Olin ajelemassa partaani viime viikolla. Katselin itseäni peilistä ja mietin, että nyt pitää räväyttää. Olen impulsiivinen mies, joten ajelin samalla myös hiukseni pois. Kurkkasin peiliin ja aluksi säikähdin. Aamullakin vielä säikähdin, että kuka tuo kummallinen ukkeli on, joka minua tuijottaa. Minulla on ollut lyhyt tukka viimeksi varmaankin noin viitisen vuotta sitten ja pikkuhiljaa siihen alkaa jo tottumaan. Helpottavin kommentti tuli elämäni tärkeimmältä tytöltä: ” Isi, oot tosi komee. ” Huh.
Olin jo pidemmän aikaa hieman “kriiseillyt” hiusteni kanssa. Edellinen mallini, kun löytyy tällä hetkellä noin 95 prosentilla suomalaisista miehistä. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta itse olen aina halunnut jotain hieman poikkeavaa. Hyvähän se on mallia vaihdella muutaman vuoden välein. Ensimmäinen ideani oli kasvattaa pitkä “surffitukka” takaisin. Tämän olisin varmasti tehnytkin, mutta kevättalvella sattunut rankka elämänmuutos vei hiuksetkin päästä. Varmasti oman mausteensa antoi myös pilven päällä istuva parturi, joka uskoo luonnolliseen poistumiseen. Keväällä ihmettelin, kun harjatessa päästä irtoaa ihan järjettömiä tuppoja ja ympäri päätä on lähes hiuksettomia länttejä. Joku tiesi kertoa, että kovalla stressillä on osuutta myös hiusten putoamiseen. Uskon ainakin osittain tuohon teoriaan.
Hiukseni olivat todella huonossa kunnossa, joten tämä oma koneellinen käsittely varmasti tekee hiuspohjalleni hyvää. Tällä mallilla mennään nyt vähän aikaa. Sitten katselee oliko hiusten tippumisen takana stressi vai luonto. Jos kyseessä on ensimmäinen syy, aloitan kahden vuoden kasvatusprojektin. Jos kyseessä on jälkimmäinen, vedän Juha Tapiona loppuelämäni. ei huono sekään.
-Esko-
// Kuvat: Pasi Salervo //