Aattoaamu ja herään omasta sängystä noin kello yhdeksän. Perinteisiini on jo vuosia kuulunut, että tätä suurta juhlaa on vietetty aina päivä/päiviä ennen varsinaista h-hetkeä. Syön aamiaiseksi oranssilaputetun proteiinivanukkaan ja lähden käymään aamulenkillä. Yön aikana Poudan Pekan lupaama lumipeite on saapunut Helsinkiin ja juostuani teen pihamme lumityöt. Samalla toivottelen naapureilleni hyvät joulut. Suuntaan aamusaunaan, jossa juon jääkaappiini ostaman urheilujuoman. Ei ole saunassa tonttuja tai glögintuoksuisia tunnelmakynttilöitä. Ei poikkea päivän startti juuri millään tavalla normaalista viikonlopusta.
Olen suuntaamassa illaksi vanhemmilleni Lahteen. Sinne on kyllä kiva mennä ja hyvin onnellinen olen siitä, että minulla on paikka missä aattoa oman pienen perheeni kanssa vietellä. Antaa lahja hyväkuntoiselle isälleni sekä hyväkuntoiselle äidilleni. Ennen lähtöä teen toki Koronan kotitestin. Tule yksi viiva, tule yksi viiva. Sehän sieltä onneksi tulee ja voi lähteä kevein mielin kohti lapsuudenkotiani. Matkalla poikkean isovanhempieni haudalla Orimattilassa. He ovat aina olleet yhdet tärkeimmistä henkilöistä omissa jouluperinteissäni. Mummu minulle ihan viimeiseen asti joulukortin lähetti ja yhdessä joulua jollain tavalla vietimme. Vuodet olivat jo hieman käsialaa muokanneet, mutta aina se kortti postilaatikkooni saapui. Enää ei ole vuosiin korttia saapunut.
”Tuu sissään, ruoka on jo pöyässä.” Äitini on asunut Etelä-Suomessa varmaan neljäkymmentä vuotta, mutta puhuu edelleen aivan Joensuuta. Ruoissa näkyy myös hänen äitinsä Pohjois-Karjalaiset traditiot. Voilla ja kermalla laitetaan se viimeinen silaus ruokaan, kun ruokaan. Syömme pöydässä, jossa ruokaillaan tasan kerran vuodessa. Eli jouluaattona. Syömme ja juttelemme aivan rauhassa. Ei ole melua ja melskettä ympärillä. Kukaan ei pyöri malttamattona penkissään odottaen joulupukin saapumista. Juuri ne ovat itselleni asioita, jotka tekevät aatosta aaton.
Itsekin olen hieman tasoittunut tässä vuosien varrella. Pienenä poikana pilasin varmasti monet sukumme joulut. Nyt voin pyytää tässä anteeksi. Kiukuttelin niin kauan ennenkuin hermoromahduksen partaalla olleet vanhempani antoivat minun avata yhden lahjan ennen varsinaista seremoniaa. Sain sieltä pehmoBatmanin, jota en ollut toivonut ja niinpä kiukuttelin entistä enemmän. Eräänä jouluna veljeni sai Mötley Cruen paidan, jonka minä olisin halunnut. Veli sitten kilttinä antoi sen minulle ja hänelle haettiin pyhien loputtua Kissin paita Asematunnelin bändipaitoja kaupanneesta liikkeestä.
Jaoimme lahjat ja suuntasin juoksulenkille. Siinä juostessani ympäri Lahtea mietin, että mikäpä tässä on ollessa. Hymy huulilla hölkkäilin ja ihastelin niitä keskustan klassisia jouluvaloja. Se oli semmoinen jouluaatto vuonna 2021. Ei se hirveästi normaalista päivästä poikennut. Paitsi, että äiti antoi syödä siinä tarkasti varjellussa pöydässä ja lautasella oli porkkanalaatikkoa. Niin ja tikku täytyi aamulla nenään työntää.
Mukavaa iltaa!!
Esko
