Varmasti mukava lukuvuosi tulossa. Toivottavasti torstaina saapuvat oppilaat lähtevät samalla asenteella viimeiseen alakouluvuoteensa. Luokkatilanihan oli vielä melkoisen kolkko. Ihan ensimmäisenä kiinnitin seinälle kyltin, jonka olen jostain löytänyt. ”Aivojen käyttö sallittu!” Siinäpä sitä ohjenuoraa oppilaille ja tietysti myös opettajalle.

Tästä tämä lukuvuosi lähti liikenteeseen. Hyvällä meiningillä!

-Esko-

Comments (2)
, , , ,

Omin avuin Linnan juhliin…

5.8.2018

Ensi viikolla alkaa työt, luokanopettajan työt. Hyvin usein keskustellessani uusien ihmisten kanssa ammatistani, he hieman hämmästyvät. Ai, sinä olet opettaja? En olisi ihan heti arvannut. En ehkä ole ihan semmoinen prototyyppinen opettaja. Vai voiko edes olla prototyyppistä opettajaa? Toivottavasti ei. Oliko tämä minulle jonkinmoinen kutsumusammatti? Ei kyllä ollut. Vanhempani ovat täysin eri alalla. Suvussani ei tainnut olla yhtään opettajaa ennen veljeäni ja minua. Vai olisiko Isoisäni sisko, (joka tarjosi aina hyvää mansikkamehua) ollut? En ole varma. Ajauduin alalle hieman vahingossa. En muista olenko kirjoitellut aiemmin tästä, mutta hyvä se on tulevan lukuvuoden alla hieman verestellä muistoja.

Ennen armeijaa hakeuduimme ystäväni kanssa työelämävalmennukseen työkkärin mukavan virkailijan avustuksella. Kaverini meni kahvilaan ja minä Lahdessa sijaitsevaan Onnelantien päiväkotiin. Siellä sain ensimmäisen kosketuksen toimimiseen lasten kanssa. Nukkarin keinutuolissa istuessani minuun ehkäpä iski jonkinmoinen palo tulevaisuuden ammattiini. Muistaakseni taisin nukahtaa muutaman kerran kesken Prinsessa Ruususen lukemisen. Siitäpä sitten siirryttiinkin armeijan harmaisiin, jonka jälkeen ystäväni ehdotti minulle koulunkäyntiavustajan töitä lievästi kehitysvammaisten koulusta. Kaksi vuotta vierähti henkilökohtaisena avustajana ja noiden vuosien jälkeen haave opettajan ammatista kirkastui mielessäni hyvin vahvasti.

Kehitysvammaisten kanssa jatkoin työskentelyä vielä useita vuosia kesäleirien merkeissä. Ne olivat todella ikimuistoisia hommia ja etenkin liikuntaleirit Pajulahdessa olivat erittäin opettavaisia. Tekisin tuon Pajulahti-viikon varmasti vieläkin, jos se järjestettäisiin. Siitäpä sitten alkoikin se kaikista vaikein osio. Täytyisi päästä sisään jonnekin yliopistoon. Helsinki -> ei toivoa. Jyväskylä -> ei toivoa. Kajaani -> sinne. Toisella yrittämällä onnisti pääsykokeissa ja olikin edessä hyppy täysin uuteen kaupunkiin. Todella tyytyväinen olen, että uskalsin lähteä. Kaksi vuotta Kajaanissa olivat kyllä oikein mukavia. OKL oli pieni ja sympaattinen. Paljon tuli kouluhommia tehtyä ja sainkin siirron suorittamaan maisterin opintoja Helsinkiin. Vuodet Helsingissä jättivät hieman kolkon kuvan. Siltavuorenpenkere oli suuri ja ihmeellinen. Noh, saipas sieltäkin ne maisterin paperit. Hyvä niin.

Sittenpäs ollaankin vietetty aikasen monta tuntia siellä luokan edessä. On se koulumaailma muuttunut melkoisesti jo minunkin opeurani aikana. Voi, kun mediakin alkaisi jossain vaiheessa muovaamaan ammatistamme hieman valoisampaa kuvaa. Tämä yhden miehen media sitä yrittää tehdä. Eräs haaveeni olisi päästä juttelemaan opeopiskelijoiden kanssa siitä arkisesta opettajantyöstä. Ei, en minä siellä mitään pedagogisia vinkkejä jakaisi. Yrittäisin luoda positiivista ja rentoa meininkiä heidän tulevaisuudenpyörteisiinsä. Positiivisella, rennolla ja huumorintäyteisellä asenteella minä aloitan tämänkin lukuvuoden. Olisiko kymmenes? Kyllähän se hymy aina välillä hyytyy, mutta aina se sieltä on palannut.

Ja toinen haaveeni onkin sitten hieman erityyppinen. Ammattissamme ei ole juuri mahdollisuuksia ylennyksiin. Ei saa omaa kuvaa sinne Hesarin ylennyspalstalle vaikka kuinka yrittäisi. Toki johtoportaaan hommia voisi tehdä, mutta niihin ei minusta ehkä olisi, vaikka Opetushallinnon ja johtamisen sivuaineopinnot löytyvätkin takataskusta. Noh, mutta yksi ammattimme edustaja kutsutaan vuosittain Linnan juhliin. Siinäpä olisi ylennystä kerrakseen. Olen seurannut pikkupojasta lähtien Linnan juhlia suurella mielenkiinnolla. Nännikohut ja laahuksilleastujat tuovat aina kerran vuodessa draamaa suomalaisten kotisohville.

Omin avuin Linnan juhliin. Siinäpä olisikin tavoitetta. Vuoden luokanopettajaksi valittu henkilö siis tietääkseni kutsutaan tuonne Saulin punaiselle matolle. Siinä olisikin tutuilla ihmettelemistä, kun tämä sankari painelisi frakki päällä näihin juhliin, jonne ei pääse vaikka kuinka yrittäisi puhua pokelle ja tarjoaisi kuinka suurta tippiä. En tiedä kuinka valintaprosessit menevät ja ehkäpä tämä asia jääkin vain haaveeksi. Voisinko minä olla vuoden luokanopettaja? Öö, ehkä minä olen tästäkin edespäin vain luokanopettaja. Luokanopettaja, joka suuntaa tulevalla viikolla töihin ja katselee Linnan juhlat kotisohvalta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (10)